Muistan keväällä ihmetelleeni purppuraisia ja sinertävän vihreitä alkukasvustoja nokkosesta.
Pitäähän sitä virittyä oikeille aallonpituuksille !
Kesällä vihreä toimii parhaiten, varjoissassa lounaaseen antavassa pellonlaidassa keväällä tuleva vähäinen valo on ilta-auringon viimeiset rippeet, joten luulisin, että punaisempi sävy sopii paremmin keräämään talteen arvokkaat valon fotosynteesille otolliset aallonpituudet.
Illalla ne ovat punertavampia.
Nokkoset keväällä nousevat usein yllättävän innokkaina varjoisissa paikoissa, kenties ollen sellaisissa hallaa pakosalla.
Kohoumat pajukon laidalla, juuri ennne alavampaa aukeaa minne kylmä ilma ja valuu, vyöhykkeet joissa kosteus tiivistyy suojaksi sydän yön kylmimpiä hetkiä varten;
siellä aurinko ei viivy päivisin kuivattamassa liiaksi ja maahan lamonneet viimesyksyiset lehdet ja varret suojaavat pienokaisia ja routakaan ei kurottele juuria.
Ilta-auringon kylmät säteet tarttuvat tummiin lehtiin ja niin on saavutettu eräs kilpailuetu ympäröivään muuhun kasvillisuuteen, joka ei kuunaan kilpaile sisukkuudessa silmän räpäyksessä kukkivia valkovuokkoja ja lehdettöminä maasta punkevaa maitohorsmaa lukuun ottamatta;
niitä varten nokkosella on taipumus muuttaa maaperää itselleen suotuisaksi, muille vähemmän mieluisaksi. Pian päivät pitenevät, lämpötia tuskin laskee alle kymmeneen ja näyttäisi siltä, että samasta juuresta kiriikin nokkosen kesäisempi asu, helakamman vihreä rautalehti.
Minne katosivat purppuraiset esikoiset?
Kenties auttoivat vain siskoaan noutamalla sen ainoan pilkahduksen, jota lyhyet päivät huuhtikuussa tarjosivat.