Nyt se nukkuu vieressäni, kainalooni kaivautuneena
Kauneimmillaan tyynynkuva poskeen painautuneena
Se on yhteenkuuluvuuden tunne pimeinä öinä,
Kun sen kosketuksesta sielu sekä ruumis kihelmöivät
Kun se luonani ekan kerran kävi kylässä,
se lahjoitti mustavalkomaailmaani värikynät
Aiheuttaen sydämeeni loputtoman tykytyksen
Olen tyhmä, tiedän. Mutta jos saan vielä anteeksi ...
niin pitkään aurinko nousi mustana
sydän tulee kipeeks kun sä tarpeeks kauan yksin kuljet pimees
miettien et eiks nää päivät mulle valoo lainkaan anna
silloin välähdyksen auringost näin harmaan taivaan alla
mä haluun uskoo kohtaloon ja kanssas rakentaa sen
myrskyn keskellä sä seisot päässä sateenkaaren
paskaa kertyy mutta senkin kaiken jaksaa kantaa
jos on vieres ihminen jonka kanssa jakaa taakka