IRC-Galleria

LilleLobster

LilleLobster

on niin helppoo olla onnellinen<3

KALATMaanantai 13.11.2006 23:55

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua. Keräilet erilaisia aseita ja kiikareita. Et tee vaikutusta lähimmäisiisi, joita raivostuttaa pöyhkeytesi. Sinulla ei ole lainkaan itseluottamusta, jonka vuoksi pelkäät kaikkea silmittömästi. Kaloilla on taipumus kiristää valtaapitäviä. Nuorena Kalat yleensä lähettävät uhkauskirjeitä tärkeille ihmisille, nimitellen näitä hassuilla, loukkaavilla nimillä. Koska Kalat vain haaveilevat kaikesta, he ovat vaarattomia tomppeleita ja kelpaavat taustakävelijöiksi TV-uutisten katunäkymä-filminpätkiin. Kalat tekevät valtavasti itsemurhia, koska he pelkäävät että joku tulee ja nitistää. Kalat pelkäävät myös itsensä murhaamista, joten he yrittävät kusettaa itseänsä tekemällä itsemurhan hukuttautumalla. Kalat ovat niin typeriä, että luulevat olevansa Kaloina hukkumattomia. Tämän vuoksi Kaloja naarataan paljon järvistä, meristä, joista ja kylpyammeista. Kaloilla on erinomaisen huvittava taipumus sotkea itsensä melkoiseen soppaan, joten Kalat sopivat parhaiten keittoihin.

Onnenkapine: Paska katiska
Onnennumero: Mikä tahansa numero, joka nousee alitajunnasta
Onnenväri: Kaikki neuroottiset värit
Motto: “En minä ainakaan uskaltaisi!”
Auto: Kupla -62

Onko minulla elämää?Sunnuntai 12.11.2006 19:19

Merkitse mitkä elokuvat olet katsonut ja jos luku menee yli 75 sinulla ei ole elämää.


( ) Sinussa on se jokin
() Harry Potter: Viisasten kivi
(1) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
() Harry Potter: Azkabanin vanki
() Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
() The Mexican
(2) Nemoa etsimässä
(3)Leijonakuningas
(4) Ocean's eleven
(5) Ocean's twelve
() Spy Game
() Fight Club
( ) Meet Joe Black
() Seven
( ) Thelma & Louise
(6) Grease
() Seitsemän vuotta Tiibetissä
(7) Pirates of the Caribbean
(8) Troija
() Starsky and Hutch
( ) Saw
() Mouling Rouge
() Scream
() Scream 2
() Scream 3
(9) Scary Movie
() Scary Movie 2
() Scary Movie 3
(10) The Grinch
(11) American Pie
(12) American Pie 2
(13) American Pie The Wedding
(14) i, Robot
() Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
() Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(15) Men in Black
(16) Men in Black 2
() The Village
() Along Came Polly
(17) Forrest Gump
() Deep Impact
(18) The Terminal
() Halloween
() The Ring
() The Ring 2
(19) Space Jam
() Chigaco
() Riku Rikas
(20) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(21) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(22) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(23) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(24) Ten Things I Hate About You
(25) Just Married
() Painajainen Elm Streetillä
(26) Titanic
(27) Romeo & Julia
(28) Tiedän mitä teit viime kesänä
(29)Independence Day
() Bad Boys
() Bad Boys 2
(30) ET
(31) Yksin kotona
(32) Yksin kotona 2
(33) Yksin kotona 3
() Mio poikani Mio
() Katto Kassinen
() How to Lose a Guy in 10 Days
() Calendar Girls
() Catch Me If You Can
(34) Spider-Man
(35) Spider-Man 2
() The Fifth Element
(36) Air Force One
() Sound of Music
() Terminaattori
() Terminaattori 2
() Meet Joe Black
() Vanilla Sky
() Addams Family
(37) Ace Ventura
(38) Valehtelija, valehtelija
(39) Hevoskuiskaaja
() 8 mile
(40) Die Hard
() Eurotrip
(41) Deep Blue Sea
() Kasper
() Alexander
() Save the Last Dance
(42) Pretty Woman
() Melkein julkkis
(43) Uneton Seattlessa
(44) Top Gun
(45) Sairaan kaunis maailma
() Cast Away
() Wicker Park
() Kuka sanoo tahdon?
(46) Vuosi nuoruudestani
(47) Shrek
(48) Shrek 2
() Viimeinen Samurai
() Kimpassa
(49) Fucking Åmål
(50) Saksikäsi Edward
()Vihreä maili
()Amelié
(51) The Truman Show
(52) School of Rock
()Big Fish
(53)pelastakaa sotamies Rayan
(54) Austin Powers
(55)Austin Powers: Kultamuna
()Pelikaanimies
()Blues Brothers
(56)Blues Brothers 2000
(57) Aristokatit
(58) Piano
(59)American Beauty
(60) Pahat Pojat
(61) Pitkä kuuma kesä
() Honey
(62)Notting Hill
(63) Kummelin kultakuume
(64) Morsian karkuteillä
(65) Karhuveljeni Koda
() Herrasmiesliiga
(66) Pieni suklaapuoti
() Kauna
(67) Helmiä ja sikoja
(68) Erin Brochowich
(69) Ihmeperhe
() Kellopeliappelsiini
() King Arthur
() Koirankynnen leikkaaja
() Heinähattu ja Vilttitossu
() Dancer in the Dark
(70) Lapsia ja aikuisia
() Unbreakable
() Jali ja suklaatehdas
(71) Boys don't cry
() Syksy New Yorkissa
(71) Kuutamolla
() Kaverini mahtava Joe
() Olimme sotilaita
(72) Häjyt
()Pikkunaisia
(73) Kukkia ja sidontaa

73..jesh, elämä on (lähes) tallella:D

Väsyttää. Taas.Maanantai 06.11.2006 04:27

Tää oli hyvä haaste :DMaanantai 06.11.2006 02:17

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 6 ensimmäistä tulosta (lausetta).
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään

1. Köyhissä ritareissa naiskauneutta edustava Meri-Tuuli on aikaisemmin juontanut televisiossa muun muassa Top 40 lista -ohjelmaa.

2. Viime marraskuusta lähtien Meri-Tuuli on työskennellyt puolipäiväisesti maailmankauppa Elämänlangassa

3. 168 senttiä pitkä ja noin 66 kiloa painava Meri-Tuuli on tavallisesti ollut Suomen Vahvin Nainen -kilpailuiden kevyin ja vanhin osallistuja.

4. Meri-Tuuli on pakkaamassa lähteäkseen lipettiin.

5. Koponen luulee, että Meri-Tuuli on kokenut ihmeparannuksen.

6. Meri-Tuuli on ainut hyvä naisjuontaja suomessa!

VäsyttääKeskiviikko 18.10.2006 07:01

Naisten logiikka.Keskiviikko 18.10.2006 06:09

Oli ihan pakko napata tää :D

Se on ihan sun päätös
= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

Tee sä mitä tahdot
= kosto on kauhea.

Meidän pitäis puhua
= mä aion nyt avautua ja sä kuuntelet

Siitä vaan, senkun menet
= älä lähde.

En mä ole loukkaantunut
= tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

Oletpas sä tänään huomaavainen
= onko tänään seksipäivä?

Vähennetään romanttisesti valoja
= olen ihan jumalattoman turvoksissa

Onpas tää keittiö epäkäytännöllinen
= ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

Mitäs jos hankittais uudet verhot
= ..ja huonekalut ja maalataan makuuhuone.

Mä kuulin jotain melua
= sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä.

Mä rakastan sua ihan hirveästi
= meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

Oonkohan mä lihonut?
= kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

En mä mitään huuda
= totta vitussa huudan, kun mulla on hyvä syy.

Tottakai
= kyllä tai ei

Ei
= kyllä tai ei

Niin kai
= ei

Ihan miten vaan
= ei

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.10.2006 06:05

"In your world you can take a pen and
write on a piece of paper and destroy 200 000
people or more and it`s ok because
you don`t have to see it.."

kun jää murtuu alta...Keskiviikko 11.10.2006 19:17

Ihminen kuolee noin neljässä minuutissa ellei hän pääse pois jääkylmästä vedestä. Kun veteen joutuu, ensimmäinen ajatus ei ole kylmä, vaan se, miten ihoa polttaa ja pistelee. Vesi on lähes 0 asteista pinnan lähellä. Joutuessaan jäälautan alle ihminen menee paniikkiin, ja alkaa etsiä poispääsyä. Veri on täynnä adrenaliinia, koska ainoa ajatus on päästä pois.
Paniikissa ihminen ajautuu vielä kauemmas aukosta josta hän veteen putosi.

Kun ihminen on tukehtumaisillaan, hän vetää vaistomaisesti keuhkot täyteen vettä. Siksi ensimmäinen veden täyttämä henkäys tuntuu ihanalta.
Toista ei ehdi enää tuntea.

On tullu katottua vähän taideleffoja:)

PojatPerjantai 06.10.2006 19:03

Meille tuli keskiviikkona kaksi maailman ihaninta ja suloisinta marsupoikaa: Manteli ja Valio-Brisk, jälkimmäistä tosin kutsutaan vain Briskiksi. Ja näin käy nimiasioissa, kun mä annoin nimen Mantelille, ja muru Briskille:)
Manteli on valko/toffeen värinen rusettimarsu, sellainen suloinen karvapallo. Manteli on vähän rohkeampi, se uskaltaa jo hiukan seurustella, ja syödä herkkuja mitä mä niille välillä annan.
Brisk taas on valkoinen, ja hänellä on vaaleanruskeita ja ruskeita laikkuja. Pää on kokonaan ruskea. Brisk on sileäkarvainen, ja vähän Mantelia pienempi, ja ujompi. Mutta mun hellässä hoidossani Brisk varmasti vielä reipastuu.
Nyt pojat on hoidossa, koska Manteli on vähän kipeä. Sillä on pieni haava korvassa. Pojat sairastaa yhdessä, ettei ne vierottuisi toisistaan, ja alkaisi tapella. Onneksi saadaan pojat jo ensi viikolla kotiin.
Sitten saadaan tännekin varmasti muutama kuva pojista:) Ne on niin suloisia:)

Ei vaan..Sunnuntai 17.09.2006 23:34

Viis tosta edellisestä, mä sekoan vasta sitten, jos ne karsii mut, eikä päästä mua jo heinäkuussa inttiin.
Mutta eihän niin tapahdu, koska tarkistin jo kaikki karsimisperusteet, enkä kuulu mihinkään ensimmäiseksi karsittavaan ryhmään. Eiköhän ne ota mut sinne..jos mä olen oikeen kiltisti koko ajan:) ja pyydän niiltä nätisti;)