IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Tästä tulee hyvä päivä. :)Sunnuntai 16.05.2021 07:22

Kohta on taas viikonloppu vietetty. Hyvin on mennyt viikonloppu. On ollut hyvä fiilis. Olen nauttinut siitä Kun on taas hyvä olo. Sekä että on taas oma itsensä. Hyvällä fiiliksellä aijon taas aloittaa ensi viikon. Nyt taas jaksaa. Kun on levännyt. Uskon että ensi viikko menee taas hyvin.
Huomenna sitten taas aamusta kauppaan. Alan taas tänään suunnitella ensi viikon ruokia. Onneksi on aikaa suunnitella. Saan tänään tehtyä kauppalapun valmiiksi. Mun ei tarvitse hakea mitään lääkettä vielä ensi viikolla koska kaikkia on. Kävin silloin tällä viikolla hakemassa ne masennuslääkkeet. Ne riittävät ainakin kolmeksi kuukaudeksi. Eli koko kesän ajaksi. Ihana aamu kun aurinko paistaa. Mietin pitäisikö tänään mennä sinne liikuntapuistoon treenaamaan? Jos vaan iltapäivällä on hyvä sää. No katsotaan millaiseksi sää menee tämän päivän aikana. Mä katselin eilenä loppupäivän jersey shorea. Mä olen niin jäänyt siihen ohjelmaan koukkuun. Sain katsottua eilenä 5 jaksoa. Tänään varmaan taas jatkuu katsominen. Ai niin tänään pitää katsoa eilinen selviytyjät jakso. Meinasin unohtaa. Saa nähdä kuka tippui tällä kertaa. Soitin taas eilenä parhaalle kaverille. Halusin kuulla miten sillä menee. Hyvin onneksi. Näemme taas sitten ensi viikolla joku päivä. Odotan innolla. Ensi viikon viikonloppuna olisin menossa taas poikaystävän luokse. Päästään taas viettämään aikaa toistemme kanssa. Uskon että olen silloin hyvässä kunnossa. On ollut kova ikävä poikaystävää. Ollaan soiteltu paljon toisilemme. No ensi viikolla näemme. Ihanaa.
Mulla on seuraavat verikokeet taas 7 päivä kesäkuuta. Puoli yhden jälkeen. Pakko käydä leponex lääkkeen takia. Jos en käy verikokeissa kerran kuussa, niin ei sitten saa haettua leponex lääkettä.
Kiitos taas aamukahvin joka herätti mut. Tästä tulee hyvä päivä. Nautin siitä kun ei ole mihinkään kiire. Nyt alan taas kuunnella jotain hyvää musaa. Sekä vähän siivoilen keittiötä. Pitää tiskata. Katsoon jos huomenna pesee taas pyykkiä. Kun tulee kaupasta aamulla takaisin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.