IRC-Galleria

Tähän on sitten tultu...Maanantai 23.07.2007 15:35

...näinä waretuksen kulta-aikoina. Latasin Voltan kuunneltavaksi ennen kuin menen lopultakin ostamaan sen. Yleensä oon ostanut kaiken Björkiltä tulleen, enkä ole kertaakaan joutunut pettymään. Enkä kyllä joudu nytkään, sen verran komealta kuulostaa. Mut silti, nyt on vähän pettynyt olo, kun menin jo kuuntelemaan sen. Toki aion ostaa levyn, enkä pelkästään siksi, että saisin kansilehden plus muut härpäkkeet vaan ihan siitä syystä, että artisti ansaitsee korvauksen työstään.

Kaks päivää vapaata!Maanantai 23.07.2007 01:19

Mulla on huominen ja tiistai vapaata. Jee! On sitä jo kaivattukin. Milloin on seuraava vapaapäivä sitten tiistain jälkeen, sitä ei tarina kerro. Ja tarkastin lottokupongin kun tulin töistä, ei tullut musta lottomiljonääriä tälläkään viikolla. Oli peräti yks oikein yhdessä rivissä. No, viime viikolla ei ollut kummassakaan rivissä yhtään. No seuraavalla viikolla on sitten tämän aukottoman logiikan mukaan kaks oikein, sitten kolme, sen jälkeen neljä ja niin edelleen :-). Eli kuuden viikon päästä oon siis miljonääri, tai ainakin "satatuhatnääri" :-). Mut nyt meen suihkuun, syömään ja sänkyyn tuossa järjestyksessä. Ja huomenna nukun niin pitkään kun unta riittää!

UupumusSunnuntai 22.07.2007 03:59

Olin ilmeisesti sitten hieman väsynyt kun tulin töistä seitsemän aikaan. Olin sen verran saanut aikaiseksi, että olin päässyt sohvalle ja saanut eiliset ruoanjämät mikroon. Nyt vessahätä/huono asento/nälkä herättivät ja huomasin, että olin sammunut ennen kuin mikro oli edes piipannut. Nopea syönti ja vessassakäynti ja lokaation vaihto sängyn suuntaan ja luulen, että unta riittää ainakin vielä toiset 6 tunia.

Enneunia?Lauantai 21.07.2007 08:41

Taas heräsin ja tajusin nähneeni unta samasta limenvihreästä Hummerista (siis se auto)... Oon nähnyt siitä nyt unta jo ainakin 5 kertaa. Tällä kertaa mä olin Raumalla sen kanssa. Outoa. Limenvihreä Hummer olis kyllä jo aika makee. Mut nyt töihin.

Jee!Lauantai 21.07.2007 02:41

Työkaverilta tuli just viesti. Se tulee aamulla hakemaan. Tarvii herätä vasta 5:15 kun muuten olis pitänyt jo siihen aikaan lähteä käppäilemään töihin päin. Säästää voimia sitten 12½ tunnin työpäivään. Vaikka flunssa koko ajan yrittääkin puskea päälle, niin motivaatio on tosi hyvä, kun saatiin taas tänään paikat niin hyvään kuntoon. Olen kämpillä ihan yksin pitkästä aikaa kun kaikki on tahoillaan kavereiden mökeissä ja ens viikolla JaNiinEdelleen on hevostelemassa, joten saan viettää laatuaikaa myös sen kämpillä ihan yksikseni rottavahtina :-). Tekee välillä hyvää, kun ei hirveä määrä jengiä koko ajan höösää ympärillä. Voi tehdä hyvää ruokaa vain itselleen ja ottaa hyvän kirjan käteen (ostin just Neil Gaimanin "Fragile Things":n) ja olla välittämättä muusta maailmasta. Ihminen on sosiaalinen eläin, mutta aina välillä sitä tarvitsee ihan omaa tilaa...

Tajusinpa just...Torstai 19.07.2007 14:51

...että en ole tänne vielä pistänyt mun koulutilanteesta. Eli viime viikolla jo oli tullut postiin HYVÄKSYMISKIRJE. Olin kymmenes 348 hakijasta. Saa onnitella!

Perjantai 13.Torstai 19.07.2007 01:46

Perjantai 13. päivä ei ollut mitenkään erikoinen. Töitätöitätöitä ja ihan muutenkin normipäivä. Mitään epäonnista ei tapahtunut, mutta se selittyy sillä, että kaikki epäonni oli selvästi päättänyt siirtyä eiliselle. Ei jaksa tässä kaikkia luetella, mutta mm. taisin venäyttää pakaralihakseni harjoittaessani akrobatiaa töissä (tuli pakastehälytys ja jouduin luuri kädessä kiipeilemään välikatolle), Koff tuli noin klo 20:30, eli myymälään tuli tavaraa vielä puoli tuntia ennen sulkemista jne jne. Tänään oli vapaapäivä, tosin eräällä alkoi meiningit jo heti aamusta, joten en saanut univelkoja kuittailtua. Toosi kiva herätä Anneli Saariston ylenpalttiseen huudatuksen heti aamusta. Olin niin lopen uupunut, että kesti melkeen puol tuntia saada kroppa sen verran yhteistyöhön, että jaksoin mennä valittamaan. Kommentti: oon lomalla ja nyt kuuntelen musaa. Tosi kiva on joo, mut vielä kivempi on se, että toiset EI OLE lomalla ja toiset tekee 68,5 tuntia raskasta fyysistä työtä tällä viikolla... No, sain vielä päivällä onneks vajaat pari tuntia unta, kun eräs lähti radalle. No, ei pitäisi nurista. Onhan sentään katto edes tilapäisesti pään päällä... Kun saisin sellaisen vapaapäivän, jolloin en heräisi jo valmiiksi rättiväsyneenä, niin kävisin kaupungin asuntotoimistossa itkemässä tilannetta... Pitää varmaan ottaa omaa lomaa loppukuusta.

Jee! Ulkona sataa!Keskiviikko 11.07.2007 16:16

Pakko lähte kävelylle ennen kuin se loppuu. Mikään ei ole ihanampaa kuin sadepisaroiden ropina sateenvarjoa vasten!

Uus työpaikkaKeskiviikko 11.07.2007 14:27

Olen miettinyt kyllä nyt ihan tosissaan, että jos en pääse nyt kouluun (ihan kohta pitäis selvitä... iik...) niin vaihdan duunipaikkaa. Mä olen kuitenkin niin ylitunnollinen, että yritän hoitaa asiat, vaikka sitten mitättöillä resursseilla --> yritän ihan liikaa ja olen aina ihan loppuun ajettu. Mä en tiedä oliko Paula tosissaan, kun se sanoi, että se ottaisi mut niille töihin, jos koulusta tulee kielteinen päätös. Mutta ajattelin ainakin kysyä, ei siitä haittaakaan voi olla. Tosin jos nyt mulle on postissa tulossa hyväksymispäätös, kärvistelen tuolla sitten vielä koulun ajan. Jos jotain hyvää pitää keksiä tosta duunista, niin se, että mun pomo ymmärtää, etten voi kouluaikoina tehdä mitään arkiaamuja ja voin käytänössä tehdä listan niistä päivistä, jolloin voin tehdä töitä ja se laittaa mulle sitten vuoroja sen mukaan. No aika näyttää miten tulee käymään...

SaikkuaKeskiviikko 11.07.2007 04:49

Mun Työkaveri-X sitten haki taas lisää saikkua. Tällä kertaa kuun loppuun asti. Jostain syystä sain pitää myös huomisen vapaapäiväni, mutta pe joudun menemään 4 tuntia aikaisemmin ja la aamun kohtalo on edelleen auki. On toki sovittu jo viime kuun alussa, että saan 14.-15. viikonlopun vapaaks, mutta ilmeisesti olin sitten lipsauttanut pomolle, että äärimmäisessä hätätapauksessa voin tulla lauantaiaamun tekemään. Vaikka ei kai tätä voida luokitella "äärimmäiseks hätätapaukseks"? On enemmänkin rutiinia, että X hakee saikkua, kun edellinen päättyy ja muut sitten venyvät. Toivoisin kovasti, että X ottaisi vaikka kolme kuukautta hermolomaa jonka aikana selvittäisi asiansa kuntoon edes jotenkin.

Rassaa ajatus siitä, että la pitäis herätä jo viideltä töihin. Ei olisi kovin hyvät lähtökohdat viikonlopulle. Olisin taas (vaihteeksi) tosi hyvää seuraa, kun ilmestyisin bilemeininkeihin jo puoliksi koomautuneena ja sammuisin parin siiderin jälkeen lopullisesti kello 20. No, katsotaan miten käy. Oon joka tapauksessa suht uupunut loppuviikosta kun vedän näitä järjettömiä über-vuoroja.