IRC-Galleria

Loretta-

Loretta-

Mä oon matkustanu junalla kuuhun ja takasin. Joka kerta rankemmin taivaasta alas palasin.
Vuodesta 1900 lähtien Suomessa on kastettu 34 henkilöä Nalleksi. Heistä 33 on ollut miehiä.

Oon nauranut tälle eilisillasta lähtien. Olisi ehkä maailman siisteintä tutustua johonkin pelottavaan true evil-hevariin, jonka nimi olisi Nalle %)

ShitKeskiviikko 11.11.2009 22:30

En ihan oikeasti kestäjaksahalua. Voisiko joku tuhota kaikki päihteet maailmankaikkeudesta pois? Mutta joo, aikuiset ihmiset tekee mitä haluaa ja saavat tuhota itsensä jos mieli tekee, yks kyrvän lysti jos läheiset kärsivät ja hajoilevat vieressä katsellen -.-

Ja juu, ei edes käsitellyt omaa juomista tällä kertaa tuo ylläoleva teksti.

Hajoan.

Ulkona leijuu siivekäs aikaTiistai 27.10.2009 11:07

Pitäisi varmaankin harrastaa useammin aikaisin heräämistä. Ulkona on maidonvärinen, sankka usva joka estää näkymät läheisiin kerrostaloihin. Mulla on teetä maidolla, mankassa Radioheadin Ok Computer ja valoina pelkät jouluvalot, jotka ripustin eilen seinälle tuomaan hieman lohtua näihin pimeisiin päiviin.

Syksy huumaa minut väreillään. Aiemmin olen pitänyt lähinnä alkusyksyn auronkoisista päivistä, kesän ja syksyn sekoituksesta. Nyt olen iloinnut myös pimeydestä, sateesta, tennareitten alle liiskaantuvista puunlehdistä. En ole koskaan kuulunut siihen ihmisjoukkoon joka masentuu pimeydestä, minä rakastan syksyn melankoliaa ja hajoan liiasta valosta ja kuumuudesta.

Kesäkuusta marraskuun alkuun on kolme sydämen hajottavaa surun päivää. Kaksi takana, yksi edessä ensi viikolla. Sitten on taas hieman helpompi hengittää.

Typeriä kyselyjä vol. miljoonaTorstai 22.10.2009 01:54

TÄLLÄ HETKELLÄ
Kellonaika? - 21.27
Missä olet? - Asunnossani, sohvalla istuskelen.
Mitä vaatteita sinulla on päällä? - Alusvaatteiden ja legginssien lisäksi musta vekkihame, musta pitkähihainen paita ja ruskeat polvisukat. Hillittömän värikästä meininkiä siis..
Kenen kanssa olet? - Kissani kanssa.
Millainen sää on ulkona? - Mjaa, pimeää tuolla ainakin on.
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi? - Joko tuijotan telkkaria vielä jonkin aikaa taikka sitten kömmin sänkyyn nukkumaan. Väsyttää.

ELÄMÄNTAVAT
Käytkö usein baareissa? - Riippuu siitä mikä on usein. Suurinpiirtein kerran kuussa, rahanmenon kannalta mielestäni siis liian usein.
Syötkö mielestäsi terveellisesti? - Nykyään juu kun olen jättänyt suklaan ja valmisruuat vähemmälle ja teen ruokani itse.
Pidätkö juomisesta? - Siis alkoholin juomisesta vaiko nesteiden nauttimisesta ylipäänsä? Alkoholista pidän välillä, hyvässä seurassa, ahdistukseen juomisesta en pidä. Niin ja veden ja teen juominen on kivaa.
Onko sinulla hyvä kunto? - Mulla on melko hyvä peruskunto, kävelen nopeasti ja harrastan paljon hyötyliikuntaa mutta tunnin mittaisiin juoksulenkkeihin en kyllä pystyisi.
Montako tuntia yleensä nukut yössä? - Niin paljon kuin mahdollista. 10 tuntia on sellainen peruskiva.

HENKILÖISTÄ
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - Ellei kissaani hyväksytä vastaukseksi niin ei mitään muistikuvaa, liian pitkä aika.
Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - Ossi.
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Monnan.
Kenelle lähetit viimeksi viestin? - Ossille.
Kenet näit viimeksi? - Ossin.
Kenet tapaat seuraavaksi? - Todennäköisesti Ekin perjantaina kun mennään WASPin keikalle, ellen sitten tapaa jotakuta huomenna.
Kenellä olit viimeksi yötä? - No siellä Ossin luona.
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - Helin.
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - Ei tule mieleen muita kuin minä itse.

KAVERIT JA YSTÄVÄT
Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? - Kavereita.
Kenet olet tuntenut pisimpään? - Helin, Hanskin ja Ossin. Ja ystäviksi luokittelen heidät kaikki.
Saatko helposti uusia kavereita? - Riippuu paikasta ja ihmisistä. Uskaltaisin väittää että en.
Onko sinua helppo lähestyä? - Riippuu edelleen paikasta ja ihmisistä. Mua ei oikeastaan itseäni kiinnosta yleensä tutustua johonkin perusrandomääliöön mutta jos ensivaikutelma ihmisestä on se, että vaikuttaisi että meillä on jotain yhteistä (tapahtuu harvoin) niin koetan kyllä olla kiltti ja ystävällinen.
Onko sinua koskaan "puukotettu selkään"? - On tullut tuokin koettua aikoinaan. Suurimmat skismat on nykyään selvitetty asianomaisten kesken joten no hard feelings.
Luottavatko kaverisi sinuun? - Toivottavasti.
Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? - Läheisimmille ystävilleni olen jo kertonutkin.

NYKYHETKI
Avonaiset msn keskustelusi? - Ei ole, en yleensä harrasta.
Oletko onnellinen? - Enpä erityisemmin.
Surullinen? - Olen tasaisen tunteeton ATM.
Masentunut? - Lue vastaus yllä.
Tylsistynyt? - Jotain siihen suuntaan.
Missä kännykkäsi on? - Tuossa vieressä ”pöytänä” toimivan jakkaran päällä.
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - Indiskasta ostettu koristetyyny.
Katso taaksesi, mitä näet? - Sohvan ja seinällä olevan hippikankaan.

KULUNUT VIIKKO
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - Monikin eri henkilö, harvinaista kyllä.
Entä kenties pussannut? - Sitäkin.
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - Ruuan ja erinäisten juomien lisäksi seinäkalenterin ensi vuodelle sekä synttärikortin + postimerkin.
Oletko potenut krapulaa? - Onhan tuosta tullut kärsittyä.
Oksentanut? - Kyllä, eikä tämä edes liittynyt alkoholinkäyttöön.
Soittanut jollekkin? - Juu, mutta tuskin ketään kiinnostaa että kuinka monelle ja kenelle.
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - Jep.

KULUNUT VUOSI
PARAS juttu kuluneelta vuodelta? - Ottaen huomioon vaikean tilanteen entisessä asunnossa niin täytyy sanoa että muutto yksiöön Herttoniemeen vaikkei tämä muuten mikään unelma-asuntoni olekaan.
Oletko kokenut surua? - No ihmehän tuo olisi ellen lokakuuhun mennessä olisi surua tuntenut.
Oletko ollut töissä? - En niin että siitä olisi virallisia papereita tehty. Ja työharjoittelussa olen ollut.
Oletko itkenyt? - Voi tsiisus näitä kysymyksiä -.- Joo en kertaakaan.
Ollut onnellinen? - Erittäin, erittäin satunnaisesti + hyvin lyhyitä hetkiä kerrallaan.
Oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? - Muistaakseni en?
Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? - Nääh.

TULEVAISUUS
Mitä odotat eniten ensi vuodessa? - No jos toi sairasloma jatkuisi niin olisin hyvin onnellinen. Ei hirveästi natsaa palata työkkärin kirjoille ja niiden ääliökursseille opettelemaan tietokoneenkäytön alkeita. Isompi asunto + rauhallisempi asuinalue olisi myös hyvin mieluinen asia.
Aiotko saada lapsia joskus, monta? - Ei kiitos. Tämä yksi karvainen lapsi riittää aivan hyvin.
Missä olet viikon päästä? - Villi arvaus: tasan samassa paikassa tekemässä jotakuinkin samaa asiaa?
Mikä asia ahdistaa sinua tulevaisuudessa? - Elämä noin ylipäänsä.

MUUTEN VAA
Mikä on tietokoneesi taustakuva? - Maatuskajoukkio.
Millainen puhelin sinulla on? - Ikivanha Ericsson jostain 90-luvulta, Ossin entinen. Tää on ihan oikeasti maailman paras kännykkä!
Mitä aiot tänään? - Nuqq.
Entä huomenna? - Siivoan, tiskaan, käyn labroissa. Normipaskaa.
Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan tahtonut lähteä pois? - No oiskohan se ollut tuo viime perjantai.
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? - Ei mitään muistikuvaa.
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? - Tänään.
Milloin viimeksi sait hellyyttä kylliksesi? - Viime vuonna, kai?
Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin? - Heh, tänään pikkuisen Monnalle kun katselin vierestä kun se pisti rahaa haisemaan ja itsellä oli vaan jotain senttejä kukkaron pohjalla. Mutta pahasti en ole ollut pitkään aikaan kellekään.
Milloin viimeksi lauloit? - Jotain mä hyräilin tänään itsekseni.
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? - En mä ole pahasti katunut mitään aikoihin.
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? - Tiistaina.
Oletko hiljainen vai äänekäs? - Tutussa seurassa äänekäs ja toisinpäin.
Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? - Lauantaina kun saavuin reissuiltani kotiin.
Kenen kanssa viimeksi ryyppäsit? - Jeena, Elisa, Ossi.
Mitä toivoisit jos saisit 1 toivomuksen? - En kerro.
Viimeisin lahja jonka sait? - Hyväksytäänkö siiderin tarjoaminen lahjaksi? Kaksi helvetin kallista erikoissiideriä Hilpeässä Hauessa perjantaina.
Millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? - Punainen pyyhe jossa haalistuneita hopeisia tähtiä.
Oletko koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? - En mä ole vaatinut. Yleensä ihmiset ymmärtävät ihan itsekin pyytää jos aihetta on.
Osaatko pitää puoliasi? - Riippuu asiasta.
Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? Miksi? - En, ei ole tarvinnut. Eipäs kun joo, yhden kerran entistä poikaystävääni mutta siihen oli kyllä aihettakin. Ja ei siitä sen enempää.
Pidätkö suuria korvarenkaita? - En pidä korvarenkaita.

-.-Keskiviikko 21.10.2009 21:12

Miksi täytyy välittää?

Miksi täytyy tuntea tunteita?

Kuinka säälittävää on pitää päällään samaa paitaa monta päivää vain siksi että siinä on jonkun tietyn ihmisen tuoksu?

Tajunta off ja muistot delete, kiitos.

Miksi, oi miksi?Perjantai 02.10.2009 14:29

Miksi kissat tunkevat olemuksensa aina jonkin vaatekappaleen päälle makoilemaan? Vaikka lattialla olisi miten paljon siistiä pinta-alaa, ja johonkin nurkkaan olisi unohtunut vahingossa yksinäinen sukkaparka, niin on takuuvarmaa, että kissa menee öhöttämään siihen sukan päälle, ei paljaalle lattialle! :D

Miksi iso osa ihmisistä valitsee otto-automaatilla käydessään tilin saldon näkyviin paperilappuselle automaatin näytön sijaan, vaikka yleensä kukaan ei edes vilkaise (kyllä, olen tarkkaillut) paperilappua, vaan heittää sen heti kädestään maahan. Jos se tilin saldo ei edes kiinnosta, niin miksei voi valita vaihtoehtoa 'saldo näkyviin näytölle' taikka 'ei saldoa näkyville' ? Mitä järkeä on tulostella täysin turhia paperilappusia ja vielä heitellä niitä maahan?

Ja päivän suurin mysteeri: muutama päivä sitten monitoimihuseeraaja Claes Andersson kertoi Ilta-Sanomissa yrittäneensä itsemurhaa 80-luvulla koska pelkäsi saaneensa HIV-tartunnan. Jutun yksityiskohdat menivät näin: Claes määräsi itselleen pillereitä ja haki ne apteekista (Claes oli/on psykiatri joten pystyy kirjoittamaan reseptejä), osti pari putelia Alkosta ja varasi itselleen hotellihuoneen hotellin korkeimmasta kerroksesta. Huoneessa Claes joi putelien sisällön ja naposteli vähän lääkkeitä, riisui itsensä alastomaksi ja meni avoimeen ikkunaan seisoskelemaan, tarkoituksenaan hypätä alas. Jokin kuitenkin sai jonkin rataksen liikahtamaan Claesin aivoissa joten hän astui alas ikkunalaudalta, puki vaatteet ylleen ja soitti siskolleen.

Noh, eipä tuossa tarinassa muuten mitään, mutta mua jäi vaivaamaan se, että mikä ihmeen logiikka tuossa vaatteiden riisumisessa oli. Käsittääkseni kun alastomana oleminen ei millään tavalla edesauta itsemurhassa onnistumista. Vai oliko HIV-pelkoisella Claesilla ilkeä taka-ajatus pistää vahinko kiertämään ja roiskuttaa vertaan pahemmin kuin mitä vaatteet päällä olisi tapahtunut?

Onneksi työttömänä on aikaa mietiskellä ja pohdiskella tällaisia hyvin tärkeitä asioita..

WTF?!?!Torstai 01.10.2009 23:31

"mua yksinkertaisesti ällöttää lihavat ihmiset. en voi sille piirteelle itsessäni mitään. mua inhottaa ja suorastaan tekis mieli mennä kysymään niiltä päin naamaa miten ne on saattaneet päästää itsensä sellaseen kuntoon. ja kaikista ällöttävintä on se kun näkee lihavan ihmisen syömässä. sillon vaan ajattelee että älä nyt herranjumala syö enää yhtään lisää !

suurin osa mun kaverista on normaalipainoisia/hoikkia. tosin nyt oon huomannut miten moni heistä on viimeisen vuoden aikana alkanut selvästi lihoa ! se saa oman olon tuntumaan erittäin onnistuneelta kun itse on vain laihtunut mutta toisaalta en haluais läskejä kavereita. koska vaikka lihavempien ihmisten seurassa oma olo tuntuu kerrankin siedettävältä, en kuitenkaan tuntis oloa mukavaksi liikkuessa pulleiden/ylipainoisten ihmisten kanssa. niin ulkonäkökeskeinen vain olen ja myönnän sen.

mitä seurusteluun tulee, näin kauan sinkkuna viihtyneenä voin sanoa että en iki maailmassa voisi seurustella ylipainoisen kanssa. jo pelkkä ajatus ällöttää. mutta tiedän kyllä että sisin vaikuttaa eikä sitä koskaan tiedä milloin sydän menee sekaisin ja miten, mutta suoraan sanottuna kaikki puheet siitä kuinka loppupeleissä ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä ja blaablaablaa saa mut vain vittuuuntuneeksi. laiha on kaunista, niin itsessä kuin mahdollisissa seurustelukumppaneissakin. oma unelmani olisi itse olla täydellisen laiha ja seurustella täydellisen laihan ihmisen kanssa. olen turhamainen."

Siis herrajumala, onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa?!

Ps. Väärinkäsitysten välttämiseksi: ei siis ole minun kirjoittamani teksi, löysin (valitettavasti) netistä eräältä keskustelupalstalta ja olen lähinnä helevetin ihmeissäni siitä että mitä ihmisten päässä liikkuu.

Opetusvideoita lapsille:Tiistai 29.09.2009 16:27

http://www.youtube.com/watch?v=tx2Y8rJZnEA

Eihän tuosta edes osaa sanoa että onko tuo kuvattu Röllimetsässä vaiko Kalliossa Helsinginkadulla, samanlaisia taapertajia tulee ainakin Hesarilla vastaan päivittäin :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.09.2009 21:43

Ote eräästä kolumnista:

"Ihminen on vanha/kuolettavan tylsä siinä vaiheessa kun hänen viikon kohokohtansa on tv-ohjelma Hauskat kotivideot".

No hei daa, voiko kukaan oikeasti väittää, että elämässä on jotain hauskempaa kuin stringit jalassa tepsuttelevat mummot tahi isot ötökät, jotka hyppelevät poliitikon kaljulla päälaella hänen pitäessään tärkeää puhetta isolle yleisölle?

<3Sunnuntai 20.09.2009 17:20

Iik, ei ole todellista, miksi mä en ole ennen tajunnut että tälläisia paitoja on olemassa? :D

http://www.mentalwear.fi/web/index.php?shop_show_product=1&tuote_id=332&id=42

Itä-Helsingin metro <3

Ei mun rahat kyllä riitä maksamaan tuollaista hintaa paidasta, mutta ehkä mä tyydyn naureskelemaan näin netin välityksellä taikka sitten pyydän Joulupukilta %)

PS: http://mentalwear.fi/web/index.php?shop_show_product=1&tuote_id=478&id=42

Miksen mä koskaan muista et noita sivuja ei kannata selailla..