IRC-Galleria

Luin just novellin, jonka jälkeen itkin varmaan tunnin. Novellissa oli kuvattu erään naisen elämän viimeiset viisi minuuttia. Kun osaisi kirjoittaa yhtä hienosti. Tuntui ihan oikeesti siltä kuin olis itse ollut siinä sängyssä tekemässä kuolemaa. Todenäköisesti mun yhä kasvava kyynisyys tukahduttaa kirjailijanlahjat. Pari vuotta sitten jo näytti siltä, että olisin itse asiassa kehittymässä johonkin suuntaan Sain inspiksen novelliin tässä pari viikkoa sitten, mutta siitä tuli ihan täyttä sontaa. Jopa huonompi kuin mun ensimmäinen pöytälaatikkokirja (jonka kirjoitin siis joskus ehkä 15-vuotiaana). Pitää varmaan tedä töitä ton kyynisyyden kanssa. Se on vaan niin vaikeeta kun mussa on kuitenkin niin paljon realistia eikä tarpeeksi optimistia. Siitä realismista luisuu liian helposti alas kyynisyyden tasolle. Damn.