IRC-Galleria

hyljättynä ja piikkejäKeskiviikko 28.03.2007 16:33

Minut jätetään heitteille, eilen tää alko ja tänään taas. Eikä kukaan tule auttamaan vaikka kävin parvekkeella ulisemassa. (Joku jätti lähtiessään oven auki...) Makea auttaa masennukseen, onneksi oli keittiönpöydällä sokeria. Piti tiputtaa alas, että purkki aukesi. Kilahti muuten jännästi tippuessaan lattialle. Pöllivät tosin nekin, kun tulivat kotia. Se nainen kiukkusi muille, kun miehet jättäneet sen astian pöydälle. Toiset niin kiltisti ajatelleet etten masennu. Miehet on siis mukavampia.

Taas vietiin autolla tökittäväksi, täti on tosin kiva kun siellä aina kaikkea kivaa herkkupuolta kuitenkin tarjolla siinä pöydällä. En kerennyt vastustamaan sitä piikkiä kun olisivat varmaan vieneet sillä aikaa herkut pois.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.