IRC-Galleria

Lupasin kirjottaa tästä... Oikeastaan aihe vaatisi kokonaisen kirjan yksityiskohtia varten mutta yritän tiivistää.

Lähtökohtana voidaan pitää sitä että jokainen joka syö on myös velvollinen hankkimaan ruokaa. Tämä ei kuitenkaan päde nykyisessä järjestelmässä: tämä yhteiskuntakone ei tarvitse jokaisen työpanosta pyöriäkseen, ja lisäksi siihen osallistuminen on lähinnä pahan tekemistä. Tämä systeemi tuottaa järjettömiä määriä roskaa ja myrkkyä, syö omat elinehtonsa pois ja muutenkin käyttäytyy kuin virus tai syöpäsolu. Nykymaailmassa siis työttömyys - virallisen "työn"teon ulkopuolelle jättäytyminen - on ainoa eettisesti hyväksyttävä valinta.

Maailma, jossa jokainen tekee osansa ja on siten oikeutettu nauttimaan kaikesta tuotetusta hyvästä, ei tarvitse rahaa. Raha on väline jolla yritetään yhteistyötä tilanteessa jossa sitä ei oikeasti osata. Raha luo monia ongelmia itsessään; se mahdollistaa pelinappuloiden keräämisen ja näinollen tuotetuista hyödykkeistä nauttimisen yli sen mitä on oikeasti antanut konkreettista työpanostaan. Esimerkiksi pörssin pyörittely ei ole työtä - se on työn leikkimistä, hyödytöntä ja jopa haitallista puuhastelua jonka avulla yritetään näyttää kiireiseltä ja tärkeältä silloin kun ei oikeasti tee mitään mikä tuottaisi mitään järjellistä hyötyä. "Työ" on muutenkin menettänyt merkityksensä: ennen oli tehtävä ja sille tarvittiin tekijä, nykyisin tekijän on itse aktiivisesti etsittävä tekemistä ja mikä tahansa turhanpäiväinen puuhailu mainosten tuottamisesta erilaisissa vaatteissa keikistelyyn lasketaan "työksi". Lapsikin ymmärtää etteivät tällaiset touhuilut edistä yhteistä hyvää vaikka tuovat tekijälleen ansiottomasti pelinappuloita.

Työ on sitä, mistä on hyötyä. Hyöty on sidottu aina kulloiseenkin tilanteeseen, mutta se on pystyttävä määrittelemään konkreettisesti ja tiukan loogisesti. Kalsaritonttulogiikkaa ei voi sallia. Nyrkkisääntönä voi kuitenkin pitää tätä: jos sitä pitää mainostaa että ihmiset alkaisivat haluta sitä, sitä ei tarvita.

Ihmisen tarpeita ovat luonnollisesti ravinto ja suoja. Nämä ovat välttämättömiä elämän jatkumisen kannalta. Jokainen, joka osallistuu osaltaan yhteisen hyvän tuottamiseen, on samalla automaattisesti oikeutettu saamaan ne itsestäänselvät perustarpeensa joita ilman olemassaolo ei jatku. Nämä eivät kuitenkaan riitä, koska pelkkä olemassa oleminen ei vielä ole mielekästä. Ilman mielekkyyden kokemista on aivan samantekevää elääkö vai lopettaako elämänsä. Mielekkyyden kokeminen taas vaatii myös vapautta; tunne siitä että on itse oman elämänsä ohjaksissa täysivaltaisena päätöksentekijänä ja toimijana on ehto aikuisen yksilön hyvinvoinnille. Nekin, jotka todellisuudessa elävät vaikka keskellä diktatuuria, tarvitsevat vapauden kokemusta ja sulkevat pois tietoisuudestaan ne tapahtumat jotka osoittavat vapauden vain illuusioksi. Vapaus on tärkeää myös kapinoinnin ehkäisemiseksi: jos ei ole ketä vastaan kapinoida, voi ainoastaan tehdä itsestään pellen kiukuttelemalla. Toki on neuvoteltava asioista muiden sellaisten kanssa jota asia suoraan koskettaa, mutta lähtökohtaisesti uhmaaminen on silloin erittäin epätodennäköistä. Kukapa sitä järjestäisi kohtauksen kaveriporukassa kun mietitään mitä keksittäisiin illanvietoksi, ellei sitten koe toisten sanelevan omat tekemisensä ja vielä pakottavan osallistumaan vaikkei itse halua?

Elämän jatkumisen ja mielekkyyden kokemisen lisäksi tarvitaan nautintoa. Se, mistä kukakin nauttii, on täysin makuasia. Se mikä yhdelle on taivas on toiselle helvetti. Hevari kärsii teknobileissä ja teknohippi hevikeikalla. Kuitenkin se, mikä tuottaa ihmisille nautintoa, on hyvä ja tarpeellinen asia. Vaikka sähköiset mainostaulut ja markettilelut ovat selvästi tarpeetonta resurssien tuhlaamista, esimerkiksi huvipuistot ja uimahallit ovat massiivisuudestaan ja energiankulutuksestaan huolimatta tärkeitä sillä ne tuottavat ihmisille sitä, mikä tekee olemassaolosta mielekästä. Nautinto ei ole turhuutta vaan itsetarkoitus.

Tästä taas päästään kätevästi aasinsiltaa päihteisiin. Joku haluaa vetää kännit, yksi piristää itseään kemiallisesti ja kolmas kokea psykedeliaa; joku taas viettää aikaa selvinpäin ja selväpäisten seurassa. Jokaiselle se oma mieltymys on se oikea tapa, eikä kukaan ole pätevä määrittelemään toisen puolesta mistä tämän tulisi nauttia. Vain silloin kun jonkun yksilön päihtyminen aiheuttaa ympäristölle häiriötä, muilla on oikeus puuttua tämän toimintaan. Jos puututaan varmuuden vuoksi ennen kuin häiriötä on tapahtunut, on aiheutettu tarpeetonta kärsimystä. Kultainen keskitie tässäkin.

Suurin osa ihmisyksilöistä kokee tarvetta päihtyä, samoin kuin suurin osa muustakin eläinkunnasta. Vaikka on myös yksilöitä joilta tämä tarve puuttuu, se voidaan laskea samalla tavalla perustarpeeksi kuin seksi - on myös aseksuaalisia yksilöitä jotka eivät jostakin syystä koe minkäänlaista tarvetta sukupuolisen kiihotuksen hankkimiseen. Seksistä päästään taas takaisin alkupisteeseen; oman yksilön eksistenssin ylläpitämisestä omien geenien olemassaolon jatkamiseen. Ympyrä sulkeutuu.

Näiden periaatteiden mukainen yhteiskunta on kuin kollektiivista tanssia: jos seisot paikallasi, muut törmäilevät sinuun; jos liikut liian laajasti, sinä törmäät muihin. Tämä on koko ajan molemmin- ja jokapuolista huomioonottamista jossa ei ole kiveen kirjoitettuja totuuksia siitä miten jonkun pitäisi elää elämänsä. Yksi tykkää kasvisruuasta ja toinen pihvistä, yksi omasta sukupuolesta ja toinen vastakkaisesta. Ainoa asia mikä estää ihmisiä toimimasta aidosti yhteistyössä toistensa tarpeita kunnioittaen on uskomus siitä että se ei onnistu, että ihmiset ovat liian itsekkäitä ajattelemaan pitkällä tähtäimellä yhteistä (eli myös omaa) hyötyä ja että joku pääsisikin vapaamatkustajana. Nyt meillä on yhteiskunta jossa on paljon pummeja myös niissä jotka näennäisesti tekevät "työtä", joka oikeastaan on enemmän itsensä rankaisua epämiellyttävällä puuhailulla siitä ettei oikeasti tee mitään hyödyllistä. Kärsiminen korvauksena omasta hyödyttömyyden tunteesta ei kuitenkaan ole hyvä, vaan kaksi huonoa yhdessä.

Ehkä joku päivä ihmiset tulevat vielä järkiinsä ja alkavat oikeasti toimia niinkun hyvä olisi. Avainsanoina logiikka, rationaalisuus ja jokaisen yksilön - myös itsen! - tarpeiden kunnioitus. Aamen.