IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Ensi viikolla hammaslääkäriin.Keskiviikko 27.09.2023 06:01

Töissä oli eilenä hommana puun hiontaa ja maalaamista siinä työpäivä meni kivasti kun sai siinä samalla jutella muiden työkavereiden kanssa mulla oli eväänä kanakiusausta ja punajuurisalaattia niin sillä ruoalla jaksoi koko päivän. Hyvin nukutti viime yönä ja tänä aamuna meinasin nukkua pommiin no kerkesin tuossa viiden jälkeen herätä ja aamukahvit join niin nyt olen taas ihan hereillä. Tänään pitää käydä kaupassa ostamassa pariksi päiväksi ruokaa en ole vielä suunnitellut mitä ruokaa tekisin no alan tässä hetken päästä tekemään tuota kauppalappua sen päätin että perunaa en aijo syödä ei tee mieli mielummin vaikka riisiä tai pastaa. Tänään on salitreenit illalla ja teen kovat treenit että tuntuu taas olen jo valinnut mitkä treenivaatteet laitan päälle sitten kun rahatilanne taas sallii niin ostan lisää treenivaatteita ostan niitä melkein aina jos löytyy jotain kivoja olen kokoa M eli onneksi aika pienikokoinen. Olo tällä hetkellä on ihan hyvä ei ole yhtään ahdistanut viikko mennyt todella mukavasti olen kovasti nauttinut tästä lämpöisestä syys säästä mikä on piristänyt mun mieltä kohta alkaa lokakuu tää syyskuu on mennyt todella nopeasti. Mulla on ensi viikon tiistaina hammaslääkäri tarkastuskäynti onneksi mä pääsen tutulle hammaslääkärille joka on mies todella mukava olen ollut sen luona monta kertaa uskon että hampaat ovat hyvässä kunnossa ja innolla sitten odotan laskua mikä sieltä sitten tulee no sitten ei taas hetkeen tarvitse mennä hammaslääkäriin sen jälkeen. Laitan kohta sähköpotkulaudan lataukseen niin menen sillä kauppaan pääsee nopeasti sekä sillä on kiva ajella vielä ennen kun talvi tulee. Otan nyt aamulääkkeet, hyvät musat soimaan ja tekemään kauppalappua uskon että tästä tulee mukava päivä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.