Olipa kerran kaksi peikkoa Iida ja Velma. Ja olihan toki myös Essi, mutta häntä ei tässä tarinassa esiinny. Niin köh, jatkakaamme. Iida ja Velma istuivat natsileirissä juttelemassa, ja lopulta Velma könysi ihmisten ilmoille. Mutta pian hän tuli takaisin, ja tunki kasvonsa oikein lähelle Iidaa. Iidapa nuolaisi Velman nenää, ja kas. Velmapa kirkaisi. "MÄ LUULIN ETTÄ SÄ AIOIT PURRA, MUTTA SÄ NUOLAISITKIN! O,O"
"... Vaihtelua elämään"