keitin ison kupillisen lempiteetäni
otin tupakka-askini ja menin muutaman kerroksen ylemmäs parvekkeelle
ja pohdin mitä teen elämälleni
parvekkeella oli hiljaista lukuunottamatta autojen hurinaa ja koiran haukuntaa. laitoin välillä silmäni kiinni, välillä taas aukaisin ne ja katsoin maisemia.
mutta loppuenlopuksi en ollut yhtään viisaampi kuin tullessani. elämä ja se miten sen hoitaa on aivan liian monimutkainen eri polkujen sokkelo. kadehdin niitä, jotka osaa kulkea siellä eksymättä.