IRC-Galleria

Ei tuu mitään.

Baari: saatanasta.
Saldo: monta sataa euroa tuhlattu
Fiilis: paska
Lupaukset: petetty
Lupaus: en käy taaskaan enää ikinä baarissa
Tulevaisuus: harmaata on...
Nykypäivä: ______________________ <-- just fill the blanks

Juteltiin erään ihmisen kanssa rakkaudesta ja siitä, miten ihminen ottaa iskut vastaan rakkauselämässään. Hän kuvaili omaa pintaansa 'tefloniksi', johonka ei tartu helposti mikään töhnä, vaan hän pystyy karistamaan ne helposti pois pinnaltaan ja jatkaa elämäänsä eteenpäin.

Aloin miettimään itseäni ja omaa pintaani, että kuinka mä olen ottanut iskut vastaan ja missä kohtaa elämässä nyt menen, niin tulin siihen tulokseen, että olen semmonen hyvä vanhanajan valurautapannu; painaa vitusti, sotkee kun sillä tekee ruokaa, töhnä tarttuu, mutta kun sen kuivaa kunnolla talouspaperilla, niin sitten sillä tehdään taas parasta ruokaa.

Ja tämä siis nykyään... entisessä elämässäni keitin kattilallani aina maidon pohjaan... ;)

Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen.

Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä.

Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.

Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa

1.Puhelin

2.Näppis

3.Auto

4.Kahvinkeitin

5.Sytkäri

Janzu, Marge81, Kix, _susanne_, sillychili ja Ezzi79

Aina kun on ollut vähäsateinen kesä, niin sähköyhtiöt perustelee hinnan nousuja sillä. Eilisen sateen perusteella, Porissa on sähkö ilmaista koko loppuvuoden.

No niin

Viikonloppu on vietetty jälleen.
Koskahan mä pidän oikeasti sen lupauksen, kun sanon että en mene baariin niin en myöskään mene sinne. En tähän mennessä varmaankaan montaa kertaa, ehkä kerran. Jälleen ottaa aivoon tämä baarireissu, meinaan että kuinka turhaa semmonen voi olla. Naista en sieltä (enää) hae ja morkkis on tällä hetkellä aivan sanoinkuvaamaton - kun päälle vielä lisätään kunnon jysäri, joka tosin on alkanut helpottaa pikku hiljaa. Mutta tää morkkis, se on kyllä mielenkiintoinen ilmiö josta kärsin joka ryyppyreissun jälkeen - viimeisen parin vuoden aikana, vaikka mitään siihen 'oikeuttavaa' en olisi tehnytkään. Se vain tulee. Kaipa se on jotain ennakoivaa vitutusta joka puhkeaa kukkaan viimeistään siinä vaiheessa, kun maanantaina maksan laskut ja huomaan kuinka paljon sitä rahaa on taas mennyt baariin... Ja aivan turhaan. Ei ollut ees kovin hauskaa enää loppuillasta, vaikkakin alkuilta oli erittäin lupaava. Mutta, mä otan iskut vastaan ja koitan keksiä itelleni jälleen syitä, että miksi todellisuudessa olin siellä. Joten, lupaan tässä ja nyt, että en juo hetkeen aikaa pisaraakaan.

Sitten on tämä ikävä. Voihan persiö kun aloin tänään ikävöimään Kikua sieltä Rhodokselta. Sanoin että tämä 'paussi' tekee meille ihan hyvää, kun ollaan edetty suhteellisen nopeasti tässä viime aikoina. Ja olin oikeassa. Osaan ikävöidä ja arvostaa häntä jälleen piirun verran enemmän kun hän on monen tuhannen kilometrin päästä minusta - ja vielä niin monta päivää! Eli kun hän tulee sieltä, niin aion halata, pitää kiinni ja pusutella häntä hyvin hyvin hyvin pitkään... Toisaalta, vaikka on kova ikävä, niin mä olen samalla erittäin onnellinen. Tiedän että mulla on vihdoin joku, joka välittää ja haluaa minua vilpittömästi. Se tekee suhtaumisen asiaan itsellekkin hyvin helpoksi hänen suhteen. Elämä on nyt jopa niin tasaista, että en keksi enää mistä kirjoittaa, kun tunteet eivät laukkaa samaan tahtiin mitä ne teki vielä hetki sitten. Olen tällä hetkellä niin tietoinen elämästäni ja sen suunnasta, että pitäisi alkaa varmaan katselemaan hieman ympärilleen, että saisi jotain kirjoittamisen aihetta - lähinnä syvällisiä ajatuksiani tarkoitan. Se että olen ostanut uuden auton blaa blaa, ei kiinnosta ketään. Jotenkin minusta tuntuu joka kerta kun kirjoitan, niin kirjoitan tänne muille ihmisille enemmän kuin itselleni. Se tunne valtaa mut joka kerta kun tajunnanvirtani lähtee suoltamaan tekstiä tähän blogiin - haluan auttaa muita tuomalla tunteilleni elämän bittiavaruuteen. Elämän tasaisuus näkyy minulla jopa siinä, että emme riitele lainkaan Kikun kanssa. Se on jopa pelottavaa. Meillä ei ole ollut mitään erimielisyyksiä mistään asiasta ja aina me nauretaan - tai ollaan jopa niin onnellisia, että saatetaan tirauttaa onnenkyynel salaa toisiltamme. Mutta silti tästä on niin vähän kirjoitettavaa, se olisi pidemmän päälle hyvin tylsää luettavaa.

ukkonen perkele!



Näin ihanan taksikuskin.
Hän oli noin 50-55 vuotias rouvashenkilö, joka puhui aivan loistavan kuuloista wanhaa porin murretta. Ja hänestä tuli elävästi mieleen oma mummuvainaa. Puhuttiin tillukoista, saaleista ja kahveleista... meinasin käskeä sen ajaa takaisin kotiini että pääsisin vain nukkumaan nuo asiat mielessäni, mutta piru vei jälleen voiton ja pk:ssa sitä sitten oltiin duunikavereiden kanssa.

Elämän ilot lähtee pienistä asioista. Ja olen kiitollinen isälleni siitä, että hän on saanut minut nauttimaan pienistä asioista. Koska muuten saattaisin olla astetta kyynisempi ihminen.

Nyt lähden vuokraamaan Vares kakkosta. tsau =)

Viime yönä kun mentiin nukkumaan, niin aloin ääneen pohtimaan sitä, että miksi rakkauslaulut ja yms hitaat biisit kertovat aina vain RAKKAUDESTA? Miksi ei ole tehty biisejä ihastumisesta, ensitreffeistä ja yms asioista, jotka kuuluvat kaiken rakkauden ALKUUN? Itse en välttämättä usko rakkauteen ensisilmäyksellä, niin se juuri pisti minut pohtimaan, että miksi näin on? Koimme olevamme eräänlaisia väliinputoajia ja unohdettu ihmisryhmä, koska eihän Celine "Bubble head" Dionkaan laula mistään ihastumisen alkuhuumasta ja ensimmäisistä yhteisistä öistä... Emme saaneet vastausta... jatkoimme pohdiskelua suutelun merkeissä...


Jos jollakin tätä lukevalla löytyisi biisi, jossa puhutaan ihastuksesta ja yms asioista, niin kiskase hiasta. Mä voisin mielelläni hommata sellaisia biisejä yhden tai pari ;)


Niin ja perjantaipäivänä olisi sitten lähtö taianomaiselle OCF SUMMER PARTY 2007 tapahtumaan Kalajoelle! Auto ei tullut aivan kuntoon ja joudun lähtemään sillä ilman levikkeitä... byää! Tepon pitäisi olla nyt kovin ahkera, että saisin ne kiinni autooni edes tänä kesänä! :) Eipä kai, varttimaililla on odotettavissa vaan parempi aika, kun ei ole painolastina ylimääräisiä lasikuituhärpäkkeitä! ;)

Mutta vielä palatakseni musiikkiin;
Eroni jälkeen en ole pystynyt kuuntelemaan oikeastaan ollenkaan mitään ns. pehmeätä musiikkia. Olen suorastaan pelännyt kuulla sellaisia biisejä, koska olen luullut niiden aiheuttavan minussa jotain yllättäviä reaktioita. Siksi minulla onkin soinut liki nonstoppina slipknot -tyylisien rytmiorkesterien helmet. Mutta... mitä on tapahtunutkaan...? Aivan kuin puskista, elämääni on astunut nainen, joka antaa minulle vilpitöntä huomiotaan ja pystyn antamaan hänelle sitä samalla mitalla takaisin - hänen mielestään jopa niin paljon, että hänen kyvyt eivät riittäisi samaan, vaikka hän kuinka haluaisi. Hän on korvannut sen sitten takertumalla minuun joka hetki ja painamalla huulensa minun huuliani vasten. Joten, minulla ei ole mitään valittamista sen suhteen. Ja juuri tämän takia, olen löytänyt 'softin musiikin' uudelleen. Pystyn ja jopa haluan kuunnella hitaita biisejä joka hetki. Töissäkin minulla soi Radio Aalto, josta tulee oikeasti aikamme ikivihreitä lässynlässyn biisejä. Minä wanha hilpeä hevihemmo nautin niistä biiseistä... koska jo reilun viikon yhdessäolon jälkeen, ne tuo muistoja mieleen... taidanpa muuten laittaa meidän planeettamusiikin soimaan, eli ozric tentaclea, tämä wanha kunnon happopumppu saa kyllä fiilikset sellaisiin svääreihin että oksat poies...

Elämä koettelee, elämä pistää odottamaan - mutta se myös antaa. Kirsi, olet valanut mulle todella paljon uskoa elämään ja annat minulle kaiken sen hyvän, joka minulta on puuttunut pitkän aikaa. Minulla tulee nyt jo sinua ikävä, kun lähden Kalajoelle viikonlopuksi, mutta sunnuntaina me hemmotellaan toisiamme. Juustovoikkareita uunissa voisi olla sopiva hemmotteluruoka. ;)

pus pus kaikille rakkaille ihmisille, mä lähden nyt koisimaan, että jaksaa dok... öö, kiihdytellä varttimaililla Kalajoella, ciao =)

Huomenta kaikki te lukuisat päiväkirjani töllääjät!! (kävijöitä eilen: leutoranta 20:47, eli moikka miika)

Eilen kun menin nukkumaan, niin muistin erään hienon asian jonka eräs uskovainen asiakas sanoi minulle muutama vuosi sitten; Semmoista asiaa kuin kohtalo, ei ole edes olemassa - kaikki on johdatusta.

Eli mitäpä jos tosiaan joku kaveri yläkerrasta koettelee meitä aina tasasen väliajoin jollain koettelemuksella ja sitten hän palkitsee tai jättää palkitsematta meidät, miten ikinä me hoidetaankaan tämä hänen johdatuksensa... Mulle 'tämä kaveri' kaatoi hetken aikaa paskaa saavista niskaan, mutta silti jaksoin nousta koko ajan. Onko tämä ihana nainen 'palkinto' siitä kun jaksoin olla kärsivällinen ja tehdä asioita oikein? Ehkäpä, mutta sen näyttää vain aika.

korkealentoiset terkut, mikael.

Olen tässä miettinyt, että auttaako rukoilu.

Pari viikkoa sitten, olin vaihteeks suhteellisen romuna, enkä tiennyt oikeastaan mistään mitään. Ja viikko sitten oli tullut maailman lopun pakit meikäläiselle, mitä tylymmällä tavalla - pahinta mitä mies voi ikinä kokea, eli toinen mies astuu kuvioihin... Tavallaan elin tiettyjä synkkiä hetkiä uudelleen elämässäni parin viikon ajan. Ja sillä hetkellä ajattelin, että kun kenellekkään en viitsi soittaa ja valuttaa paskaa luurin kautta sen ihmisen niskaan puhumalla ongelmistani, niin auttaisko mahdollisesti tämä kuuluisa rukoilu. Kokeilin. Aluksi se tuntu kovin ristiriitaiselta - jopa oudolta, että puhun todennäköisesti jollekin mielikuvitusolennolle, mutta samalla saan puhua asioista ääneen sänkyni laidalla ja saan ongelmilleni kasvot - suorastaan konkreettiset muodot. Siihenhän toiselle ihmiselle ongelmistaan puhuminen perustuu, että saat sanoa asiasi ääneen, kun sitä vastoin pitäisit asioitasi pääsi sisällä. Se on sitä legendaarista mielikuvitusta josta puhuin aikasemmin. Aluksi puhuin ongelmistani 'yläkertaan' ja lopulta huomasin että pyysin lohtua ja siten apuakin... kyselin, pohdein ja taisin ratkaistakin pari ongelmaani. Ja vain puhumalla ääneen. Tätä harrastin joitakin päiviä, kunnes aloin toistamaan itseäni ja tajusin, että kyllähän minunkin pitää asioille tehdä jotain...

Jazzlauantai oli mitä hirvein päivä pitkästä aikaa. Olin muistaakseni jutellut 'yläkertaan' viimeksi torstaina ja silloin olin juuri huomannut toistavani itseäni. Ajattelin että nyt pitää tehdä itse ratkaisuja, eikä suinkaan jättää kaikkea "herran haltuun". Mutta mitä kävikään? Taas sama katkera pettymys vielä parilla mausteella jonka ylitsepääseminen ei vaatinut enää suuria ponnisteluja, koska olin niin turtunut siihen. Monet tietävät mistä puhun, mutta enpä sitä tähän viitsi kirjoittaa.

Joka tapauksessa, olin sillä hetkellä niin sokea, että asiat olikin 'herran hallussa'. Minulle tuli puhumaan eräs nainen baarissa, joka antoi minulle puhelinnumeronsa, mutta jätin tavallaan asian siihen, koska olin vielä tässä edellisessä tapauksessa niin paljon - ja tätä 'vuosisadan pakkeja' ei ollut vielä siinä kohtaa tapahtunut.

Maanantaina, kun veri ei maistunut enää suussa näistä pakeista, päätin soittaa tähän numeroon ja pyytää häntä elokuviin - se on ollut ehkä paras päätökseni ikinä. Eilinen lauantai on ollut yksi hienoimpia päiviäni pitkästä aikaa. Olin koiranäyttelyssä hänen kanssaan, menimme leffaan ja lopuksi vietimme hetken iltaa kummityttöni vanhempien kanssa... Menin vihdoin rauhassa nukkumaan sinä iltana ja minut herätti sunnuntaiaamuna puhelinsoitto... myöskin pitkästä aikaa semmonen puhelu, jonka halusin herättävän mut...

Se, että mä luulen että se rukous taisi todella auttaa. Kun olet itsellesi ja muille tarpeeksi nöyrä ja tunnustat heikkoutesi, vaikkakin sitten 'yläkertaan', niin sillä saa yllättävän paljon taakkaa pois niskoiltaan. En tiedä sitten, että oliko tämä jotain kohtaloa vai oliko homma sittenkin 'herran hallussa', mutta joka tapauksessa - hyvältä tuntuu. Ja sen lupaan, että aion tänään kiittää 'yläkertaa' ennen nukkumaan menoa. Se miksi pistän yläkerran sitaatteihin, tarkoittaa sitä että en ole kovin uskonnollinen ihminen. Se tarkoittaa vaan sitä, että en halua kenellekkään ikinä pahaa ja uskon sitä kautta johonkin vielä parempaan, olkoon se meidän sisäinen moraali tai todella jokin konkreettinen pyhä henki. Sitä me ei TIEDETÄ vasta kun kuollaan. Jotkut meistä uskovat ja kunnioitan heitä. Mä itse epäröin, mutta kumminkin osaan luottaa. Ei silti, onhan se niinkin, että meidän omat teot määräävät paljon kohtaloamme tässä maailmassa, mutta nyt kun joku toinen osoittaa minulle vilpitöntä kiinnostustaan, niin pistää miettimään, että enhän mä tässä tehnyt mitään... muuta kun olin olemassa.



Sunnuntaiterveiset kaikille toivottelee Miffu. =)

JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN LUKKITTUNA 24 TUNNIKSI JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT? JÄTÄ KOMMENTTI JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT SAATAT YLLÄTTYÄ.. JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITTETAVASTI PELKURI....

Se olis jazzit. Ja mä olen flunssassa. Kiva Kiva... Onneksi tänne tulee Tomppa, Marika ja Hapa. Saa hieman naukata :)