IRC-Galleria

Lähestulkoon jokainen 60-luvun jälkeen syntynyt suomalainen on käynyt peruskoulun. Mitäpä jäi mieleen, mitä kukin oikeasti oppi? Hesarin sivuilla voi testata osaamistaan osoitteessa http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/omaelama/peruskoulutesti/ - tietenkin todellisuudessa opeteltavaa nippelitietoa on ollut monta sataa kertaa enemmän.
Muistatko koska solmittiin Pähkinäsaaren rauha? Ketkä olivat sopimuksen osapuolia? Mitkä tapahtumat johtivat kyseiseen rauhansopimukseen? Osaako KUKAAN peruskoulussa päntänneistä selittää omin sanoin mistä loppujen lopuksi oli kyse?

Väitän, että ylivoimaisesti suurin osa siitä informaatiosta, mitä koulussa oli pakko opetella koetta varten, on kadonnut mielestä täydellisesti tai vähintäänkin tiedon muruset ovat jääneet sisäistämättä. Vaan onko tiedon ulkoa muistamisella minkäänlaista arvoa, jollei oikeasti ymmärrä mistä on kyse? Esimerkkinä vaikkapa koulun fysiikka. Ainakin itselle jäi lähes täysin hämärän peittoon kaikkien kaavojen ja laskujen tarkoitus - millä tavoin ne liittyvät todelliseen maailmaan, ihmisten arkielämästä puhumattakaan. Tietenkin joukossa on ollut myös niitä jotka ovat muuten vain kiinnostuneita fysiikasta, ja he ovat oppineet asiat koska ovat oikeasti itse halunneet. Lopuille "oppia" on yritetty kaataa väkisin korvasta sisään sen tarttumatta käytännössä lainkaan. Kuinka moni peruskoulun ja lukion pakolliset fysiikan kurssit suorittanut pystyy omin sanoin kertomaan mitä vaikka hapettuminen on? Moniko pystyisi lähtemään suoraan lukiosta opiskelemaan fysiikkaa? Ja minkä helkkarin takia niiden kaikkien muidenkin oli pakko päntätä vaikka eivät koskaan tajunneet lukemastaan mitään?

Itse olen suorastaan fanaattisen kiinnostunut suunnilleen kaikista matemaattisista ja luonnontieteistä. Kaiken sen mitä olen oppinut, olen itse omasta vapaasta tahdostani lukenut. Esim. juuri edellä mainittu fysiikka on aivan fantastisen kaunista ja mielenkiintoista; miten pirussa ne saivat peruskoulussa siitä niin tylsää?

Uskoin päälle kaksikymppiseksi asti olevani huono matematiikassa. Se tuntui olevan joukko järjettömän monimutkaisia kaavoja joilla ei ollut minkäänlaista kiinnekohtaa omassa arkitodellisuudessa. Sitten eräänä iltana matematiikkakärpäsen purema pisti googlettamaan tietoa kultaisesta suhteesta, fibonaccin luvuista ja niiden esiintymisestä kaikkialla luonnossa. Istuin pitkälle aamuyöhön nenä kiinni ruudussa malttamatta lopettaa - tajusin sinä yönä miten matematiikka on luonnon kieli, täydellisen looginen järjestelmä jolla voidaan ilmaista niitä asioita joille ei muuten ole sanoja. Ihmeiden ihme, jumala puhuu matematiikkaa: http://www.yavno.info/albums/funstuff/GodSaid_1.gif Miksi ne eivät koulussa kertoneet tuota? Miksi ne pakottivat meidät pänttäämään kaavoja ja sääntöjä joiden merkitys jäi täysin hämäräksi, tekivät matematiikasta tylsyyksien tylsyyden, kun se on oikeasti niin äärimmäisen mielenkiintoista kun siihen tutustuu omasta tahdostaan?

Peruskoulu ei arvosta omaa aktiivisuutta. Tietenkin opettajissa on poikkeuksia sääntöön, mutta itse järjestelmä on hyvin joustamaton eikä ota huomioon oppilaiden omia mielenkiinnon kohteita, heikkouksia ja vahvuuksia. Onko esimerkiksi olemassa jokin loogisesti pätevä syy, miksi juuri kahdeksanvuotiaana on tutustuttava punatulkkujen talviruokailuun, vaikka oppilas itse haluaisi tutkia avaruutta tai vaikka sarjakuvien historiaa? Mikä tieto oikeasti on tärkeää? Kuka sen määrittelee? Ja jos jokin tieto katsotaan ehdottoman tärkeäksi, ONKO PERUSKOULUN TAPA TARJOTA TIETO AIDOSTI TEHOKAS? Ainakin minusta näyttää siltä, ettei koulu täytä tarkoitustaan vaan jopa haittaa aitoa oppimista.
Kuinka paljon onkaan maailmassa kymmenvuotiaita hevosasiantuntijoita ja dinosaurustieteilijöitä, joiden rehellistä innostusta ei koulussa lasketa millään tavalla eduksi?

Miksi muuten "oppiminen" tapahtuu yleensä luokkahuoneessa kirjoista lukemalla, kun se todellinen, ihmeellisen mielenkiintoinen maailma on heti seinän toisella puolella? Eikö olisi tehokkaampaa viedä luokka vaikkapa asiastaan innostuneen astronomin luokse oikeaan observatorioon, missä voisi päästä jopa kurkistamaan itse planeettoja, kuin opetella ties minkä taivaankappaleiden nimet ulkoa koulukirjasta jossa ei edes selitetä asiaa juurta jaksain vaan ainoastaan ns. tekniset perustiedot?

Tuossa suhteessa historia on hyvä esimerkki. Historian oppikirjat ovat niin äärettömän kuivia, että edes minä - mm. historiasta äärettömän kiinnostunut - en kerta kaikkiaan jaksa kahlata niitä läpi? Jos jossain tuleekin mielenkiintoinen aihe vastaan, voi olla varma ettei koulukirjassa oikeasti kerrota asiasta elävästi ja kiinnostusta yllä pitäen. Ketä kiinnostaa läänityslaitoksen järjestelmä, jollei saa tilaisuutta aidosti samaistua kyseisessä systeemissä eläneiden ihmisten arkeen? Onko jonkin sodan alkamis- ja loppumisvuosi lainkaan olennainen tieto, jos ei ymmärrä minkälainen yhteiskunnallinen tilanne johti sotaan? Historiasta voi ottaa opiksi ja välttää jo kertaalleen tehtyjä virheitä, mutta peruskoulu ei tarjoa tähän mahdollisuutta. Tuntuukin toisinaan siltä, että koulussa kerrotaan mitkä asiat historiasta on hyväksyttävää tietää jotta oppilaat eivät oikeasti ymmärtäisi käsiteltyä asiaa.

Peruskoulun idea sinänsä on hyvä: tarjotaan jokaiselle lapselle mahdollisuus oppia asioita riippumatta vanhempien varallisuudesta. Hyväkään idea ei kuitenkaan auta, jos toteutus on huono. Käsi pystyyn, kuinka monen mielestä koulu tuntui lähinnä ikävältä pakolta? Löytyykö ketään, joka olisi ottanut innolla tarjotun mahdollisuuden vastaan? On otettava huomioon myös se, että mikäli jokin asia on *mahdollisuus*, se ei voi olla *pakko*. Jos vielä otetaan huomioon että ihminen vaan kerta kaikkiaan oppii parhaiten silloin kun hänellä on hauskaa ja häneltä löytyy oma sisäinen motivaatio, voi vain ihmetellä minkä takia valtio käyttää niin suuren summan rahaa järkyttävän tehottomaan "kouluttamiseen". Olisikohan aika muuttaa suuntaa?

--

Oma 7v tyttäreni on kotiopetuksessa. Hän lukee ja kirjoittaa sujuvasti, piirtää paremmin kuin moni aikuinen ja osaa laskea yhteen- ja vähennyslaskuja allekkain. Luemme iltasadun aina vuoropuheluna jossa tytär valitsee itselleen jonkun hahmon tarinasta ja lukee omat osansa aidosti eläytyen. Hän on erittäin kiinnostunut mm. ihmisen biologiasta (josta tietääkin huomattavan paljon), kissojen ja koirien viestintätavoista, egyptin historiasta, kasvitieteestä (on itse pyytänyt päästä taas kerran kasvitieteelliseen puutarhaan), eri kielistä (opiskelee innolla engantia jota osaakin suht hyvin sen ikäiseksi, lisäksi opiskelee kahden tätinsä johdolla japania ja on omatoimisesti opetellut jopa muutaman sanan koreaa) ja vaikka mistä. Hän osaa suunnilleen kaiken mitä peruskoulun ekaluokalla opetetaan. Onko siis yhtä ainutta hyvää syytä, miksi pakoittaisin hänet käyttämään päivänsä istumalla hiljaa paikallaan ja opettelemalle asioita, jotka hän jo osaa?