Täytyy ensiksi vähän mainostaa... Joose Keskitalon uusi albumi 'Kaupungit puristuvat puristimissa' on julkaistu jo jokin aika sitten, suosittelen lämpimästi kaikille kevyen ja/tai eksentrisen musiikin ystäville. Myös Suomessa varmaan täysin tuntematon norjalaisyhtye Silence the Foe julkaisee tässä kuussa ensimmäisen täyspitkänsä 'Shaking Hallelujah'. Käykää tutustumassa:
www.myspace.com/joosekeskitalo | www.silencethefoe.com
No niin, itse asiaan.
Kevät. Ilmassa on tulevan odottamista, joka toki jännittää, mutta samalla luo myös tiettyä vapauden tunnetta. Tuota tunnetta korostaa luonnon herääminen talviunestaan; linnut laulavat aamuisin, aurinko paistaa ajoitellen, lumet väistyvät, kasvit virkoavat. Lintujen laulu on kyllä mahtava juttu. Olen monena aamuna (tai päivänä) herätessäni kuullut ensimmäiseksi lintujen laulua ja silloin on tehnyt vain mieli jäädä paikalleen. Ei nukkumaan, eikä toisaalta heräämään. Ihan vain olemaan.
Jossain vaiheessa kuitenkin on lähdettävä ulos. Siellä onneksi odottaa toinen mahtava asia: tuuli. Tuulessa on jotain voimakasta ja sanoinkuvaamatonta. Sen voi nähdä ja kuulla, kun se puhaltaa puiden ohi, se voi kantaa kaukaisen tuoksun lähelle, sen voi tuntea vasten kasvojaan. Tuuli kulkee missä tahtoo, niin kuin laulussa sanotaan. Joskus mietin, millaista olisi kulkea tuulen mukana. Jos voisinkin muuttua itse tuuleksi ja lentää pois, minne vain haluaisin, kauaksi kaikista huolista. Menisin katsomaan kaikkia maailman paikkoja, välillä lepäisin korkealla pilvien suojassa, piilossa kaikelta melulta, jota ihmiset luovat.
Välillä sitä turhautuu itsestäänkin. On tilanteita, jolloin toivoisi vain olevansa kuollut. Silloin tuntuu, että mitkään sanat eivät lohduta, mikään musiikki ei rentouta, mikään ei auta edes hetkeksi unohtamaan kipua, joka velloo sisällä. Kukaan ei varmasti osaa sanoa, mikä silloin auttaisi. Ei ole olemassa yhtä oikeaa toimintatapaa, niitä on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin. Toki yksi keino saattaa auttaa monia ihmisiä. Itse olen huomannut kivuista ja huolista keskustelun auttavan. Kun saa jakaa asiansa toisen ihmisen kanssa, sitä antaa vähän omasta taakastaan toiselle, jolloin jaksaa taas vähän matkaa eteenpäin. Sisällä ollessani kuuntelen rauhoittavaa tai lohdullista musiikkia, mutta itselläni on vieläkin haasteena lähteä useammin käymään ulkona asioiden kasaantuessa ja ahdistaessa. Pienikin kävelyretki voi rentouttaa kummasti keskellä päivää, kun saa hetkeksi laittaa ajatuksensa sivuun ja keskittyä pelkästään luonnon kauneuteen ja mahtavuuteen.
Nyt menen nukkumaan, tosin aivan liian myöhään (taas kerran). Pitäisi nousta hyvissä ajoin ennen puolta päivää ja käydä vanhalla koulullani. Torstaina alkaakin jo Quiet Action Ryttylän Kansanlähetysopistolla ja viikon päästä siitä on Immortal Metal Fest 06. Aika kuluu niin nopeasti...
--
np: Delirious? - Inside Outside
Uusimmat blogimerkinnät
- Varsinainen blogi 10.03.
- Peleistä 19.10.
- Last.fm ja viimeinen lähetys samaan syss... 27.07.
- Laskeuma kakkosesta 27.06.
- Googletusta 19.10.
- [Ei aihetta] 17.09.
- Elokuvien välisestä ystävyydestä 14.09.
- Jee! 07.08.
- Kevät 10.04.
- Taistelua 28.02.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2008 (1)
- ▶ 2007 (4)
-
▼
2006 (7)
- ▶ lokakuu 2006 (1)
- ▶ syyskuu 2006 (2)
- ▶ elokuu 2006 (1)
- ▶ huhtikuu 2006 (1)
- ▶ helmikuu 2006 (2)
- ▶ 2005 (2)