Kaikilla on jotain jännää ja ura ja elämä ja juttuja, mut miks omat jutut ei tunnu yhtään niin hienoilta tai isoilta?
"vaan kymmenen kiloa"
"vaikka se onkin vaan lastenkirja"
Hullua tässä on se, että asiani ovat nyt juuri niin kuin niiden pitäisi ollakin, mutta silti koen syyllisyyttä kun en istu perinteiseen hyvän ihmisen muottiin. Olen aina ollut erilainen ja omillani, sama kuvio toistuu tässäkin.