Minulle kulttuuri on yhdessä tavat ja keinot elää, siihen sisältyvät niin tavat, talous, politiikka, uskonto, tiede, taide, kieli, ja vapaa-ajan harrastukset vaikkapa elokuvista tanssiin, oluen juomiseen Turussa ravintola Vessassa tai roomalaiseen käymäläkulttuuriin.
Nykyään voidaan puhua nopeavaikutteisesta ja nopeamuutoksisesta yhtenevästä maailmankulttuurista. Eli; alueellisiin ja kansallisiin kulttuureihin on viime vuosikymmeninä tullut yhteisiä piirteitä, lähinnä teknologian kehittymisen ja jakautumisen seurauksena, jonka seurauksena maailma reealiaikaistuu, välimatkat lyhenevät ja maailma pienenee. Se on kehitystä jota ei mitkään Lapuan liikkeet pysäytä. Oivaa Esko Valtaojaa lainatakseni, elämme, enemmän ja enemmän, kehitysanarkismissa; asiat liikkuvat yli valtionrajojen, ja ovat enää niiden muodollisessa kontrollissa. Markkinatalous saattaa antaa uusille ilmiöille alkusysäyksen, tai sitten ei, ne alkavat elää omaa elämäänsä. Se vapaus mistä 1936 kuvissa niin nauravaiset Espanjan anarkistisen FAI:n jäsenet saattoivat unelmoida tapahtuu as I am speaking Wikipediassa. Järjestelmä joka on ilman auktoriteetteja, jatkuvasti päivittää ja korjaa itse itseään, kuka voi sanoa ettei se toimi?
Nykyinen maailmankulttuuri on uusi asia, mutta sillä on juurensa. Kulttuurimme juuret ovat Afrikan savanneilla, Euroopan mammuttiaroilla, Mesopotamiassa, Egyptissä, Välimeren maailmassa, Amerikassa (jonka vaikutus on ollut huimaa aina ”löytymisestään” lähtien) ja (jälleen) Kiinassa.
Minun on tunnustauduttava amerikkalaisen kulttuurin ihailijaksi. Sen dynaamisuus, ja halu ja kyky uudistua ovat jättäneet muut kalpenemaan vanhoissa kaavoissaan. Viimeistään nyt toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisuus dominoi koko maailmassa, ”It’s dream of Californication” kuten Red Hot Chili Peppers laulaa.
Kun ihmiset eri puolilta maailmaa ovat yhdistäneet unelmansa on syntynyt amerikkalaisuus, metafyysinen ja kulttuurinen olemisen tila jota useimmat meistä enemmän tai vähemmän tiedostamattaan tavoittelevat katsoessamme O.C.:tä, Simpsoneita, Terminatoria, Poliisiopistoa ja Michael Moorea tai kuunnellessamme Metallicaa tai Britney Spearsia. Toisaalta se on sitä mitä meille tarjotaan, mutta etkö sinäkin suurin amerikkalaisuuden vastustaja, jollainen itsessänikin asuu, ole jo aivan koukussa? Vastustaminen pelkän vastustamisen vuoksi on älyllistä laiskuutta.
George W. Bush edustaa yksiä Amerikan kasvoja, mutta niitä kasvoja on lukemattomia, itseni ovat koukuttaneet maailman parhaat elokuvat ja yhtyeet, ja ennen kaikkea sananvapauden ja maailman pelastavat stand up-koomikot, Bill Hicks, George Carlin, Louis C.K., Chris Rock, Russell Peters jne jne…
Vastustan Bushin Amerikkaa, joka seisoo, ei Vapaudenpatsaan, vaan jingoismin nuolikyntisen kotkan asialla, sitä ohjaavat öljy- ja aseteollisuuden kova raha, lipunheilutus ja Jumalanpelko. Tai ainakin näyttää siltä että kotka valvoo nyt Vapaudenpatsaan kruunussa pesien.
Samalla niin monet maailman terävimmistä ajattelijoista tulevat Amerikasta samoin kuin huiput musiikin, elokuvan, komiikan saralla tulevat Amerikasta, ja hekin vastustavat Bushia. Valitsen tämän Amerikan.
Amerikkalaisuuden hienoin puoli ehkä kaikista on ihmisten identifioituminen amerikkalaiseksi, joka yhdistää heitä rodusta, syntyperästä, uskonnosta tms. riippumatta. Voisiko seuraava askel olla että voisimme kunnioittaa toisiamme sen vuoksi että meitä yhdistää ihmisyys? Kun ihmiskunta huomaisi todellisen yhdistävän identiteettinsä olevan (kanssa-)ihmisyys, voisimme siirtyä pois kahnauksista aivan uudelle tielle joka johtaa tähtiin.
Ongelmallista dominoivassa amerikkalaisuudessa on lisäksi että kansainvälistyminen on leijonanosalta amerikkalaistumista, kulttuuritarjontamme siis ei kansainvälisty sillä volyymillä kuin voisi olettaa, vaan jakautuu amerikkalaiseen ja kotimaiseen. Tie pienempien maiden äänen säilymiseen populaarikulttuurin saralla ei ole valmiiksi naurettujen sitcomien kopioiminen vaan kyky uusiutua yhdistellen uutta ja vanhaa. Saksalainen, englantilainen, ranskalainen, espanjalainen ja ruotsalainen elokuva menestyy ja maistuu juuri laatunsa, tarinansa, ajankohtaisuutensa ja vetoavan tunnelmansa vuoksi. Lisäksi mukaan on noussut kiehtova aasialainen elokuva, joten uskon että kehitys on jatkuvaa emmekä vain kopio-amerikkalaistu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen yhä enenevässä määrin luoden jatkuvasti uutta.