IRC-Galleria

Muutama päivä sitten (vai onkohan siitä jo viikko) valvoin läpi yön. Oli jännää nähdä auringon kerrankin myös nousevan, puhumattakaan kuinka pitkään se oikeasti pysyttelee näkyvillä näin talvellakin. Sitä huomasi vain katsovansa ihaillen kirkasta, keltaista palloa taivaalla ja hymyilevän. Se oli henkisesti hyvin virkistävää. Auringon ollessa näkyvissä, kun on valoisaa, kun on päivä; silloin kaikki on kaunista. Toki yö on myös tärkeä, ehkäpä lähempänä itseäni kuin päivä. Mutta vaikka yöllä ehkä tuntee enemmän, silloin näkee vähemmän. Yö on herkempi, syvempi, kun taas päivä on kaunis.

Tuona yönä tein kaikenlaista: kuuntelin musiikkia, järjestelin läppärin tiedostoja, pakkasin etäviikkoa varten, mitä vain pysyäkseni hereillä. Daikini-LP sopi hyvin yöllisiin tunnelmiin, samoin Deep Insightin Red Lights, White Lines. Tuona samaisena yönä tartuin pitkästä aikaa runokirjaani hetken mielijohteesta ja kirjoitin pitkän, tarinamuotoisen runon unettomuudesta. Minulla oli ajatuksena kirjoittaa se tähän, mutta unohdin kirjan toiseen huoneeseen, josta en nyt jaksa mennä sitä hakemaan. Suunnitelmani toteutus siis viivästyy.

Tilasin hetki sitten Remuksen uuden singlen 'Mustat sydämet'. Remus on siisti bändi, kannattaa tutustua. Voisikohan jollain ihmisellä olla paljon rahaa, niin paljon ettei hänen tarvitsisi huolehtia omasta ja/tai perheensä toimeentulosta, niin paljon että hän voisi ostaa kaikki haluamansa levyt ja leffat ja laitteet, lähteä jonnekin ulkomaanmatkalle, ja silti pitää jalat maassa, silti pysyä jotenkin... vilpittömänä? Toivottavasti se on mahdollista.

Kaksimielisyys on vaikea asia. Siinä on minun mielestäni kaksi puolta. Raamattu sanoo monessa kohtaa (Raamattunikin on siellä toisessa huoneessa), etteivät "ne kuulu teidän suuhunne". Toisaalta, jos paikalla on vain ihmisiä, joilla on samanlainen huumorintaju ja myös ymmärrys Raamatun kannasta, niin eikö silloin voisi vähän kaksimielistellä? Ehkä tämä on ehdonvallan asia. Tai ehkä se liittyy enemmän sydämen puhtauteen. Tiedä sitten... pitäisi varmaan vain rukoilla ja työtä tehdä.

Seurustelussakin on aina kaksi (osa)puolta. On monella tapaa helpompi olla ja elää yksin, koska silloin saa tehdä "mitä haluaa". Tosin kaksistaan voi tehdä paljon sellaista, mitä yksin ei voi. Itse ajattelen, että seurustelevan ihmisen ei tulisi odottaa kumppaniltaan mitään, vaan keskittyä vain itse tekemään toiselle oikein. Näin siis olettaen, että kumppani toimii rakkauden mukaan. Avioliitto on mielettömän hieno lahja ihmisille. On todella harmillista, että nykyään sitä käytetään niin pahasti väärin. Yhtä harmillista on ihmisten välinpitämättömyys toisistaan. Yhä enemmän näkee ja kuulee rakkaudettomista seurustelusuhteista ja avioliitoista. Maailma tuhoaa varmasti itsensä vielä joku päivä, jos ihmissuhteita ei aleta ottamaan vakavasti, ellei rakkautta oteta isännäksi, vaan jätetään orjaksi. Mitä väliä, jos lapsillamme on kerran täydellinen ympäristö, mutta ei mitään käsitystä toisesta ihmisestä?

Unettomana ehtii ajatella paljon turhia asioita, mutta aina silloin tällöin jotain tosi jännää ja mielenkiintoista eksyy ajatusten valtateille, ja silloin on kiire kiriä se kiinni, ennen kuin jokin muu valtaa taas mielen, syrjäyttäen viimeisetkin järjen rippeet, jättäen jäljelle vain onton kuoren, etsivän sielun, pienen ihmisen. Lopulta, pitkän valvetilan jälkeen uni tuntuu ainoalta asialta, mikä on tekemisen arvoista. Se luovuttamisen hetki, kun ei enää taistele väsymystä vastaan, vaan käy makuulle pehmeään sänkyyn, käärii peiton ympärilleen ja antaa ruumiinsa pikku hiljaa rentoutua, aina viimeiseen, syvään huokaukseen ja haukotukseen asti, se hetki on korvaamatonta, sanoinkuvaamatonta armoa täynnä. Korvaamatonta yötä.

--
np: Joose Keskitalo - Taas on tänään muukalainen