IRC-Galleria

Nyt tiedän miten ihmiset saa sängystä ylös! Ponppaa sänkyyn, nuolee naaman ja lösätää mahan päälle heiluttamaan häntää. Tosin joutuu aamulla monta kertaa toistamaan. Viikonloppuna oli hankalampaa kuin näin arkena, ihme unikekoja. Söin "ylösnousua" ootellessa tohvelia, niissä on jännä maku kun lisää vähän mausteeksi purulelua tossun sisään. Sitäpaitsi voi näytellä, että lelua on vain ottamassa pois tossusta jos sattuvat ihmiset heräämäänkin vahingossa kesken maistelujen.

Koko viikonloppu on raahailtu taas pitkin maita ja mantuja. Pakotettiin olemaan autossa Kuopioon asti. Ihme hälinään veivät, oltiin jonkun ihmislapsen synttäreillä van eipä kakkua annettu ei.. ihme sakia. Keittiössä oli kyllä mukava matto mihin pissiä, ei luistanut tassut yhtään. En joutanut ulkona oikein pissimään oli hajuja...

Olen hieman hämmennyksissäni tästä tuoksujen maailmasta pihalla.. huomasin että joistakin kulkijoista jää samanlaisia jälkiä lumeen kuin minusta. Niska vaan taitaa tulla kipeäksi ja kuono varmaan kuluu, mutta ihan pakko niitä on seurata mihin ne on mennyt. Yhtä seurasin tosi kauan, jälki katkesi siinä puolen kilometrin matkan kohdalla hiton hyvänhajuiseen länttiiin. Olisi ollut nami ja olisin vähän enemmänkin halunnut maistella sitä, mutta emäntä sanoi yök ja halusi jatkaa matkaa. Ihme tyyppi, ei ymmärrä yhtään mitään hyvän päälle.

Lenkkeily taitaa olla minun elämäntehtävä tässä laumassa. Minut raahataan monta kertaa päivässä pihalle. Eilenkin piti käpytellä toistakymmentä kilometriä ja sitten oli vielä nukkuessa varastettu minulta kynnet. Olisin kyllä yrittänyt puolustautua moista rikollisuutta vastaan... jos olisin herännyt. Sikamaista sanon minä! Rääkkäävät niin väsyksiin, ettei jaksa sisällä riehua kuin aamutuimaan. Mistähän ne kuvittelee minun moisella kohtelulla saavan kaiken huomion jos en jaksa riehua... no onneksi löysin ne tossut ja sukat, hyvin tuleevat ihmiset perässä, kun nappaan suuhuni. Se on se seuraa johtajaa ja MIE OON POMO =)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.