IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

HuhtikuuLauantai 03.04.2010 16:13

Yhtäkkiä onkin lumet vähissä, rastas viheltää surullista laulua aamuhämärässä, tintit tutkimassa pesäpönttöjä ja minä odotan kesää.
Torstaina sain lahjan. Rauha rikkoutui. Kuuntelin musiikkia, sain aimo annoksen Nirvana, Cohenia, Celentanoa ja Andersia.
Palasni välillä vuoteen 1968 ja muistelin, miten kuuntelin korvat radiossa kiinni Radio Luksenburgia.
Huomasin, että pidän tästä galleriasta enemmän kui naamakirjasta. Vanha on huono oppimaan uusille tavoille.

TalviLauantai 09.01.2010 16:01

On kyllä niin kaunis talvi! Otin muutamia valokuvia muistoksi, voi olla, että menee taas monta vuotta, kun on samanlainen lumirikas talvi.
Muuten on kaikki ennallaan. Sain joululahjaksi muutamia kirjoja ja lueskelen. Larssonia en saa mitenkään luettua. Mikähän siinäkin on?
On suunnaton ikävän tunne ja suru päällimmäisenä. Miksi?!

Elokuu!Keskiviikko 05.08.2009 13:38

Viikonloppu meni Pentikulmapäivillä ja Hämeen kesäyliopiston kurssilla. Pää oli niin täynnä kaikkea tietoa ja materiaalia, että meni pari päivää, että sain ajatukseni järjestykseen.
Eilen K A T I S S A!
Marjoja tulee, jos kuivuus ei vie. Niin että voisi aina yöllä hiukan sataa ja päivällä paistaa. Loma alkaa 10.8.

Loma!Maanantai 15.06.2009 15:23

Loma alkoi ja vettä sataa. Ei se mitään, on niin paljon muuta tekemistä, että vesisade ei haitta yhtään. Ulkohommia en voi enää tehdä, mutta osaan komennella muita siihen. Ja tietty - kirjoitan!
Kaunista kesää kaikille!

Kirja!Perjantai 03.04.2009 21:51

Nyt on ensimmäiset tarinat kansien välissä. Jännä juttu. Ihan oikea kirja julkaistin eilen ja siellä oli meidän 10 ihmisen kirjoitukset. Vastaanotto oli yllättävä, kirjasto oli täynnä ihmisiä, saimme kukkia ja jaoimme nimmareita. Jes!
Viikko oli muutenkin raskas, oli opiskelija ja arviointi oli tänään. Mutta.... tämä on elämä.

Kevät!Lauantai 21.03.2009 10:01

Odotan tietoja Lontoosta! Joko siellä on pieni tyttö nähnyt päivänvalon?
2.4.09 on meidän pienen kirjan julkaisutilaisuus. Odotamme kaikki, millainen siitä ihan oikeana kirjana tulee.
Harjavallan kirjastoon 2.4.09 klo 19 kaikki ketä lukee ja on kiinnostunut. Tervetuloa!

Mintun synttärit!Sunnuntai 08.03.2009 22:19

Rakas lapseni, naistenpäivän tyttöni, täyttää vuosia!!

Nipsun muistoksi.Torstai 29.01.2009 22:21

Rakas Nipsu-kisu kuoli yllättäin tänään. Oli kaverina 11 vuotta. Olen päättänyt, että ei yhtään eläintä enää.

Nepsun synttärit!Tiistai 09.12.2008 16:28

Rakas Nepsukka täyttää tänään 4 vuotta!
Mummu on vaan kovasti kipee. Edelleen on kovat kivut. Lääkkeistä ei ole apua!
Odotan, että pääsisin leikkaukseen pian tai tehdään edes jotain, että pääsisin kivuista.

Kipu!Perjantai 21.11.2008 13:56

Kipu hallitse tällä hetkellä elämääni! Voi kurjuus!
Juha-Matin syntymäpäivä! Minun pienestä pojasta on kasvanut melkein 2-metrinen aikuinen mies, pienen Nepun isä. Olen ylpeä lapsistani!
« Uudemmat -