IRC-Galleria

Kerrataanpas mitä tähän kategoriaan olis suotavaa sisältyä...

Rehellisyys: Mä vaadin ehkä paljoa mun ystäviltä tai sitten en. Sehän riippuu siitä ketkä haluaa olla mun ystäviä. Mutta jos on, niin aina -AINA- täytyy olla rehellinen. En mä tee tässä maailmassa mitää sellasella ystävällä joka aina valehtelee tai ei kerro koko totuutta mulle, vaikka mä sitä kysyisinkin. Tunnen oloni vaan tyhmäksi jos en tiedäkään asioita mun omista ystävistäni puolustaessa niitä ja pitäessä toisen puolia. Olkaa rehellisiä. Mä vaadin sitä. Aina. Lopputulos totuus kerrottaessa on mutkan kaks suorempi kuin mennessä toista tietä ja kertoa valhe. Ja aina, aina mä tulen tietämään kuinka asiat on. Aina. Jostakin, vaikka sitä en tahtoisikaan. Eikä mun kuuluiskaan, koska mun ystävät on rehellisiä.

Luotettavuus: Mä toimin eräänlaisena psykologi/psykiatrinakin välillä. Haluan kuunnella toista ja auttaa niin hyvin kuin mahdollista jos vaan se toiselle käy. Joskus mulla on "kokemuksen syvällä rintaäänellä" hahmottunut jopa koko kuvio tietyistä tilanteista, kuinka ne saattavat mennä tai mitä niistä voi muodostua. Yleensä jos mulla on "gut feeling", se on oikeessa. Oikeastaan aina. Eikä se o pessimismiä. Se on elämänkokemusta. En haluis että jotkut jutut vaan kosahtaa siksi että musta tuntuu niin... mutta usein mä saan tilaisuuden sanoa lauseen: Mitä Mä Sanoin! Tää on myös vuorovaikutteista. Mä haluun luottaa siihen ihmiseen joille mä syvät tuntoni kerron, että ne ei siitä eteenpäin mene. Ne on mun tunteet, jotka mun on pakko kertoa toiselle. Mä en niitä kenellekään muulle halua kertoa, vain sille ihmiselle, siinä tilanteessa. Keskustella, tutkia sisintään toisen kanssa ja itkeä tai nauraa, jos siltä tuntuu.

Loukkaantuminen: Mä en aina osaa olla huumoria kylväessä kauheen korrekti. Saatan jopa loukata sellaisen ihmisen tunteita joka on herkkä loukkaantumaan. En mä sillä pahaa tarkoita. Mä vaan oon semmonen. Ehkä siinä jutussa on jotain ironiaa, ja toivon että se myös huomataan. Jollain tasolla. Mä puhun nopeammin kuin ajattelen. Se on "välil käy", ja sitä täytyy joskus pyytää myös anteeksi. Asiat voi ilmaista paljon järkevämminkin jos vain viettää hetken enempi aikaa ajattelemiseen... Ystäväni tietävät kyllä mitä heistä ajattelen sisimmässäni, vaikka suustani jotain muuta joskus ulos tulisikin. Ja ne tärkeät ihmiset jotka mun elämässä on, tietävät sitä myös olevansa. Toivottavasti mäkin olisin heille tärkeä. Taidan kumminkin rakastaa jokaista heitä hyvin paljon ;)


Kaikista näistä sanoista huolimatta olen itsekin kovin epätäydellinen. Koitan parhaani mukaan ikinä olla tuottamatta pettymystä toiselle, mutta onpa joskus niin käynytkin. Se kuitenkin on usein vaan vahvistanut siteitä, ei ikinä täysin tuhonnut niitä (paitsi mun aloitteestani kun on tajunnut mikä toinen ihminen pohjimmiltaan on). Uusi ystävyys on aina riski. Ikinä ei tiedä, koska toinen sun luottamuksen pettää. Mutta olen pyrkinyt aina itse ensi kädessä ottamaan siitä selvää enkä ole kuunnellut muita. Joskus olisi pitänyt niitä toisia kuunnella, joskus taas ne toiset eivät sitten tienneetkään... Jotkut taas vielä hakevat itseään, eivätkä osaa luottaa siten kehenkään. Vielä.

Tähän loppuun lisään erään lauseen jonka olen kuullut monta kertaa... "Mä en kestäis jos mä menetän sun ystävyyden..." Niinpä... :'(