Kuutamolla scaba!
Täysikuu vaikuttaa! Ja niin vitusti. Te ette kukaan ehkä kykene ymmärtään, mutta yritän silti anyway. Unettomuuteni alkaa viikko ennen täysikuuta. Se alkaa yleensä sillä, että huomaan jonain päviänä valvoneeni koko yön. Siitä ihmettyneenä, en kuitenkaan tunne minkäänlaista väsymystä. Joten päätän jatkaa päivääni, saman tapaan kuin jatkaisin mitä tahansa päivääni heräämiseni jälkeen.
Syön aamupalaa, pesen hampaat, otan vitamiinit ja hivenaineet, käyn suihkussa pesemässä hampaat, puen päälleni jos jaksan. Luen uutiset, selaan uudet musiikki julkaisut, hankin ne itselleni jos on jotain hyvää, jne jne jne.
Päivä etenee tehden eri asioita, minusta tuntuu tuottavammalta kuin ikinä eläessäni. Yht'äkkiä huomaan kahvinkeitto-operaation jälkeen kellon olevan 04:23.. kahvit on pannussa, väsymystä ei tiedossa. Joten kohautan olkiani ja jatkan tekemisiäni. Koittaa päivä. Vanhasta tottumuksesta alan valmistamaan ruokaa. Vasta kauhoessani ruokaa suuhuni ymmärrän etten nukkunut edellisenä yönä silmäystäkään. Hämmentyneenä asiasta pesen hampaani, mutta suihkussa käyminen tuntuu liian omituiselta tehtävältä. Istun tietokoneen ääreen. Asetan mediasoittimeni soittolistaan useamman uuden, ennen _ kuulemattomani albumin(onko toi yhdyssana??). Koska oloni on muutenkin erittäin funky, asetun riippumattooni löhöämään(kyllä, se sijaitsee huoneessani).
Musiikki tuntuu lähestulkoon omakeksimältä! Siis siltä niin kuin joku olisi vetänyt sinun keväisen olotilasi ulos aivoistasi, ja muuttanut sen musiikiksi!
Yht'äkkiä huomaan kellon olevan 18.30 illan alusta. Väsymyksestä ei tietoakaan, olotilani mukaan viimeruokailusta on 24 tuntia aikaan. Päätän siis tehdä itselleni ruokaa. Ruokailun jälkeen havahdun tietokoneeni äärestä tuijottamasta avointa facebook ruutua. Kehoni tuntuu kostuneelta, kävinkö juuri suihkussa? En kykene erottamaan todellista muistikuvaa keksitystä. kello on 03:45, ja olen keittiössäni kastelemassa yrttejäni ja juomassa kahvia. Siis kofeiinia. Fuck my life, huokaan mielessäni ja palaan tietokoneelleni. Laitan mediasoittimeeni soimaan audiokirjoja luonnontieteiden historiasta ja nukahdan.
Herään neljä tuntia myöhemmin kusihätään. Tänään on perjantai. Vai onko tänään sittekin torstai. Vai mikä. Ainakin joidenkin loppuviikon päivien välinen yö. Etsin puhtaat vaatteet kaapista. Juuri ennen kuin alan pukea niitä päälleni, tajuan etten ole käynyt suihkussa ainakaan kahteen päivään. Lähden siis suihkuun. Palaan suihkusta. Tuntuu kuin olisi kulunut vuorokausi siitä kun viimeksi näin huoneeni. En osaa välittää hölmöistä ajatuksistani, ja alan pukemaan vaatteita päälleni. Puettua päälleni, kävelen bussipysäkille, tiedän, että seuraava bussi vie minut määränpäähäni, mutta en tiedä, että mikä minun määränpääni on.
Seuraava muistikuvani on kun astun Tampereen keskustassa uuteen bussiin. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä mihin kyseinen kulkuneuvo on menossa, eikä sen numerosta. Miettiessäni kyseistä asiaa huomaan yhtäkkiä konduktöörin toivottavan minulle hyvää päivänjatkoa, johon viittaan kintaalla, koska olen väsynyt. Haluan vain nukkua. Tunnen vajoavani penkkini läpi ikuisuuteen, josta säikähtäneenä säpsähdän ajan tasalle. Juna on pysähtynyt ja paniikki hiipii mieleeni! "Olen perillä, ehdinkö enää jäädä junasta!?" Tartun tavaroihini ja säntään kohti ovea. Astun ohi viimeisestä rappusesta ja lyön pääni maahan.
....
Huomaan olevani tajuissani. Silmiäni kirveltää päivänvalo. Tuuli kylmettää vartaloni. Huomaan olevani alasti. Suustani valuu verta. Näystä hämmentyen alan kakomaan, oksennan verta. Hetken päästä kuitenkin huomaan että se veri ei ole minun. löydän vierestäni lammen jonka pintaan peilaan kasvojani..
"Ei jumalauta!! EI TAAS!" - kiroan mielessäni ja lähden juoksemaan kohti kotiani.
Perillä lyyhistyn olohuoneeni lattialle kuuntelemaan progressiivista gooaa..
Kaksikymmentä tuntia myöhemmin... tietoisuuteni on pelastettu.