http://www.youtube.com/watch?v=63dfVkrjHKY
aww <3
Uusimmat blogimerkinnät
- Turhuuksien turhuus 25.04.
- Argh! 20.03.
- Väestönrekisterikeskus ei petä koskaan 09.03.
- Shit 11.11.
- Ulkona leijuu siivekäs aika 27.10.
- Typeriä kyselyjä vol. miljoona 22.10.
- -.- 21.10.
- Miksi, oi miksi? 02.10.
- WTF?!?! 01.10.
- Opetusvideoita lapsille: 29.09.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2010 (3)
- ▶ 2009 (54)
-
▼
2008 (33)
- ▶ joulukuu 2008 (6)
- ▶ marraskuu 2008 (7)
- ▶ lokakuu 2008 (4)
- ▶ syyskuu 2008 (2)
- ▶ elokuu 2008 (9)
- ▶ huhtikuu 2008 (3)
- ▶ helmikuu 2008 (2)
- ▶ 2007 (7)
Blogi
Ei surua ilman iloaSunnuntai 30.11.2008 05:37
Taas yksi turha kuolemaSunnuntai 30.11.2008 03:17
www.myspace.com/avoinkirje
Miun huonekaveri Laaksosta väsyi elämään pari viikkoa sitten.
Ei koskaan, ei milloinkaan pysty ymmärtämään tai hyväksymään sitä että nuori ihminen lähtee pois tästä maailmasta omasta tahdostaan. Paitsi että maailma kyllä tuntuu suurimman osan ajasta niin mädältä paikalta että sitä miettii että miksi joku ei tahdo lähteä täältä pois? Eli ehkä pohdinkin näin: miten on mahdollista että noin nuorella ihmisellä on niin paha olo että tahtoo lähteä pois? Mikä ihme tässä maailmassa on vikana? (Vastaus: jotakuinkin kaikki)
Nuku rauhassa, pikkuinen.
Miun huonekaveri Laaksosta väsyi elämään pari viikkoa sitten.
Ei koskaan, ei milloinkaan pysty ymmärtämään tai hyväksymään sitä että nuori ihminen lähtee pois tästä maailmasta omasta tahdostaan. Paitsi että maailma kyllä tuntuu suurimman osan ajasta niin mädältä paikalta että sitä miettii että miksi joku ei tahdo lähteä täältä pois? Eli ehkä pohdinkin näin: miten on mahdollista että noin nuorella ihmisellä on niin paha olo että tahtoo lähteä pois? Mikä ihme tässä maailmassa on vikana? (Vastaus: jotakuinkin kaikki)
Nuku rauhassa, pikkuinen.
Mikä mun päässä nykii? Onks se joku tauti?Maanantai 10.11.2008 00:12
Kun mä tajuan että mä joudun tallaamaan tällä pallolla kaikkien näiden saamarin taunojen kanssa - Silloin mun päässä nykii!
Kiitos ja anteeksi Maho Neitsyt - toi nyt oli tollainen oma sovitus.
Mut se vaan kiteytti kaiken.
Kiitos ja anteeksi Maho Neitsyt - toi nyt oli tollainen oma sovitus.
Mut se vaan kiteytti kaiken.
Eniten Vituttaa Kaikki Perjantai 07.11.2008 17:15
Kaipuun kaljakori kiliseeTorstai 06.11.2008 20:25
Pur.
Antti poistui keskuudestamme vuosi sitten. Nostin äsken maljan muistolleen, talviomenasiideriä punaisessa viinilasissa.
Aika matalaliitoa taas vaihteeksi. Paniikkikohtauksia vähintään yksi päivässä ja rauhoittavia menee. Maanantaina näin rouva doctorin joka sanoi että olen liian huonossa kunnossa tiiviiseen terapiaan ja että lisää lääkettä kehiin. Ja sitten kun olo on parempi niin haetaan Kelalta rahoitusta terapiaan. Vittu jee. En oikeasti halua enää yhtään lisää lääkkeitä, niitä menee tälläkin hetkellä ihan tarpeeksi. Vihaan niitä saakelin pillereitä mutta tuntuu et olen riippuvainen niistä. Aina kun koetan lopettaa ne niin vajoan niin syvään suohon että lopputulos on se että löydän itseni sairaalan osastolta.
Huoh.
Antti poistui keskuudestamme vuosi sitten. Nostin äsken maljan muistolleen, talviomenasiideriä punaisessa viinilasissa.
Aika matalaliitoa taas vaihteeksi. Paniikkikohtauksia vähintään yksi päivässä ja rauhoittavia menee. Maanantaina näin rouva doctorin joka sanoi että olen liian huonossa kunnossa tiiviiseen terapiaan ja että lisää lääkettä kehiin. Ja sitten kun olo on parempi niin haetaan Kelalta rahoitusta terapiaan. Vittu jee. En oikeasti halua enää yhtään lisää lääkkeitä, niitä menee tälläkin hetkellä ihan tarpeeksi. Vihaan niitä saakelin pillereitä mutta tuntuu et olen riippuvainen niistä. Aina kun koetan lopettaa ne niin vajoan niin syvään suohon että lopputulos on se että löydän itseni sairaalan osastolta.
Huoh.
Yölinjallain..Tiistai 04.11.2008 12:13
Jep, TIEDÄN näyttäväni fiksulta tuossa kuvassa..Sunnuntai 02.11.2008 00:20
Ja meidän yläkerrassa asuu ehkä apinoita?
Tsau!
Voi Kikkel!Tiistai 21.10.2008 21:56
Miun sit täytyy hommata uus passi vaan sen takia et Viikate on Tavastialla 1.11 ja pakkopakkopakko päästä sinne!
Ja siis muutenhan en henkkareita tällä hetkellä tartte koska lähi Alepassa ei papruja kysellä jos sidua haen ja baareissa käyn ehkä ööh 5 kertaa vuodessa tms? ja ulkomaanmatkoja ei näillä näkymin ole tiedossa..
Eli nyyhnyyh hyvästi 46 euroa :'(
Ja siis muutenhan en henkkareita tällä hetkellä tartte koska lähi Alepassa ei papruja kysellä jos sidua haen ja baareissa käyn ehkä ööh 5 kertaa vuodessa tms? ja ulkomaanmatkoja ei näillä näkymin ole tiedossa..
Eli nyyhnyyh hyvästi 46 euroa :'(
Everyone I've loved or hated always seems to leaveTiistai 21.10.2008 21:05
Loppumaton ihmisten virta. Ihmiset joille uskot suurimmat salaisuutesi ja paljastat suurimmat pelkosi. Näytät haavoittuvuutesi. Ihmiset joihin luotat. Ihmiset joita rakastat maailman eniten.
Muutama vuosi ja ette edes moikkaa toisianne kadulla. Tai melkeinpä pahempaa, näette toisenne mutta tajuatte että teillä ei ole enää toisillenne mitään sanottavaa.
Mulla on muistot, ei muuta. Ja päättymätön kaipaus entiseen, siihen hetkeen kun jaksoi vielä luottaa ja uskoa. Nyt vain kyynisyyttä, uskoa että kaikki hajoaa ennemmin tai myöhemmin. Eikä uskalla enää edes luottaa, ei halua päästää lähelle, pelkää kosketusta.
Mutta ne muistot, ne vasta ovatkin jotain! Ne hetket kun käveltiin pitkin Helsingin katuja, ja minä olin pieni ja sinä iso. Ja naurettiin kaikelle ja kiikuttiin leikkipuistojen keinuissa vaikka sinä rypistitkin alussa otsaasi moiselle lapsellisuudelle. Tai ne perjantait Joensuussa, nuorena ja vähän humalassa. Tälläydyttiin hienoiksi ja juotiin siideriä Anttilan vessassa. Käveltiin pitkin lumisia Joensuun katuja ja naurettiin, naurettiin, naurettiin. Ja sitten loppuillasta itkettiin kun ihastuksesi ei vilkaissutkaan sinua koko pitkän illan aikana. Oli myös kesäpäiviä, jolloin oli niin hiostavan kuuma että puserot liimautuivat kiinni ihoon ynnämuuta ällöttävää. Olimme juuri tutustuneet ja hieman ujoina istuimme vastakkain sen aidon ja oikean Kerubin pöydässä ja pelasimme Trivial Pursuitia. Sinä voitit aina, tottakai, sinullahan oli valtava yleissivistys ja laaja tieto kaikenmaailman omituisista ja ehkä vähän turhistakin asioista. (Pelasimme Trivialia paljon myös viimeisen elinvuotesi aikana, sovimme että hävinnyt tarjoaa toiselle tuopin. Tiesin aina että häviäisin sinulle, mutta otin haasteen vastaan koska oikeastaan tahdoin tarjota sinulle tuopin koska tiesin että sinulla ei olisi rahaa edes kahvikuppiin. Ja se viimeinen lupaamani tuoppi jäi sitten tarjoamatta.) Ja se välittäminen ja rakkaus joka päättyi siihen että mieleni demonit kasvoivat liian suuriksi. Ihme että kestit minua niinkin pitkään, koska no, olin liian täynnä ongelmia. Mutta ne hetket jotka säilyvät mielessäni ikuisesti ja viimeiset vaikeat, vaikeat kuukaudet. Muistatko kun tapasimme kunnolla ensimmäistä kertaa?! Minä olin nuori, lopettanut vähän aikaa sitten lukion kesken, sinäkin olit nuori, minua hieman vanhempi ja puursit lukiossa tavoitellen hyviä arvosanoja. Tiesimme toisemme mutta vihdoinkin tapasimme toisemme kunnolla. Ja me säkenöimme! Lauloimme yhdessä ManaManaa ja ilta päättyi romanttisesti siihen että oksensin humalaani ulos sinun sylissäsi. Ja seuraavana päivänä minua ahdisti ja hävetti. Ja sinusta kasvoi pitkäksi aikaa yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä.
Ja teidät kolme on nyt haudattu. Ja meillä kahdella on nykyään hyvin vähän sanottavaa toisillemme. Ja he loput, me käännämme katseemme pois kun tulemme kadulla vastaan.
Ja täällä minä nyt olen, tuntien itseni niin kovin tyhjäksi mutta koettaen nyt onnistua asiassa joka merkitsee minulle niin paljon. Ja silti, kaikki on niin kovin tyhjäätyhjäätyhjää. Ja kaikki päivät taistelua, yleensä päättyen joko pahan olon poisoksentamiseen, humaltumiseen, punaisten rannerenkaitten tekemiseen taikka vain yksinkertaiseen lohduttomaan itkuun.
Missä te? Kuka minä? Mitkä me?
Miksi?
(Ja kiitos teille muutamalle jotka olette pysyneet. Olen ollut kauhea, vaikea, tiedän. Kiitos. Rakastan!)
Muutama vuosi ja ette edes moikkaa toisianne kadulla. Tai melkeinpä pahempaa, näette toisenne mutta tajuatte että teillä ei ole enää toisillenne mitään sanottavaa.
Mulla on muistot, ei muuta. Ja päättymätön kaipaus entiseen, siihen hetkeen kun jaksoi vielä luottaa ja uskoa. Nyt vain kyynisyyttä, uskoa että kaikki hajoaa ennemmin tai myöhemmin. Eikä uskalla enää edes luottaa, ei halua päästää lähelle, pelkää kosketusta.
Mutta ne muistot, ne vasta ovatkin jotain! Ne hetket kun käveltiin pitkin Helsingin katuja, ja minä olin pieni ja sinä iso. Ja naurettiin kaikelle ja kiikuttiin leikkipuistojen keinuissa vaikka sinä rypistitkin alussa otsaasi moiselle lapsellisuudelle. Tai ne perjantait Joensuussa, nuorena ja vähän humalassa. Tälläydyttiin hienoiksi ja juotiin siideriä Anttilan vessassa. Käveltiin pitkin lumisia Joensuun katuja ja naurettiin, naurettiin, naurettiin. Ja sitten loppuillasta itkettiin kun ihastuksesi ei vilkaissutkaan sinua koko pitkän illan aikana. Oli myös kesäpäiviä, jolloin oli niin hiostavan kuuma että puserot liimautuivat kiinni ihoon ynnämuuta ällöttävää. Olimme juuri tutustuneet ja hieman ujoina istuimme vastakkain sen aidon ja oikean Kerubin pöydässä ja pelasimme Trivial Pursuitia. Sinä voitit aina, tottakai, sinullahan oli valtava yleissivistys ja laaja tieto kaikenmaailman omituisista ja ehkä vähän turhistakin asioista. (Pelasimme Trivialia paljon myös viimeisen elinvuotesi aikana, sovimme että hävinnyt tarjoaa toiselle tuopin. Tiesin aina että häviäisin sinulle, mutta otin haasteen vastaan koska oikeastaan tahdoin tarjota sinulle tuopin koska tiesin että sinulla ei olisi rahaa edes kahvikuppiin. Ja se viimeinen lupaamani tuoppi jäi sitten tarjoamatta.) Ja se välittäminen ja rakkaus joka päättyi siihen että mieleni demonit kasvoivat liian suuriksi. Ihme että kestit minua niinkin pitkään, koska no, olin liian täynnä ongelmia. Mutta ne hetket jotka säilyvät mielessäni ikuisesti ja viimeiset vaikeat, vaikeat kuukaudet. Muistatko kun tapasimme kunnolla ensimmäistä kertaa?! Minä olin nuori, lopettanut vähän aikaa sitten lukion kesken, sinäkin olit nuori, minua hieman vanhempi ja puursit lukiossa tavoitellen hyviä arvosanoja. Tiesimme toisemme mutta vihdoinkin tapasimme toisemme kunnolla. Ja me säkenöimme! Lauloimme yhdessä ManaManaa ja ilta päättyi romanttisesti siihen että oksensin humalaani ulos sinun sylissäsi. Ja seuraavana päivänä minua ahdisti ja hävetti. Ja sinusta kasvoi pitkäksi aikaa yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä.
Ja teidät kolme on nyt haudattu. Ja meillä kahdella on nykyään hyvin vähän sanottavaa toisillemme. Ja he loput, me käännämme katseemme pois kun tulemme kadulla vastaan.
Ja täällä minä nyt olen, tuntien itseni niin kovin tyhjäksi mutta koettaen nyt onnistua asiassa joka merkitsee minulle niin paljon. Ja silti, kaikki on niin kovin tyhjäätyhjäätyhjää. Ja kaikki päivät taistelua, yleensä päättyen joko pahan olon poisoksentamiseen, humaltumiseen, punaisten rannerenkaitten tekemiseen taikka vain yksinkertaiseen lohduttomaan itkuun.
Missä te? Kuka minä? Mitkä me?
Miksi?
(Ja kiitos teille muutamalle jotka olette pysyneet. Olen ollut kauhea, vaikea, tiedän. Kiitos. Rakastan!)
jau jauTiistai 21.10.2008 20:14
ahhahhaa, oltiin niin iloisia kun pääsimme eroon valittavista, kattoomme hakkaavista yläkerran naapureistamme. no, saimme tilalle ympärivuorokautisesti möliseviä tapauksia jotka muunmuassa tykkäävät soittaa bongorumpuja klo 22-23.
Ihan oikein meille, selkeästi!
;)
Ihan oikein meille, selkeästi!
;)