IRC-Galleria

huh huh. mieluummin mä haluaisin osata pukeutua loppuun asti, varsinkin kun menen housut puoliksi pukeutumisvaiheessa ihmisten ilmoille. ei kermanvispaustaito ole niin olennaista elämässä. mut loppupeleissä ei oo pukeutuminenkaan.

tiedän kyllä mikä mun elämässä on olennaista, mutta se mikä mun elämässä pitäisi olla olennaista onkin eri juttu.

tota, onkoha mulla joku lukihäiriö tai kirjotustaidon puute ku lueskelin tässä tätä mun päiväkirjaa (hoho, yes i hääv ö laif) ja poimin sieltä sun täältä kirjoitusvirheitä ja muutenkin se teksti oli joskus niin sekavaa etten itekkään tiedä mikä mun pointti on ollu. huh.

ei oo kyllä kaikki pullat uunissa (vaan vatsassa, yhyyyyy;(((( olen niin hauska et alan pia itkemään).

tajuutteko kuinka hirveetä on olla kävelyllä pilkkopimeässä, likomärkänä ja jokaista solua myöten jäässä tietämättä missä on ja minne kuuluisi mennä.
ja tajuutteko kuinka ihanaa on tulla kotiin, ottaa mudalta, märältä ruoholta ja sadevedeltä haisevat vaateet pois ja mennä kuumaan suihkuun. ja sen jälkeen laittaa puhtaat vaatteet päälle ja istuu sohvalle. hetken on aivan epätodellisen loistava olo.

pitäiskö alkaa harrastamaan harhailua ja pelon tunnetta enemmänkin. ku sen jälkeen osaa nauttia paljon paremmin esimerkiksi omasta punaisesta sohvasta eikä mieti mitään paskaa.

aamulla ei ole kivaa herätä siihen että silmät polttaa ku helvetti.

toivon että huomisaamu ois parempi. silmien kannalta. ja muidenkin kannalta. ja oman elämäniki kannalta.

ja nyt toiseen aiheeseen;

koska näen niin helvetisti unia jokaikisenä yönä olen harkinnut (mielikuvituksessa) että kirjoittaisin ne ylös ja julkaisisin niistä kirjan. ongelma vain on että vain harvat ovat julkaisukelpoisia (toisin sanoen liian törkeitä, irstaita, henkilökohtaisia, julmia, härskejä yms.). toinen ongelma on, että niitä on aina välillä vaikea muistaa ja kokonaisuuden luonti tuottaa suuria ongelmia. siispä siitä ei tulisi mitään. muistan vain pätkän sieltä ja toisen täältä eikä siitä saa kasaan muuta kuin sen että olen itse räjähdyspisteessä liiallisen ajattelun ja pähkäilyn takia. hoh hoh. loppupiristykseksi kerron nyt kuitenkin viime-öisen uneni. se oli aika hassu koska siinä oli suomen talentin voittaja. en tajua miksi, koska en muista/tiedä edes minkä näköinen tai niminen se tyyppi on, enkä edes seurannut koko sarjaa. no se tyyppi nyt kuitenkin oli meillä (asuin unessa vielä vanhempieni luona äitini edesmenneiden vanhempien entisessä asunnossa) vaihto-oppilaana englannista, jossa hän opiskeli jotain lentokoneisiin liittyvää. enempää en muista.ja jos vertaa tuota unta kaikkiin näkemiini uniin niin tuo oli aika pohjanoteraus eli booring. mutta tuon kummempia en julkisesti paljasta. ne julkaisukelvottomat jäävät joko vain minun tai korkeintaan lähimmän sisäpiirini tietoisuuteen. et niin.

pitikö mun nyt noin paljon taas kirjottaa paskaa? simppeli vastaus: PITI. koska elämässä pitää olla paskanjauhantaa, vaikka se onkin täysin merkityksetöntä. välillä on parempi ettei tarvi miettiä aina merkitystä tai sen puutetta tai mitään. se jumantsuka rentouttaa edes vähän kaiken elämän härdellien keskellä!

meitsin pitäis ottaa opikseni siitä mainoksesta missä sanotaan "kohtuus kaikessa". tuntuu vähän että en osaa elää tai tehdä mitään kohtuullisesti.

nyt mä keksin sen. mitä mä vihaan kaikkein eniten (jos unohdan hetkeksi itseni ja oman maailmani. haha.) IHMISIÄ. ihmisiä jotka koittaa päteä, kuvittelee tietävänsä kaiken, puhuu asiasta josta ne tietää hyvässä lykyssä sen mitä maailman yleistieto tarjoaa (joka on siis pahasti puutteellinen ja liian yleistävä) tai sitten ne vaan luulee tietävänsä jotain mitä ne ei todellisuudessa tiedä. voi jumalauta ei kaikki ole siltä miltä näyttää. olkaa hiljaa jos ette todellisuudessa tunne/tiedä/tajua sitä yksilöllistä totuutta!! hemmetti!

argh. oon vähä raivoissani nyt! vähän sama tilanne ku mulle tuli baarissa viime keskiviikkona.

"eks sä keksis kivempaakin tapaa viettää perjantai-iltaa ku olemalla töissä?"

"mut eihän tänään oo perjantai"

(ainii, hups)

tiettekö mun pitää varmaan lähtee taas clas ohlssoniin pummimaan joulupaperia ku oon niin pihi (hahaha) etten viite ostaa.

ja hei ps. mul on kiva biisi kännykäs. tulee oikeen joulumieli.

mulla on tietynlainen miesmaku ja michael scofield ei sitä varsinaisesti ole mutta jumalauta ne sen silmät ja katse. jos se joskus katsois mua silmiin (mitä ei kyllä tapahdu joten ei syytä huoleen) niin sillon se sen katse porais mun aivojen läpi aiheuttaen mulle parantumattoman aivovamman. tai siis todennäköisesti kuolema, mut tietysti on myös toivo että palaisin ennalleen ku onhan niitä kaikenlaisia selviytymistarinoita kuullu. mut silti. ois se aika vakava juttu.

mut tajuutteko? ne sen silmät tai viel enemmän se itse katse. voi jumatseka mä oon läähättävä säälimys.

tulin tekemään töitä eikä työnantaja oo paikalla.

ni tulin tänne sitte. ohops