IRC-Galleria

Marsalkka

Marsalkka

ajatus virtaa lima kalvoilla

Selaa blogimerkintöjä

=)Perjantai 03.02.2012 15:23

141807_700b.jpg

Huh hu!Perjantai 03.02.2012 11:27

Miten voikaan olla miehen keho näin jumalaisen komee? <3

Kirjottelin eilen motivaatiovihkoon kolme aukeemaa.. tarttee varmaan julkasta se tossa 93 päivän päästä kun se on täynnä. ehkä.

Tein aika melkoset laskelmat, ja totesin että kaikki mitä haluan on saavutettavissa. Mitään muuta ei tarvi ku jaksaa.

MORIENTTEEES!Keskiviikko 01.02.2012 21:23

Mikä meininki tuala on.. olispa yökerhoissaki yhtä kova.. ketään kiinnosta vittuakaa ja kaikilla ihan saatanan hauskaa.

:'''----------)Tiistai 31.01.2012 19:32

Yhdistin tän kappaleeseen tohon ulkona olevaan laskevan auringon värjäämään taivaaseen.. tuloksena kyyneliä.. niin kaunis maailma.. tuntuu kuin koko mieli, keho ja sielu olisi täyttynyt voimalla, onnellisuudella, ilolla, kiitoksella, rakkaudella, valolla, kaikella mahdollisella positiivisuudella. Siinä olin vain minä, musiikki ja ulkona näkyvä kaikkeus.. suoraan kohti minua tuikki yksi ainoa tähti.. koko taivas purppuran ja punaisen eri sävyissä, feidaantuen ylöspäin mennessä tummansiniseen taivauteen.. ei jumaliste miten on siistii olla elossa <3
Noni, keissi on ny semmone, että läppäri siis vetäs vähä olutta, ja ei toimi.

Tästä vastoinkäymisestä sain motivaation ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007 mennä ns. oikeisiin töihin, eli niinku samaan aikaan ku normaalit elämäänsä kyllästyneet tantat.

Koska mä tykkään kuitenkin vetää vaikeustason täppiin, niin jatkan myös mun viikonloppuhommaa. Eli mä teen 6 päivää viikossa duunia, mää haluan nähdä, että mitä toi helvetin ulina on jota kuulee kännisten ihmisten suista kun on niin rankkaa.

Siis ihmisellä on rankkaa kun sen ei tarvi muuta tehdä ku käydä töissä? Koitappa vetää vaikka vuosi työttömyyttä. Sen lisäks, että sullei oo massii oikeestaan muuhun kun ruokaan, joudut jokaikinen päivä keksiin itelles jotain tekemistä ettei sun kuuppas sekoo toimettomuuteen.




Tää on vähän sama juttu kun epäitsevarmat hylkiöt itkee että ku on niin rumia ja aina yksin. Siis. Tee itelles jotain. Oikeesti. Ja sitten ku oot tehny ja saavuttanu rikkomattoman itseluottamuksen ni ne vaikeudet alkaakin kun maamme paikalliset popedaa fanittavat lippalakkipäiset nuuskahuulet tulee uliseen sulle kun sää et käyttäydy niinku massat. Se on ihan vitun rasittavaa joutua aina ilmottaan noille urpoille, että ei, ihan oikeesti mua ei kiinnosta vittuakaan sun mielipitees eikä sulla ole mitään auktoriteettiä mun tekemisiin, me ei olla hei yläasteella enää, kasva roolistas ulos, näytät vammaselta.



Mutta anyway, jos tommosetkin urpot pystyy käymään jossain päiväduunissa tyyliin 40 vuotta putkeen takomassa jotain metallia hikisellä parintonnin kuukausipalkalla, niin mää oon semmonen megamies ettei mua haittaa vaikka pitää vetää 6 päivää viikossa, ja vielä joka viikonlopun aikana kääntää unirytmi päivähörhöstä yöliitäjäks ja takas. Niin ja en vitussa tekis jotain metallihommaa parilla tonnilla loppuikääni. Jos sää saat kakstonnii metallilla puhtaana kätees niin sun pomos saa sun työpanoksestas vähintää kaheksantonnii.. tekemättä mitään fyysistä. Oikeesti homma toimii työelämässä niin, että mitä vähemmän sun täytyy oikeesti tehä duunii, sitä enemmän sää saat liksaa.

Mää pohdin tossa jokuaika sitten että tää yhteiskunta toimii sinällään hauskasti, että koulutusjärjestelmä prosessoi ihmisiä niinku lihamylly joka erottelee luut, nahat, jänteet, ja lihat toisistaan.

Etenkin tää Amis se vaan tienaa enemmän -väite kiihdytti mua miettiin näitä asioita, kun näin joidenkin idioottien amisten penkkarirekan tjsp.
Ilmeeni kun amisrekka.

Sä meet peruskouluun. Peruskoulussa ne joita se opetus ei kiinnosta tuomitaan suoraan suurimpaan loukkuun eli amikseen, jonne menee varmaan noin puolet? Amista hehkutetaan sillä että amis se vaan tienaa enemmän, joka on tilastotieteellisesti totta, mutta silti ihan täyttä vitun bullshittii. Vaikka se amis tienaiski elämänsä aikana 100000e enemmän ku se pitkään opiskellu lukio/yliopistoheebo, niin se amis tienaa kymmenenkin vuoden päästä edelleen sen 2500e/kk bruttona. Ja se vastavalmistunu yliopistoheebo, joka valitsee itelleen rahakkaan ja mielekkään alan (koska siihen tää väite perustuu, lisää massia) tienaa suorilta sen 3500-4000e/kk, ja sen palkka vaan kasvaa mitä vanhemmaks se kasvaa. Kummalla sitten on isompi elintaso? Amispetterillä vai yliopistohikellä? Yliopistohikellä tietenkin. Vaikka se saavuttais tilastotieteellisesti vähemmän massii elämänsä aikana, se saa silti nauttia tuplasti, jopa triplasti korkeemmasta elintasosta.



Onneks amiksesta kuitenkin löytyy vielä mahdollisuus kavuta pois tosta keskiluokan montusta, ja se on ammattikorkee helpoimmassa vaihtoehdossaan. Jos haluaa, niin tässä maassa on mahdollista suoraan lähtee grindaan aikuisopiston kautta lukioo, ja siitä jatkaa yliopistoon, tai sit menee AMK->Yliopisto. Tai sitten kouluttautuu korkeimmalle AMK:ssa.

Mun mielestä ammattikoulu noin niinku työssä käynnin perusteella on naurettava asia, sä opiskelet kolme vuotta asioita, sit sä meet duunipaikkaan ja oot sielä ihan DERP! kunnes viikon päästä sä oot oppinu lähes kaiken mitä sun toimenkuvaas kuuluu.. kysymys, mihin vittuun sää tarvittit sitä kolmen vuoden opiskelua? Sen kolmen vuoden opiskelun tarkotus on mun mielestä vaan prosessoida lisää ihmisiä, se antaa valmiudet, hyvät valmiudet jatko-opiskeluille, ja tuomitsee ihmisiä keskiluokan kurjuuteen.



Ihminen joka menee lukioon, yleensä oikeesti on aika suhteellisen fiksu. Ainakin jos se tiedostaa nää asiat. Toki se voi olla myös ihan urpo ja menettää tarkotuksella motivaationsa ja joutua sitä kautta kaupanalalle keskiluokkaan. Mutta toi amis on kyllä semmonen monttu, että mua ihmetyttää miten ihmiset ei tajua sitä asiaa, että ne on kusetettu meneen sinne jotta ne päätyis keskiluokkaan ja ottais ne asuntolainat, jollon ne on myös ikuisesti kiinni siinä keskiluokassa. Hanki perhe, hanki lainat, hanki koira.. tajua 20 vuoden päästä, että kappas ku sua onkin vähä niinku kusetettu, mutta et voi tehdä mitään kun oot jo niin syvällä suossa ettet halua muutaku hukuttaa ittes sinne. Onneks löytyy tota alkoholia, alkaa kilpajuoksu, kumpi ehtii ensin, noutaja vaiko lainanmaksu.

Mutta se siitä palataan muihin aiheisiin siis..

6-päivän työviikko tulee oleen siitä jees, ettei oo koskaan aikaa juoda, tai tissutella, tai harrastaa muutakaan täysin turhaa aktiviteettiä, josta ei oo mitään hyötyä, vaan haittaa. Ja kaikista eniten keholles. Teollisuusliuotinta kurkusta alas.. mun mielestä tossa alkoholinkittaamisessa ei oo mitään eroo johonkin gamman kittaajiin. Paitsi että gammaa otetaan pienempi annos.

Työpaikka tarjoo luontaisetuuksina liikunta -ja kulttuuriseteleitä. Tää on ihan vitummoine jepa, koska noi kulttuurisetelit kelpaa lippupisteseen yms. Ei tarttene miettii enää että lährenkö johonki kemuihin vai en.. määhä lähren.

Olen lähes pahoillani blogauksen hieman aggressiivisuudesta otteesta, mutta oikeesti mikä helvetti siinä on että noita lampaannussijoita sikiää tähän maahan.

Sitten nää samat idiootit ympärikännissä rupee aukoon päätänsä kebabpaikassa ja haukkuun kaikki ählämeiks ja ihmettelee kun sieltä kulmapöydästä nousee lähi-idän syntyperää omaava jäbä joka lyö siltä hampaat kurkkuun. "MITÄÄN EN TEHNY TULI VAAN JA LÖI!!". Niin varmaan juu. Mulla ei oo koskaan ollu mitään ongelmaa yhdenkään ulkomaalaistaustaisen kanssa yöelämässä, ei edes kaikkien kavahtamien romaanien. Viime lauantaina sain shufflauksestani propsit mustalaisruhtinaan näköseltä jäbältä, kättelin sitä ja toivotin hyvää iltaa.



Ei siinä, kyllä siellä yöelämässä on oikeesti hienoja suomalaisiakin, mutta eniten suomalaisista erottuu ne idiootit. Ainoa kansallisuus suomessa jotka käyttäytyvät yöelämässä kun mitkäkin perseeseen raiskatut marakatit. Mikä teidän ongelma on? Ai niin, kateus. Ei se ole mun vikani eikä ongelmani jos teidän tytöt haluaa kattella kun mää tanssin. Vie muijas johonkin muualle tai opettele ite tanssiin. Tai ragee vaikka sille muijalles, ei oo mun ongelma. Äläkä yritä tehdä siitä mun ongelmaa. Minkä vitun takia te koitatte kaataa oman kyvyttömyytenne mun niskaan. Te ette osaa antaa tarpeeks mielenkiintosta ohjelmaa tytöillenne yöelämässä ja sitten se on mun vika? Ainii, sehän on vain suomalaisuutta. Syytetään muita ja juodaan lisää, mikään ei johdu koskaan itestään.



Sitte tulee vielä joku kuntosalietu päälle.. mää en oo kyä koskaan tykänny punttaamisesta, mun mielestä se on ihan hemmetin tylsää, mutta meikälle synty just aika mahtava idea liikuntamuodosta. Paljastan sen joskus kun oon ite eka todennut sen joko toimivaks tai toimimattomaks.

Suomessa ei oo mitään muuta vikaa kun noi isänsä nussimat ja äitinsä pukemat popedalippalakkijeejeet.

Hu-Huh. Olipa taas olevinaan asiaa. Helpotus on lähes yhtä suuri kuin saadessani.. persikoita. Tai jotain.

Peace.

:::-)



Jaa kipeetä.Maanantai 30.01.2012 07:12

Nyrkin kokosta limapalloo irtoo kurkusta, nokka vuotaa tai on tukossa jatkuvasti, lihaksissa on mikrokramppei, paleluttaa jatkuvasti. Kurkku on kibee.

Mutta silti mun pääni sisällä on tyyntä kuin suljetussa uima-altaassa. Ihan kiva juttu ettei kuumeet sun muut vaikuta psyykkeeseen millään tapaa.

HULABALOO!!!

<3Lauantai 28.01.2012 10:47

Aamujoraukset,. MUST! Ai että mää niin rakastan sitä fiilistä kun eksoottisten hedelmien ja raskaan trancemusiikin aiheuttamat värähtelyt kutsuvat sieluani esiin. Ottamaan vallan kehostani, seuraan vierestä kuinka sieluni ilmaisee itseään kehoni liikkeiden kautta joita tanssiksi ja transsiksi voisi kutsua.. j-e-b-o-u! I've got the music on my mind, all of the time, I've got the music in my soul, takes me out of control..

PUNPPUHILLOOOOOOOOO WOOOOBBBBB WOOOOOOBBBPerjantai 27.01.2012 23:14

EL - ES - DII

päivä 27.Perjantai 27.01.2012 11:01

Seuraavan kerran ku teitä vituttaa jonku ihmisen vittuilu tai nälviminen niin voitte vaikka pohtia sitä miten suuri maailmankaikkeus on. Ihmiset on vaan apinoita jotka lentää pienen pienellä kivipallolla hirmusta kyytiä avaruudessa pienen pienen tähden ympärillä, joten mitä merkitystä on sillä vaikka Ruotsin kuningas sanois sua perunanenäks tai läskiks.

Ja mitä nuorempi oot niin sen vähemmän niillä sanoilla on merkitystä, koska ne tulee ihmisiltä joilla ei tuu oleen mitään vaikutusta sun tulevaisuuden elämään.

Niinku oikeesti.

Seuraavan kerran kun teette jotain minkä takia ihmiset haukkuu teitä noloiks, idiooteiks tai jotain muuta niin pohtikaa ton edellisen lisäks sitä minkä taikka teitte jotain muiden mielestä noloo ja typerää. Mää itte ainakin tein aina ne asiat, koska ne hauskuutti mua. Ja jos joku asia tuntuu susta oikeelta tehdä ja tuo sulle iloa, hauskuutta, mitä vaan positiivistä niin mitä merkitystä on sillä mitä ne muut ulisee. Kukaan muu kun sää ei voi tietää mikä sulle on oikeesti parhaaks, koska ne ei voi koskaan tuntee niitä ajatuksia ja ideoita mitä sää tunnet.

Ne on vain ja ainoastaan mielipiteitä, hei oikeesti mitä merkitystä on sellasten ihmisten mielipiteillä jotka ei ite koskaan uskalla tehdä mitään oikeesti uniikkia tai toteuttaa itteensä. Ja sit ne ulisee teille jotta tekin olisitte massalissulampaita ilman omia mielipiteitä.

Ei mitään. Ja sekös niitä höpönassui vasta harmittaakin. Paras vastaus pään aukomiseen on tehdä toiselle ihmiselle selväks ettei sen mielipiteellä oo mitään merkitystä ja kysyy että mikä asia sillä on niin huonosti että sen tarvii ulista ja mussuttaa.

Sillai tää homma toimii, tää on kuitenki vaan elämää. Mää ainakin teen mitä haluan, muut voi sitten vaikka tehdä mitä ne uskaltaa.

Oon taas viimeaikoina pohtinu että voi ristus että tätä aikaa on jäljellä tässä elämässä vielä niin vidusdi.. mikähän musta tulee isona? Ei musta varmaan kyl tuu koskaan isoo ja aikuista. Tai ei ainakaan semmosta ahdistunutta perseelle ammuttuu karhuu niinku useimmista. On vitusti asioita mitä haluis tehdä, mutta ainakin mää tiedän että mitä mää todellakaan en halua, ja se on hyvä homma, koska tiedostamalla ne asiat mä en koskaan tuu päätyyn niihin asioihin. Yhteishakui odotellessa tässä ny si jibbailen meneen.

Helmikuussa pääsee taas työjuttuihin, se on kyl jees!

Ainii vittu ja joo hei helmikuu, kuin eeppinen kuukausi siitä tulee, eka cirez d, pryda, prydz vaasassa 17. päivä, ja heti perään 23. päivä torstaina virossa mm. Headhunterz.. ja siitä heti putkeen shpongle ja hallucinogen 25. päivä.
JIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIHAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!111

Ei voi oikein muuta sanoo ku että voi mursu. Jaaniijoo tänää tulee ihana nainen joensuusta tänne, im habby as hell! Rakkautta jakoon puspus<3.

Hiphei kun tuntuu hauskalle, gutguddaapi. sukat pyärii jaloissa ja ropellilakissa. Lippu korkialle!

[Ei aihetta]Torstai 26.01.2012 05:06

2078308_700b.jpg