Seksuaalisuus on kovassa huudossa. Halutaan olla vapaasti sitä mitä ollaan, oltiin sitten hetero, bi, homo tai lesbo. Ilmaisunvapaus on korvannut kaappielämän eikä ole sallittua enää puuttua siihen kenellä on pinkki paita ja kuka tykkää pussata ketä.
Tosin törmäsin tässä viime aikoina artikkeliin aseksuaalisuudesta. Se on käytännössä sitä, ettei ole seksuaalinen ihminen, kokee seksuaalisuuden väkinäisenä ja ahdistuu helposti. Vaikka en ole aseksuaali, tunnistan itsessäni joitakin aseksuaalisia piirteitä ja näin ollen jäin miettimään miksi yhdet tabut ovat muotia ja toiset vielä suurempia tabuja.
Nykyään on kovaa huutoa kailottaa omaa seksuaalisuuttaan, jokaisella on kerho mihin on kiva kuulua ja jokaisella on oma suunta jonka puitteissa itseä tutkia. Mutta jos on ihminen, joka ei koe panetusta mitään ihmisryhmää kohtaan, joka ei kaipaa seksiä lehtiin, televisioon ja päiväuniin, on tämä omituinen. Jos ei tuijota tissejä ja pyllyjä ja pakkauksia, eikä rakasta dildoja ja seksimessuja, on sulkeutunut, ahdasmielinen ja sievistelijä. Sellainen ihminen saa helposti ylimielisen leiman, muut näkevät että tämä ihminen pitää itseään parempana kuin muita.
Olen pahoillani, mutta kaiken tämän avoimen elämän keskellä voin todeta että oli se sitten tiukka kasvatus, kristilliset opit tai ahdasmielisyys; minusta huoraaminen tekee ihmisestä jossain määrin likaisen, sekasaunat muiden kanssa eivät kuulu parisuhteeseen, hiplaus sun muu häsläily on täysin luvanvarainen asia sinkkuelämässä ja dildot pitää pitää piilossa. En pidä muita ihmisiä huonompina enkä itseäni parempana, mutta mielestäni ansaitsen oikeuden olla kokematta häpeää niistä tunteista, joita omaan joitakin asioita kohtaan. Minusta on hienoa että maailmassa on erilaisuutta ja varsinkin niitä ihmisiä jotka ovat täysin erilaisia kuin minä, mutta luonnollisesti erilaisuus on sellaista, joka tuottaa itsessäni negatiivisen tunteen. Tämä tunne on henkilökohtainen, luonnollinen reaktio jonka ilmaisemiseen tulisi jokaisella olla oikeus.
Vaikka yhteiskunnassa rakastetaan erilaisia seksuaalisuuksia, ei ole sallittua omata negatiivisia tunteita muita kohtaan vaikka kyseessä ei olisi mikään viha tai dissaaminen. Heteron on rakastettava homoelämää vaikka ei sitä harrastakaan, homon on elettävä yhteisymmärryksessä heteroelämän kanssa. Kumpikaan ei saa dissata toista, vaikkakin sorrossa eläneellä on oikeus purkaa jossain määrin kielteisiä ajatuksiaan jotka kumpuavat menneisyyden vääryyksistä.
Oikeasti, sen kerran kun törmään heteroon ja homoseksuaaliin jotka ihan suoraan voivat keskustella siitä, miten ällöttävää toisen elämä on, nautin ja seuraan keskustelua innolla. Ehkä silloin on tilaa minunkin ajatuksilleni ilman että saan ikävää leimaa otsaani ja joudun selittelemään asioita.
