IRC-Galleria

elämä hymyilee,vai hymyileekö? aloin pohtia asiaa kun eräs ystäväni sanoi polttavansa päiväkirjansa että jos hän kuolee niin kukaan ei koskaan saisi niitä käsiinsä. Hmm...Mietin sitä että mitäs jos joku meistä kirjoittajista täällä nukkuisi pois toiseen maailmaan niin meidän päiväkirjamme jäisivät tänne näkyviksi ikuisiksi ajoiksi? Ei kukaan varmaan tänne pistä syvimpiä tuntemuksiaan mutta silti . Pohtikaapa asiaa. Joitain sanoja ei voi sanoa ääneen joillekkin ihmisille joten jos minä joskus kuolisin pois, tahtoisin että joku näyttäisi heille tämän tekstin.

Montaa ihmistä tahtoisin hakkaa mutta on niin monia hyviä ystäviä ja tuttuja jotka ovat elintärkeitä vaikka en haluakkaan kenenkään varassa elää. Otetaan esimerkiksi oma luokkani. Joskus on montaa heistä tehnyt mieli lyödä ja varmasti hekin joinain päivinä minua, mutta ovat silti niin rakkaita. Olen saanut nyt viettää heidän kanssaan 2½ vuotta elämästäni ja en voi sanoin kuvailla kuinka upeita ja mahtavia ihmisiä olen saanut elämääni. En vaihtaisi päivääkään niistä pois. En tiedä miten joskus voisin kiittää heitä kuluneista vuosista ja saada näitä vuosia lisää. Mutta meidät kohtaa valmistuminen toukokuussa ja en tiedä mitä sitten tekisin. Kun on tottunut menemään joka päivä tuttujen ihmisten ympärille ja yhtäkkiä he ovatkin jotenkin kadonneet elämästäsi. Toivon että niin ei käy ja pystymme olemaan ystäviä jatkossakin.

En voi sanoa että kukaan tuntee minua kokonaan. En tahdo päästää ketään liian lähelle.. Kaipaan ritaria joka nostaisi minut ylös ihmissuhde suosta ja opettaisi uudestaan rakastamaan eikä kovettaisi minua entisestään. On turhaa sanoa että kyllä ne tietää kenestä välitän koska jos ihmisille ei sitä joskus sano päin naamaa he eivät sitä tiedä. Tai ehkä tietävät!!Pienistä eleistä ja vaikka siitä kun hän ostaa sinulle tikkarin , pieni asia mutta suuri esimerkiksi minulle.