Kun näen ihmisen tulevan vastaan, mieleni tekee vetäistä häntä nyrkillä naamaan. Ihmisen naamaa on niin ihana hakata!
Saatan esimerkiksi istuskella kotona tekemättä mitään.
Sitten luokseni tulee joku kylään; hän koputtaa oveeni. Sanon: - Sisään! Hän astuu sisään ja sanoo: - Päivää! Miten mukavaa, että te olette kotona! Mutta minä vetäisen häntä keskelle naamaa, ja sitten vielä saappaalla haarojen väliin. Vieraani lentää selälleen hirvittävästä kivusta. Mutta minä annan vielä korkoa silmille! Kuka käski tulla tänne hortoilemaan, kun ei ole kutsuttu!
Tai sitten näin: Kysyn vieraaltani, haluaako hän kupillisen teetä. Vieras suostuu, hän istuutuu pöydän ääreen, juo teetä ja alkaa sitten kertoa jotain. Teeskentelen kuuntelevani häntä hyvin kiinnostuneena, nyökyttelen päätäni, huudahtelen välillä "ah", levittelen hämmästyneenä silmiäni ja naureskelen. Vieras on imarreltu osoittamastani huomiosta ja innostuu enemmän ja enemmän.
Kaadan rauhallisesti kupin täyteen kiehuvaa vettä ja huljautan sen vieraani silmille. Vieras ponnahtaa pystyyn kädet kasvoillaan. Mutta minä sanon hänelle:- Hyväntahtoisuuteni loppui nyt tähän! Painukaa hemmettiin! Sitten työnnän hänet ulos.
-Daniil I. Harms (1906-1942)