Äsken. Oli tyhjä olo, ontto.
Jotenkin kummasti kaatui yhtäkkiä koko maailma taas päälle. Ja aivan turhaan, kaikkihan on ihan hyvin.
Vai onko?
No, ei kai koskaan.
Puuttuu se jokin, se joku sellainen mikä toisi elämään taas valoa, antaisi uusia tavoitteita, ei niinkään materiaaalisia, henkisiä.
Eli niin, kaipaan edelleen kumppania. Kaipaan sitä naista ketä voisi näinä yksinäisinä öinä halata ja todeta että Rakastaa.
Vittu mitä lässytystä, painun takaisin sänkyyn.
Ugh. Olen puhunut.