Aurinko paisteli lämpimästi länsitöyrylle, jalkaudun maastopyörältä, avasin repun, otin sakset ja poimin yhdestä paikasta vuohenputkea ja ah niin salaattimaisen hyviä kultaisen ilta-auringon ravitsemia voikukan lehtiä. Vähän matkan päästä pussillinen peltokanankaalin ehyitä alalehtiä. Edes seisomatyössä vietetyn työpäivän jälkeinen voipuneisuus ei enää vaivannut.
Polkaisin hymyillen kotiin jättäen elävänä postikorttina mieleeni tuon pienen paratiisin arkisessa runsaudessaan, yhä tuntien jokaiselle aistille hehkuvan sen ympäröivän maa-ilman; taajamasta tuon symbolisesti erottaa pienet sillat ja tuo kutsuvasti soliseva lehtopuro. ❤