IRC-Galleria

Sitä ollaan nyt viikko oltu 20-vuotias. Elämä on polkenut paikallaan viimeiset kaksi viikkoa. Jos laajennetaan, elämä on polkenut paikallaan viimeiset viisi kuukautta. Jos vielä laajennetaan, elämä on polkenut paikallaan viimeisen vuoden. Siitä asti kun tulin Virosta, en (ihmissuhteita lukuunottamatta) ole oikein saanut mitään aikaiseksi. Kotoa tuli potkaistua ulos ja oma kämppä jotenkin hankittua (hankkimiseenhan en itse edes osallistunut xD). Seuraava saavutus olikin helmikuinen valmistuminen (eikä sekään suotta puoli vuotta myöhässä...)

Työttömänä olen helmikuusta asti ollut ja useita työtarjouksia tyrmännyt tämän mahdollisen opiskelun takia.

Nyt vaan jännittää. Tämä viiden kuukauden odottelu saa näinä lähipäivinä päätöksensä. Saan tietää pääsenkö opiskelemaan vai en.

Jos pääsen, olen vihdoinkin tehnyt jotain itse, saanut jotain aikaiseksi itse, ilman muiden apua (Paitsi majoitus, kiitos Lealle ja hänen äidilleen). Se olisi niin hienoa. Voisin muuttaa pois, etsiä itse oman asunnon ja muuttaa oikeasti omilleni, elämään omaa aikuisen elämääni. Mutten olisi yksin. Se olisi jotain niin upeaa.

Jos en pääse... jään tänne. Odotan ehkä syksyn yhteishakuun tai alan etsiä töitä pääkaupunkiseudulta, toisin sanoen Turusta, joka ei edes ole mokomalla seudulla.

Tiivistettynä; EN HALUA JÄÄDÄ TÄNNE. Tahdon pois. Tahdon muuttaa. Tahdon opiskelemaan.

Niin minä pienenä luulin että haluaisin asua koko pienen elämäni Outokummussa, ala-asteystävieni kanssa. Nykyään nämä ihmiset eivät edes tervehdi minua. Siinä ei ole mitään pahaa, ei todellakaan. Kasvoimme erillemme ja se on täysin hyväksyttävää enkä tunne siitä mitään pahaa oloa. Asia vain todistaa minulle että minunkin on siirryttävä eteenpäin. En ole enää se 10-vuotias Sinttu, luokkansa pomo ja kukkulan kuningas joka keksi aina uusia leikkejä.

Muutoksen aika on käsillä.

Oloni on hyvä.

Toivoa on.