Tuntuu eiliseltä.
Ei oo ollu päivää etten olis ajatellu sua,
päivää etten ois katsonut meidän kuvia,
päivää etten ois katunut,ikävöinyt,muistellut sua.
Se näky pyörii mun mieles,ku viimesen kerran näin sut...
se kalman haju...olit jäykkä...
kaulas narisi ku siirsin päätäs.
Susta tuli verta,turpas oli kylmä,
sä et enää nuollu kättäni tai hönkinyt hellästi hamuillen.
Istuin vierelläs silitellen sua koko sen ajan,ku hautaas kaivettiin.
Juttelin sulle. Tuntu ihan ku olisit vastannu.
Lupasin sulle että nimeän mun tulevan vuoniksen sun mukaan.
Koko ajan toivoin että nousisit pystyyn,
vieläkin ku kaivuri oli laskenut sut hautaas etujaloistas roikottaen,
Toivoin.
Se alkoi peittää sua. Tuntuu ku se kaivuri olis peittäny myös mua.
Joka kerta ku päälles tippu sitä löysää savea,
se paino tuntu tippuvan mun päälle. Vaikee hengittää. Se sattu!
Juttelin sulle itkien niin kauan kunnes turpaski peittys.
Romahdin.
Olin kanssas viel hetken ku muut lähti.
Lähdin puolikkaana.
Nykyään ku käyn tallillas, tunnen sut siellä.
Uskon että sä elät siellä edelleen.
Nykyään ku käyn hoitamassa ja ratsastamassa sitä "uutta" vuonista,
tuntuu, ihan ku sä eläisit hänessä. Sen takia pystyn vielä käymään siellä.
Samat eleet ja ilmeet...
Tuntuu että sä kosketat mua välillä Pullan kautta.
Välillä olette pelottavanki samanlaisia mua kohtaan.
Iltaisin kääriydyn fleece huopaan, jonka mä ostin sulle loimeksi.
Se tuoksuu sulta.
Teen sulle itse hautakiven.
Tuon sen haudalles kesällä, kun maa on kaunis.