niin pitkään aurinko nousi mustana
sydän tulee kipeeks kun sä tarpeeks kauan yksin kuljet pimees
miettien et eiks nää päivät mulle valoo lainkaan anna
silloin välähdyksen auringost näin harmaan taivaan alla
mä haluun uskoo kohtaloon ja kanssas rakentaa sen
myrskyn keskellä sä seisot päässä sateenkaaren
paskaa kertyy mutta senkin kaiken jaksaa kantaa
jos on vieres ihminen jonka kanssa jakaa taakka