IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Kaikki on tällä hetkellä hyvin.Lauantai 23.09.2017 11:05

Kirjoitan vasta blogin nyt koska halusin nukkua aamulla pitkään.
Ihanaa kun ei ole mikään kiire ja voi nukkua.
Eilen oli ihan ok päivä. Kävin aamulla verikokeissa. Jouduin odottamaan puoli tuntia ennen kun pääsin sinne.
Vettä satoi jonkin verran kun lähdin mutta en kastunut pahasti.
Mulla oli sateenvarjo mukana. Kävin kaupassa siinä matkan varrella kun tulin takaisin kotiin.
Eilen mä olin koneella ja katselin netflixiä.
Nyt olen taas katsonut moderni perhe sarjaa. Aijon tänään jatkaa sen katsomista.
Nukun päikkärit tänään jos mua väsyttää tuossa iltapäivällä.
Lenkille menen tänään ellei sada kaatamalla vettä. Katsotaan.
Kävin eilen tokmannilla ostamassa sipsiä. Söin kaikki. Nyt en enempää aijo herkutella. Viikonlopun herkut on nyt syöty ja vasta viikon päästä aijon syödä suklaata.
Olo on ollut nyt hyvä eikä ole tarvinut syödä rauhottavia.
Jos mua ahdistaisi kauheasti ja tulee ne harhat niin silloin aina otan sen rauhottavan.
Nyt tää lepääminen on auttanut aika hyvin eikä ole tarvinut syödä rauhottavia. Saa nähdä millainen on ensi viikko. Toivon että parempi kun tämä viikko.
Varmasti sitten jaksan paremmin ensi viikolla.
Päivä kerrallaan vaan eletään.
Sitä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu.
Mietin pitäisikö pestä pyykkiä nyt kun on koko päivä aikaa?
Käyn kohta katsomassa onko pesukone vapaa niin alan pesemään.
Sitä pyykkiä on taas kertynyt.
Niin ihan hyvä pestä jos pystyy.
Kohta keitän teetä. Aamukahvit olen jo juonut.
Kohta alan siivoamaan tätä keittiötä. Täällä on taas vähän sotkuista.
Pitää tiskata ja pyyhkiä tasot.
En ole vieläkään maksanut noita paria laskua. Erä päivät ei pitäisi olla ihan vielä. Koitan maksaa ne tässä viikonlopun aikana. Vaikka jo tänään. Sitten niitä ei tarvitse enää miettiä.
Soitin hetki sitten poikaystävälle niin se oli päässyt sen kaverin luokse. Soittelemme taas vähän myöhemmin.
Poikaystävä kävi eilen moikkaamassa mua ennen kun se lähti kaverin luokse.
Oli kiva nähdä se pikaisesti.
Sanoin sille että ajaa varovasti eikä juo liikaa.
On vähän ikävä sitä.
Mutta. Näemme taas varmasti ensi viikolla.
Sitä odotellen.
Tokmannille on tullut nyt myyntiin ihania syysvaatteita.
ihania neule paitoja, huppareita, legginsejä..
Ensi kuussa menen sitten sinne kunnolla shoppailemaan kun on rahaa tullut taas.
Mä haluaisin jonkun lämpöisen neule paidan.
Ja uusia legginsejä.
Siellä oli myös niitä yöhousuja.
No ensi kuussa sitten menen ostoksille.
Olen jo shoppaillut tässä kuussa ihan tarpeeksi. Tuli ostettia se takki ja laukku.
Niistä riittää vielä paljon iloa pitkäksi ajaksi.
Rakastan shoppailua.
Shoppailen aina jos saa jonkin asian halvalla tai on alennuksessa.
Mielummin halpaa kun kallista.
Siinäkin säästää.
Muutaman euron.
Aijon sitten jossain vaiheessa tehdä sen shoppailu reissun cubus liikkeeseen. Joku viikonloppu voisi käydä siellä kun on aikaa.
Pitää vaan mennä bussilla.
Onneksi se bussi matka ei ole kallis.
Mutta. Pitää vielä suunnitella. Voisin pyytää kaverin mun mukaan.
Kivempi shoppailla kaverin kanssa kun taas yksin.
Voitaisiin samalla käydä jossain syömässä.
Niin jaksaa shoppailla.
Kynnet pitää muuten lakata. Mulla on taas aika hyvin kulunut lakka näistä mun kynsistä.
Lakkaan ne tänään.
Jossain vaiheessa.
Pitäisi ostaa uusia kynsilakkoja.
Mulla on vaan yksi kynsilakka tällä hetkellä. Ja se on turkoosin värinen. Mustan kynsilakan haluaisin ostaa.
Ja pinkin.
Tokmannilla myydää hyviä kynsilakkoja. Käyn sieltä joku kerta ostamassa.
Mutta en vielä.
Haluaisin uusia korviksia hankkia.
Hopea korviksia. Tykkään enemmän hopeasta kun taas kullasta.
Pitää vaan päästä johonkin koru liikkeeseen ja kysellä löytyykö jotain halpoja hopea korviksia.
Ai niin aijon jossain vaiheessa ottaa toiset reiät mun korviin.
Maksaa 25 euroa.
Mietin otanko ne ensi kuussa vai myöhemmin.
Mua ei pelota se yhtään kun ne ottaa. Vähän vaan nipistää.
Mulla ei ole mitään nelua kammoa.
Olen tottunut.
Aina kun olen verikokeissa, niin koitan olla ihan rentona ja katson aina muualle kun ne ottaa verta.
Mä en pysty katsomaan sitä kun ne ottaa sen veren.
Ja koitan aina hengittää rauhallisesti.
Siitä sitten aina selviää.
Mun pitää käydä joka kuukausi verikokeissa sen takia, koska mulla on tämä leponex lääke.
Ja voin sanoa että se lääke auttaa mua todella paljon.
Pystyy elämään jotenkin tätä elämää.
Välillä menee hyvin ja välillä huonosti.
Mutta nyt menee todella hyvin. Aijon nyt nauttia tästä olosta kun vaan voi.
Ennen kun kaikki menee taas päin persettä.
Nyt aijon nauttia ainakin siitä kun ei ole kiire.
Voi vaan olla.
Mutta nyt alan keittämään teetä ja katsoa onko pesukone vapaa niin pääsee pesemään pyykkiä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.