IRC-Galleria

Ne ihanat unet!Tiistai 27.05.2008 16:35

Siteeraan tässä Kaarlo Sarkiaa, Kiikan runopoikaa:

"Kuunsäde tarttui sun untesi leijaan!"

Voiko sen kauniimmin sanoa?

Kevät.Sunnuntai 04.05.2008 19:55

Ihmeellisen lämmintä. Olen kylvännyt kalkit, ruusut on istutettu, piha on kunnostettu ja nurmi on leikattu. Mitä vielä? Odotan innolla, mitä kukkia on nousemassa, minkä talvi on vienyt. Mutta luulen, että ei ole viennyt mitään, sen verran leutoa on ollut. Koko talven sain tuoretta persiljaa penkistä.
Rakas Nea-Nepsukka muutti mummolaan ,siihen pieneen asuntoon asumaan isän ja äidin kanssa. Juha-Matilla on hirmuinen urakka - vanhan talon kunnostaminen. Siihen asti asuvat meillä. Mulla on nyt Roosan lisäksi toinen apulainen, mikäs minulla on ollessaan, apulaisia joka lähtöön.

AKSUKeskiviikko 23.04.2008 16:45

Olin eilen saattamassa koirataivaaseen oman rakkaan lenkkikaverin, kuuntelijan ja ystävän 13 vuoden ajalta. Aksu meni ystävänsä Ransun luo. Vanha, sairas koira luovutti viimein. Ei jaksannut enää. Ikävää!!!

DuffyLauantai 19.04.2008 14:29

Nyt kuuntelin koko levyn "Rockferry". Loistava. Mikä siinä tytössä on? Pidän kovasti ja suosittelen.

Jacqui NaylorTorstai 17.04.2008 17:56

Kuuntelen ja kuuntelen. Mahdottoman hyvä. Kiitos ystävälleni, joka kertoi Jacquista!

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.04.2008 19:39

Sataa,sataa, aina vaan sataa. Tulin punttisalilta ja tein pyörällä pienen lenkin. Ei innostanut. Oma pyöräni meni rikki, sarvet vaan irtosivat, ja ajelin lainapyörällä. Miten nykyän tehdään pyöriä? Sarvet irtoa. menee poikki?! Eikä se ole edes oikeata metallia, mitä lie harmaata ainetta. Uusi pyörä, mutta takuaika mennyt ohi.
Jo toista vuotta katselen Virossa kattohaikaran elämä ja vieläpä mustan haikaran. Uusi kohde on villisikojen ruokintapaikka. Kuusi potsia käy syömässä, mutta ovat hirvittävän arkoja. Pienikin oksan ripsahdus saa ne pakoon pinkaisemaan.
Maikin vauva saa nimen. Onnea heille!
Juha-Matista tulee talon omistaja. Siinäpä on paljon työtä.
Maani ja Minde paiskivat vaan töitä Kokemäellä ja minulla on alkamassa taas loma.
Viikko pihahommia ja seuraavaksi lomailen taas elokuussa kokonaisen kuukauden.

Aamuhämärä.Keskiviikko 02.04.2008 21:05

Jo toista päivää laulaa rastas aamuhämärällä. Sydäntä särkevästi ja kauniisti. Muistan useita aikaisempia kevätaamuja, monia kauniita aamuja... Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki kaunis on takanapäin.

Suru.Sunnuntai 30.03.2008 14:41

Sanotaan, että kun suru hälvenee, tulevat muistot. Yksitelleen ja kipeinä. Onko näin?

Latausta.Sunnuntai 23.03.2008 18:06

Tänään on sellainen latauspäivä. Olen kuunnellut musiikkia ja paljon. Uusi ihana tuttavuus on Duffy ja Mercy. Loistava esitys ja loistava video.
Lapset kävi ja tiput oli munineet. Pääsiäinen.

Heh!Torstai 06.03.2008 17:53

Luin tässä omia sepustuksia. Yhtä ylämäkeä ja alamäkeä. Milloin "yläkuloinen", milloin alakuloinen.
Voi sitä ihmisen mieltä ja sydäntä. Nyt jo naurattaa! Olen iloinen, että voin avoimin mielin katsoa ihmisiä suoraan silmiin ja sanoilla voin koskettaa sydämiä. Ilmeisesti se on tärkein. Jotkut ihmiset luikki tieheensä häntä koipien välissä... Heh! Heh! Onnea niille!