IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Lihapullia ja pastaa.Torstai 11.10.2018 06:51

Nää aamut on olleet tosi vaikeita. Ei ole meinannut jaksaa nousta ylös sängystä. Ulkonakin on pimeää heti aamusta. Mutta nyt tänä aamuna mä heräsin jo ennen kuutta. Päätin että nyt ajoissa ylös.
Nyt olen täysin hereillä. Aloittamaan uutta päivää. Kerkiää nyt taas blogia kirjoittaa. Tää viikko on muutenkin mennyt todella hyvin. On ollut todella hyvä olo eikä ole yhtään ahdistanut. Eli siis ei ole joutunut syömään onneksi rauhottavia. Olen ollut todella positiivinen koko viikon. Sekä iloinen. Töitä on nyt ollut töissä. Korkki hommia. Laitellaan pusseihin viinipullon korkkeja. Sekä laitetaan ne pussit kiinni yhdellä laitteella. Tykkään kovasti siitä hommasta. Aikakin kuluu nopeammin.
Kun on hommia. Tänään mulla on ohjelmassa siivousta ja kokkiryhmä.
Olen pääkokki tällä kertaa. Teen lihapullia ja pastaa.
Hyvää ruokaa siis tiedossa tänään. Kokkiryhmän jälkeen mun pitää käydä taas kaupassa. Menen lidliin. Alan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua. Laitan musiikkia taustalle soimaan niin on kivempi siivota. Lääkkeitä mun ei tarvitse hakea vielä tällä viikolla. Kaikki lääkkeet riittää tälle viikolle. Leponexia pitää sitten hakea taas ensi viikolla. On sitä lääkettä sitten taas. Olen syönyt leponexia 17 vuotiaasta asti. On hyvä lääke. Syön sitä varmaan loppu elämäni.
Olen hyväksynyt sen asian että joudun syömään lääkkeitä.
Pystyy elää tätä elämää jotenkin.
Välillä on hyviä päiviä välillä huonoja. Mutta nyt on hyvä fiilis päällä.
Mulla on kertynyt noita pizzalaatikoita tuonne kaappiin.
Voisin viedä ne tänään ne kaikki tuonne roskikseen.
Kun poikaystävä on käynyt niin niitä on nyt kertynyt.
Poikaystävä on aina syönyt sen pizzan mun luona.
Huomenna olen menossa vanhempien luokse viikonlopuksi.
Ihan kiva mennä kotona käymään pitkästä aikaan.
Näkee äitiä ja isää. Tulee mukava viikonloppu. En ole vielä pakannut. Huomenna kerkiää pakata kaikki ennen lähtöä.
Pakkaan vähän vaatetta mukaan. Otan mun tabletin mukaan niin voin katsoa netflixiä sillä. Tai katsomoa. Animea pitää katsoa jossain vaiheessa taas. Nyt on alkanut uudet anime sarjat ja siellä oli muutama mitä alan seuraamaan.
Voisi tänään katsoa taas animea vaikka aamupäivä kun on saanut siivottua. Joo mä teen niin.
Saa katsottua sen yhden sarjan ainakin loppuun. Sitten kun olen ensi viikon viikonlopun täällä niin sitten on taas aikaa katsoa animea.
Desucon liput tulee taas myyntiin marraskuussa. Kaveri tilaa ne.
Päästään taas desuconiin mikä on helmikuussa. Nyt alan säästämään rahaa sinne. Että on bussi, ruoka ja shoppailu rahat.
Sovittiin jo kaverin kanssa minne me mennään syömään ekana desucon viikonloppuna. Burger kingiin.
Se on yksi mun lempi ruoka paikka. Paljon parempi kun hese.
Mun mielestä siellä burger kingissä on vaan parhaat hampurilaiset.
Otan varmaan kanahampurilaisen. Sen kanssa ranskalaiset ja joku limu juomaksi. Ihanaa päästä sitten ulos syömään samalla kun on desucon viikonloppu.
Jaksetaan pyöriä siellä desuconissa ja shoppailla.
Mä laitan sinne päälle sen mun pokemonhupparin ja pokemon laukun. Hyvät desucon vaatteet.
Fanitan pokemonia. Pokemon on niin hyvä. Katsoin sitä aina lapsena.
Mutta nyt aloitan siivomalla vessan. Saan siivottua kaiken ennen aamupalaa. Sitten siivouksen jälkeen katson animea.
Kokkiryhmä on vasta sitten iltapäivällä. Kokkiryhmässä on se hyvä puoli ettei tarvitse kauhealla kiireellä tehdä se ruoka.
Tekee sen ihan rauhassa. Kokkiryhmä saattaa kestää sen parikin tuntia. Mua ei haittaa. Pääasia että on tekemistä. Sekä on hyvä ruoka. Tästä on tulossa ihan mukava päivä. Huominen tulee sitten nopeasti ja pääsee lomille.
Sunnuntai. lepo päivä. Aijon vaan ottaa tämän päivän rennosti ennen ensi viikkoa. Ajattelin nukkua päikkärit tänään jossain vaiheessa päivää. Poikaystävä kävi eilen. Me ei menty subwayhin koska siellä oli kauhea ruuhka. Mentiin sitten hakemaan kebabia ja pizzaa. Poikaystävä söi pizzan ja mä kebabia. En jaksanut eilen mennä lenkille illalla. Tänään uusi yritys taas mennä tuossa iltapäivällä. Tai illalla.
Huomenna sitten alkaa uusi viikko ja työpäivä. Salille pitää myös mennä. Toivon että ensi viikko on hyvä viikko. Ettei ala masentaa tai tulisi ahdistusta. No katsotaan miten menee. Päivä ja hetki kerrallaan.
Luulen että joudun menemään käymään apteekissa ensi viikolla.
Rauhottavat alkaa kohta olla loppu ja olisi ihan hyvä hakea niitä lisää että niitä olisi taas. Käyn ensi viikolla jossain vaiheessa hakemassa.
Muita lääkkeitä mulla on tällä hetkellä. Huomenna taas jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. Sitten taas näkee loppuuko joku lääke.
Ihanaa. Paras kaveri tulee lomilta takaisin kotiin. Menen taas tänään illalla sen luokse. Katellaan telkkaa ja höpötellään.
Kiva ilta tulossa tänään. Jaksoin eilen katsoa animea parisen tuntia. Tänään jatkuu varmaan katsominen. Ellen sitten nuku.
Aamupala ei ole ihan vielä. Meillä on viikonloppuisin aamupala yhdeksältä. Pyykkiä pitää jaksaa pestä tänään nyt kun on aikaa.
Katson aamupalan jälkeen jos vie pyykit koneeseen.
Ulkona näyttäisi olevan hyvä lenkkeily sää. Tuskin vettä sataa tänään. Kiva mennä lenkille tänään. Saa vähän raitista ilmaa.
Kun kävelee ulkona. Sorruin eilen ostamaan limsaa vaikka mun ei pitänyt. Ostin pari tölkkiä jaffa limua.
Kun kävin tokmannilla niin ostin. Mulla on vielä yksi jäljellä minkä juon tänään pois. Sitten ei vähään aikaan mitään limuja.
Teki vaan kovasti mieli niin ostin.
Nyt voisi kuunnella taas musiikkia ja mennä youtubeen pyörimään.
Siihen asti kunnes on aamupala. Mutta nyt nautin tästä ihanasta rennosta päivästä. Ennen kun ensi viikko taas alkaa.

Aurinko paistaa vielä.Lauantai 06.10.2018 09:23

Perjantai päivä meni kivasti. Oli naistenryhmä niin käytiin kahvilla.
Söin semmoisen voisilmäpullan. Mikä oli ihan tuoretta. Todella hyvää.
Kävin eilen tokmannilla ostamassa sipsiä. Olen syönyt jo puolet noista sipseistä. Tänään syön ne loppuun dipin kanssa. Ostin ranch makuista dippiä. Se on yksi mun lemppareista. Mun piti herätä tänään jo seitsemältä mutta heräsin vasta kahdeksan jälkeen. Juuri join aamukahvit. Nyt kerkiää rauhassa kirjoittaa blogia kun ei ole kiire minnekkään. Mutta ihanaa kun on viikonloppu. Poikaystävä tulee käymään taas niin ollaan menossa subwayhin. Haetaan subit. Tällä kertaa ajattelin ottaa jonkun kanasubin. Mun tekee nyt mieli kanaa.
Netflixiin oli tullut uusi kauhuleffa niin katsomme sen sitten tänään.
Nyt tuonne netflixiin on alkanut tulla taas uusia kauhuleffoja.
Mikä on vaan hyvä niin on katsottavaa. Eilinen päivä meni todella hyvin ilman rauhottavaa. Ei ahdistanut yhtään eilen. Mikä on vaan hyvä. Luulen että tää viikonloppu sujuu hyvin että ei ala ahdistamaan.
Nyt lepään vaan ja otan rennosti. Saa sitten nähdä millainen on ensi viikko. Toivon että hyvä. Mietin että pitäisikö nyt katsoa aamupäivä animea ennen kun poikaystävä tulee? vai olenko koneella.
No katson kohta mitä teen. Possen aijon tänään katsoa tuolta katsomosta. En eilen Katsonut sitä. Tänään illalla on hyvin aikaa katsoa se. Salkkarit jäi eilen aika mielenkiintoiseen kohtaan. Pakko katsoa taas maanantaina. Että miten siinä käy. Huomenna taas näkee parasta kaveria. Se on nyt lomilla.
Mä lähden lomille taas viikon päästä. Olen menossa silloin vanhempien luokse. Ajattelin nyt mennä koska en ole käynyt siellä pitkään aikaan. Hyvä nähdä välillä äitiä ja isää.
Nyt on taas maksettu kaikki laskut mitä on tullut tähän asti.
Hyvä että on sitä rahaa maksaa ne laskut.
Saan kelalta joka kuukausi sen verran rahaa aina että pärjää.
Sekä jää vähän shoppailu rahaa mikä on ihan kiva.
Harrastan shoppailua. Se on kiva aina ostaa jotain pientä kivaa joka kuukausi. Vaikka uudet housut, laukku, paita..
50 eurolla saa vaikka mitä ostettua. Päätin että se on mun shoppailu raha. Kuukaudessa. Uutta laukkua en aijo ostaa vähään aikaan koska mä ostin sieltä laivalta sen Guess laukun.
Mikä on ollut nyt kovassa käytössä. Siitä on nyt tullut mun lempi laukku. Tänään aijon ottaa taas sen käyttöön.
Se on punaisen värinen. Mulla ei ole koskaan ollut punaista Guess laukkua. Päätin nyt sen värisen ostaa.
Kohta voisi alkaa kuunnella vähän musiikkia. Viikonloppu fiilis päälle.
Ulkonakin on ihana ilma. Aijon tänään illalla mennä taas lenkille.
Nyt pitää vielä nauttia auringosta kun vaan pystyy.
Kohta se pimeys tulee ja vettä sataa.
Mä päätin etten nyt juo tänä viikonloppuna limua. Pidän sen juomisesta taukoa. Mutta en aijo lopettaa kokonaan sen juomista.
Välillä on hyvä pitää taukoa jostain asiasta.
Se tekee hyvää. Nyt aijon vaan juoda vihreää teetä.
Ja vettä. Sekä aamukahvit. Niillä pärjää ihan hyvin.
Eikä niissä ole ollenkaan sokeria. Mutta. Nyt nauttimaan tästä päivästä. Sekä aijon nauttia subi leivästä.
Hyvä ruoka parempi mieli.

Olo alkaa olla parempi. :)Perjantai 05.10.2018 08:04

Vihdoinkin alkaa taas viikonloppu. Pikkasen rankka viikko on ollut mutta nyt alkaa helpottaa onneksi. Eilen meni päivä silleen ettei joutunut ottamaan onneksi sitä rauhottavaa. Selvisin. Eikä eilen mua ahdistanut kauheasti. Kävin eilen verikokeissa. Sekä sain jo uuden verikoe ajan jo. Eka päivä marraskuuta. Niin ja siinä samalla mulla otetaan tuo sydänflimi. Aika on aamulla. Sinne on vielä alle kuukausi. Ei tarvitse nyt miettiä niitä. Mietin tässä että ostanko tänään irtokarkkeja vai sipsiä?
Kumpaakin tekee mieli. Ajattelin ostaa koska alka viikonloppu ja silloin aina herkuttelen. Limua pitää ostaa myös. Varmaan coca colaa.
Tänään meillä on naistenryhmä tässä aamupäivällä. Ollaan menossa jonnekkin kahville. Näin kuulin eilen. Ihan mukavaa. Kaverit lähtee mukaan. Kivaa kahvitella niiden kanssa. Paras kaveri lähtee taas lomille. Joudun katsomaan salkkarit ja possen yksin.
Jee posse tulee taas tänään. Ihan pakko katsoa. Se on niin hauska.
En eilen alkanut jaksaa pesemään pyykkiä. Varmaan pesen tänään tai huomenna. Katsoo sitten kun huvittaa. Tänään maksan laskuja pois mitä on tullut. Tänään on hyvin aikaa maksaa ne.
Pääsee niistä eroon. Ihanaa kun alkaa olla jo parempi olo.
Luulen että nyt alkaa taas hyvä kausi. Mukavaa aloittaa viikonloppu hyvällä mielellä. Poikaystävä tulee varmaan käymään huomenna. En ole ihan varma. No sen näkee sitten.
Kohta aamupala. Alkaa olla vähän nälkä. Syön leipää.
Kohta katson vaatteet mitä puen päälle tänään.
Puoli kymmeneltä alkaa se naistenryhmä. Lähetään siihen aikaan sinne kahville. Aijon nukkua varmaan tänään taas päikkärit lounaan jälkeen. Eilen mä nukuin koko iltapäivän kun nukutti.
Menen sitten illalla kauppaan ostamaan irtokarkkeja tai sipsiä.
Ja muutakin pitää samalla ostaa kaupasta.
Kävin eilen lenkillä. Ihana ilma. Mulle ei tullut kylmä kun kävelin.
Reipasta vauhtia. Puolen tunnin lenkin kävin heittämässä.
Menen varmaan tänäänkin lenkille. Olen innostunut lenkkeilystä.
Hyvää liikuntaa. Kun en ole salilla niin lenkkeilen.
Aina iltaisin lemmen viemän jälkeen.
Huomaa että nyt on syksy. Lehdet tippuu puista.
On viileää. Kohta tulee varmaan sitten lunta. Sekä pakkaset.
Tää vuosi on mennyt itseni mielestä kamalan nopeasti.
On ollut niin paljon ohjelmaa ja tekemistä. Kohta on mun synttärit.
Pitää keksiä joku lahja itselle. Kavereille pitää myös keksiä lahjat koska mun kaikilla kavereilla on vielä synttärit tänä vuonna.
Parhaalla kaverilla on tässä kuussa synttärit.
15 päivä lokakuuta. Käyn tokmannilla katsomassa jos sieltä löytyy joku kiva lahja. Mutta nyt alan kuunnella vähän musiikkia.
perjantai fiilis päälle. Viikonloppu alkaa. Jippii.

Väsymystä ja ahdistusta.Torstai 04.10.2018 07:18

Tämä viikko on ollut tosi rankka. Ollut todella voimaton olo ja joutunut syömään rauhottavia tähän ahdistukseen. Mikä on ollut useamman päivän. Eilen mä selvisin ilman rauhottavaa. Koitin vaan ajatella mukavia asioita. Kaveri oli eilen mulle tukena. Kiitos hänelle.
Nyt taas jaksaa kirjoittaa blogia. Viime aamut ovat olleet semmoisia ettei ole jaksanut yhtään kirjoittaa blogia. Heräsin tänään tuossa puoli seitsemän. Oli vaikeaa taas nousta ylös sängystä. Tänään on sitten mulla ohjelmassa siivousta ja pitää mennä verkokeisiin mikä on aamupäivällä. Huomattiin tuossa ohjaajan kanssa että mulla alkaa rauhottavat olla kohta lopussa. Pitää siis käydä apteekissa hakemassa niitä lisää niin niitä on sitten. Mutta nyt mulla on ihan ok olo eikä ahdista onneksi. Mutta se ahdistus saattaa iskeä vielä päivän aikana jossain vaiheessa. Varaudun siihen. Ja jos mä alan näkemään harhoja taas niin sitten otan sen rauhottavan. Toi ahdistus voi tulla mulle milloin tahansa.
Voin sanoa että ei ole kivaa. Kohta alkaa onneksi viikonloppu niin saa taas levättyä. Aijon nukkua suurimman osan ajasta.
Käydä lenkillä ja katsoa netflixiä. Ajattelin tänään taas mennä illalla lenkille. Jos on hyvä sää. Nyt on ollut aika viileää.
Ei yhtään huvita siivota mutta on vähän pakko. Teen silleen että siivoan osan ennen kun lähden verikokeisiin ja kun tulen kotiin verikokeista niin siivoan sitten loput. Mikään kiire ei onneksi ole kun siivoaa. Koko päivä aikaa siivota.
Aloitan siivoamalla keittiön. Pyyhkiä kaikki tasot.
Kahvipannun aijon pestä koska se on aika likainen.
Pyykkiä pesen jossain vaiheessa tänään. Oltiin eilen salilla kaverin kanssa. Oli hyvä ja tehokas tunti. Hiki tuli. Ensi viikolla sitten uudestaan salille. Maanantaina. Katsoo jos nyt mun paino alkaisi tippumaan. Mikä ei mua haittaa yhtään.
Ja olen tälläkin hetkellä ihan tyytyväinen mun painoon.
Pääasia on ettei nouse. Tänään on tullut asumistuki.
Huomenna tulee lisää rahaa kelalta taas. Raha asiat ovat hyvin.
On rahaa. Mitä en aijo tuhlata. Mutta jos löytyy jotain kivaa niin sitten ostan. Aijon varmaan tässä kuussa tehdä shoppailu reissun tuonne cubus liikkeeseen. Menen sieltä etsimään uusia housuja ja alusvaatteita. Niitä mä tarvin.
Noi mun edelliset housut alkaa olla kohta kuluneet niin on hyvä ostaa uusia. cubukselta varmasti löytyy. Jos ei löydy niin menen sitten seuraavaan vaateliikkeeseen.
Shoppaili budjetti on noin 50 euroa. Sillä saa vaikka mitä.
Ajattelin että joka kuukausi menen shoppailemaan jotain pientä.
50 eurolla. Hyvin pystyy sen 50 euroa käyttää shoppailuun joka kuukausi. Ei ongelmaa.
Mutta. Nyt alan siivoilemaan. Saa kaiken siivottua.
Sitten voi ottaa rennosti loppu päivän.
Viikonloppu meni taas ja uusi viikko taas alkaa. Sain nyt levättyä ja nukuttua kunnolla poikaystävän luona. Tehtiin lauantaina ruoaksi spagettia. Oli todella hyvää.
Siihen tuli se tomaattikastike jauhelihan sekaan. Sekä sipulit. Voin sanoa että poikaystävän tekemä spagetti oli hyvää.
Poikaystävä halusi tehdä sen ruoan alusta loppuun. Mä vaan katselin vieressä. Lauantai iltana katsottiin netflixistä leffa ja eilen katsottiin toinen leffa. Mä meinasin eilen nukahtaa kesken leffan. Mutta sitten mä vähän piristyin. Enkä nukahtanut. Heräsin tänään jo viiden jälkeen. En saanut enää unta. Kahvit join äsken. Tänään taas töihin. Neljän tunnin työpäivä. No nopeasti se menee. Pitää käydä kaupassa taas töiden jälkeen. Saa nyt sitten nähdä millainen tämä viikko on. Toivon että ei tulisi noita harhoja. Jos mä olen todella ahdistunut ja väsynyt niin sitten ne harhat iskee. No siihen pitää ottaa se rauhottava. Otan sen myös töihin mukaan jos siellä iskee yllättäen ahdistus.
Sitten olo vähän helpottuu kun ottaa sen lääkkeen. Tänään olen menossa yksin salille. Kaverilla on muuta menoa. Se ei ole tulossa salille tänään. No pärjään kyllä. Meitä on tuttu porukka siinä ohjatussa kuntosaliryhmässä. Tekee kyllä hyvää mennä salille viikonlopun jälkeen. Tuli taas jonkun verran syötyä viikonloppuna.
Nyt vaan kuluttamaan kaloreita. Pitää laittaa salikamat valmiiksi.
Tajusin juuri että tänään on alkanut lokakuu. Syyskuu meni todella nopeasti. Niin varmaan tämäkin kuukausi menee taas äkkiä.
Mulla on verikokeet taas tämän viikon torstaina. Aikaa en nyt muista mutta se on mulla lapulla se aika.
Pitää taas käydä piikillä että saa lääkkeitä sen jälkeen.
Nyt on ollut silleen hyvä kausi ettei harhoja ole ollut. Yhdessä vaiheessa niitä oli mulla koko ajan. Nyt on vähentynyt huomattavasti. Ehkä kerran tai pari kertaa kuussa nykyään ne harhat tulee. Mulla on hyvä lääkitys niin niitä ei tule jatkuvasti.
Pystyy elää tätä elämää. Kohta voisin katsoa mitä puen päälle tänään kun menen töihin. Varmaan huppari ja housut riittää.
Pyykkiä on vähän pakko pestä tänään. Pesen ne vaatteet mitkä mulla oli lomilla. Kun pääsen kotiin niin vien pyykit pesuun.
Kerkiää pestä ne ennen kun menen salille tänään.
Huomenna meillä alkaa taas se sählyryhmä. Jee. Mä ja paras kaveri ollaan niin odotettu että se ryhmä taas alkaa.
Meitä on aina hyvä porukka pelaamassa. Kuntokin nousee kun saa juosta sen pallon perässä ja puolustaa. Paras kaveri taas keskittyy hyökkäämään. Mä puolustan ja paras kaveri on hyökkääjä.
Meillä on ollut aina se peliaika 40 minuuttia. Se menee nopeasti.
Sitten sen pelin jälkeen on ihanaa päästä kuumaan suihkuun.
Tulee rentouttava olo pelin ja suihkun jälkeen.
Siinä sählyssä on hyvä purkaa vitutusta ja paineita jos niitä on.
Mulla ainakin auttaa jos mulla on stressiä.
Nyt mulla ei ole onneksi stressiä. Hyvä fiilis päällä nyt.
Luulen että selviän tästäkin viikosta.
Olen sitten taas tämän viikon viikonlopun täällä. Paras kaverikin on silloin täällä. Menen seuraavan kerran lomille taas parin viikon päästä. Ajattelin silloin mennä vanhempien luokse viettämään viikonloppua. Nähdä isää ja äitiä.
Se on ihan hyvä käydä välillä vanhempien luona. Äiti ainakin ilahtuu.
Ostan porukoille vähän pullaa kun menen kotiin. Juodaan pullakahvit.
Mutta. Nyt katson mitä puen päälle. Menen kaivamaan vaatekaappia.

Paino alkanut tippumaan.Perjantai 28.09.2018 07:28

Se on nyt perjantai. Jippii. Olen lähdössä lomille vihdoinkin! Olen nyt ollut täällä sen kolme viikkoa putkeen. Vihdoinkin pääsee lomille taas.
Poikaystävän luokse olen taas menossa. Eilinen kokkiryhmä oli todella mukava. Mä tein semmoista vadelmakiisseli jälkiruokaa. Siitä tuli todella hyvää. Kaveri teki pääruoaksi pekonikiusausta. Se oli tosi hyvää se ruoka. Kokkiryhmä on taas parin viikon päästä torstaina taas.
En jaksanut eilen mennä enää lenkille. Mä kävin lidlissä kokkiryhmän jälkeen. Kulta katriina kahvi oli tarjouksessa niin ostin sitä yhden paketin. Kannatti mennä lidliin. Nyt mulla on pari pakettia kulta katriina kahvia. Ei ihan heti lopu. Join äsken aamukahvit. Heräsin vähän ennen seitsemää tänään. Naistenryhmä on taas meillä aamupäivällä, ollaan menossa kirppikselle. Päästään pyörimään sinne parhaan kaverin kanssa. Saa nähdä löytääkö sieltä jotain kivaa. Kiva mennä kyllä pitkästä aikaan taas kirppikselle. En ole pitkään aikaan ollut.
Olen lähdössä tänään vasta illalla lomille. Poikaystävällä on työpäivä tänään niin se tulee hakemaan mut töiden jälkeen. Olen melkein pakannut kaikki. Jatkan kohta pakkaamista kun saan blogin kirjoitettua.
Ihana aamu kun ei ole mikään kiire. Aamupalakaan ei ole ihan vielä.
Kerkiää kuunnella kohta musiikkia. Perjantai fiilis nyt päälle.
Paras kaverikin on innoissaan kun sekin pääsee lomille.
Olin taas eilisen illan parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit ja Idols. Sitten menin niiden jälkeen nukkumaan. Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn. Sanoin poikaystävälle eilen että pidettäisiin leffa ilta viikonloppuna. Huomenna voitaisiin pitää.
Katsotaan netflixistä joku leffa. tai pari leffaa. Ostetaan kunnon leffa mässyt siihen päälle. Kohta voisi katsoa mitä pukea tänään päälle.
Mulla on taas vaatekriisi. Guess laukun otan taas varmaan käyttöön tänään. Kun lähden kirppikselle ja lomille.
Huomasin että mulla on vielä kolme tölkkiä coca colaa. Otan ne lomille mukaan ja juon ne. Poikaystävä juo varmaan lonkeroa viikonloppuna. Käydään lidlissä tänään kaupassa.
Ostan vielä siihen päälle pari tölkkiä appelsiini limua.
Siinä on sitten mun viikonloppu juomat. Ajattelin ostaa sipsiä viikonlopuksi. Tai sitten pizzaa. Jompaa kumpaa.
Pitää vielä miettiä. Tässä on aikaa miettiä. Mulla on todella hyvä fiilis päällä. Johtuu siitä koska on perjantai!
Hyvin jaksoin töissä tämän viikon eikä ole joutunut syömään ollenkaan rauhottavia. Viikonloppu sujuu varmasti ilman niitä.
Aijon nukkua pitkään viikonloppuna. Mä olen tällä viikolla noussut aikaisin joka aamu. Nyt nukutaan viikonloppuna.
Päikkäreitä voisi myös nukkua. Siinä saa sitten vähän levättyä niin jaksaa taas ensi viikolla.
Mennä töihin ja salille. Ai niin meillä oli eilen punnitus. Mä olin laihtunut 300 grammaa. Nyt mä painan 75 kg.
Mun paino on alkanut tippumaan mikä ei mua haittaa yhtään. Mä olen laihtunut nyt tämän vuoden aikana kolme kiloa.
Alku vuodesta mä painoin sen 78 kg.
Eka mä vaan luulin että se paino nousee ja nousee.
Mutta. Nyt on hyvään suuntaan menossa tuo paino.
Pääasia on ettei liho. Varmaan tuo liikunta ja syöminen on vaikuttanut tuohon mun painoon. Mikä on hyvä asia.
Mutta. Nyt jatkuu pakkaaminen. Musiikkia soimaan taustalle.
Viikonloppu fiilis vaan päälle.
Huomenna on jo perjantai. Tää viikko on sujunut tosi hyvin tähän asti.
Hyvin olen jaksanut. Eilen oli pikkasen väsynyt olo mutta piristyin Loppu illasta koska nukuin työpäivän jälkeen parin tunnin päikkärit.
Oltiin salilla taas kaverin kanssa eilen illalla ja oli hyvä treeni. Jaksoi hyvin tehdä. Hiki tuli ja onnistunut olo tunnin jälkeen.
Mä heräsin jo tänään vähän ennen kuutta. En saanut enää unta niin totesin että nyt ylös ja aamukahvin keittoon. Nyt kerkiää taas blogia kirjoittamaan. Kohta alan siivota. On taas siivous päivä. Meillä on torstaisin aina siivous päivä ja pesen samalla pyykkiä. Sitäkin on kertynyt taas kiva määrä. No mulla on tää koko aamu ja aamupäivä aikaa pestä. Viikko on silleen myös sujunut hyvin ettei ole yhtään ahdistanut. Eikä ole joutunut syömään rauhottavia. Hyvin olen taas jaksanut. Mulla on nyt ollut vaan semmoista kireää oloa.
Onneksi eilen sai jotenkin purettua sitä kireää oloa vähän pois salilla.
Tänään meillä on kokkiryhmä iltapäivällä. Mä pääsen tekemään tällä kertaa jälkiruokaa. Meillä on aina tuo kokkiryhmä parin viikon välein torstaisin. Olen tykännyt siitä ryhmästä. Mä ja molemmat kaverit ollaan siinä ryhmässä. Kiva aina tehdä kavereiden kanssa ruokaa.
Ollaan toimiva ryhmä. Onnistumme aina. Tänään ajattelin mennä illalla lenkille jos on hyvä sää. Menen ehkä taas tuonne pururadalle lenkille.
Se on tehokas lenkki kun siinä lenkkireitillä on ylä ja alamäkiä.
Syke nousee kivasti kun menee mäkeä ylös.
Joo kyllä mä menen sinne pururadalle. Se on nyt päätetty.
Katson lemmen viemää ja sen jälkeen menen.
Viiden jälkeen. Mulla on taas ensi kuun alussa verikokeet. 4 päivä lokakuuta. Aamulla on se aika. Joutuu käymään sen leponex lääkkeen takia. Olen syönyt leponex lääkettä 17 vuotiaasta asti.
Se on auttanut kun olen syöny sitä. On ahdistusta vähemmän ja en näe harhojakaan kauheasti. Sitten kun on taas huonompi kausi niin harhat sitten tulee ja ahdistaa kauheasti. Siinä vaiheessa otan sen rauhottavan. Mikä vaikuttaa nopeasti onneksi. Harhat häviää siinä vaiheessa ja rauhoittuu. Nukkuu myös seuraavan yön hyvin kun on ottanut sen rauhottavan illalla. Yleensä iltaisin ne harhat sitten iskee.
Harvemmin päivällä.
Ihanaa huomenna pääsee lomille. Olen menossa poikaystävän luokse. Pitkästä aikaan. Ikävä on ollut kova.
Pakkaan huomenna mun kamat. Tulee mukava viikonloppu.
Tehdään ruokaa yhdessä, katsellaan leffoja..
Kaikkea mukavaa. Nyt viikonloppuna saa nukkua. Tuntuu silleen ihanalta koska mä olen joka aamu herännyt aikaisin.
Nukun lauantai aamuna niin pitkään kun vaan pystyy.
Poikaystävä herää aina mua ennen. Eilen nyt alkoi vihdoinkin se love island suomi. Alan katsomaan sitä. Katsomoon tulee onneksi ne kaikki jaksot niin katson ne sieltä. Paras kaverikin katsoo sitä.
Ihan kiva kun jaksoja tulee kuutena päivänä viikossa.
Aijon tänään katsoa ekan jakson jos kerkiän.
Jos en kerkiä niin katson myöhemmin.
Kello on tulossa puoli seitsemän. Nyt alan siivota.
Aloitan siivoamalla vessan eka. Imuroin myöhemmin.
Taustalle musiikkia soimaan niin on mukavampi siivota.
Mutta. Ihan mukava päivä tulossa tänään. On tekemistä.

Alkaa uusi kausi lemmen viemää.Tiistai 25.09.2018 07:40

Oli mukavaa mennä taas töihin eilen. Kaikki työkaverit olivat ihmettelleet missä olen ollut. Sanoin niille että olen ollut pari viikkoa sairaana. Hyvin meni eilinen päivä. Jaksoin hyvin myös salilla. Oli hyvä tunti. Nyt olo on taas pirteä. Semmoinen olo että jaksaa taas.
Jaoin eilen viikon lääkkeet taas dosettiin. Nyt on kaikkia lääkkeitä taas.
Ei tarvitse hetkeen hakea mitään. Mulla on oli töissä rauhottava mukana ja mä selvisin ilman sitä. varmaan selviän tästäkin päivästä ilman rauhottavaa. Kohta voisi pukea vaatteet päälle ja laittaa laukkua valmiiksi. Tunnin päästä pitää lähteä töihin. Salkkari jakso oli eilen taas hauska. Ulla vihaisena. Pakko taas tänään katsoa salkkarit.
Meillä on taas tänään ulko liikuntaa iltapäivällä. Meillä on pururatalenkki.
Hyvä pääsee lenkkeilemään. Ensi viikolla meillä alkaa tiistaina taas sähly. Jee. Olen innoissani siitä. Päästään parhaan kaverin kanssa pelaamaan. Huomenna on taas salia illalla. Nyt on taas sopivasti liikuntaa tälle viikolle. Torstaina aijon mennä illalla sitten lenkille jos on hyvä sää. Liikunta tekee hyvää. Ainakin mulla se auttaa tuohon masennukseen ja ahdistukseen.
Kannattaa liikkua. Sali on hyvä paikka purkaa stressiä ja ahdistusta.
Niin ja paineita. Sen takia mä käyn salilla. Aina tekee hyvää.
Nukkuu myös paremmin seuraavan yön.
Mulla on semmoinen tunne että olisin vähän laihtunut. Meillä on taas punnitus tämän kuun lopulla. Nyt mun paino on pysynyt samana eikä ole noussut. Se on vaan hyvä juttu.
Syöminen ja liikunta vaikuttaa painoon paljon. Olen syönyt terveellisesti joka päivä ja herkutellut vaan viikonloppuisin.
Se on onnistunut hyvin. Viikolla ei ole esimerkiksi tullut mitään suklaan himoa. Ainakaan mulla. Mutta. Tästä on tulossa ihan ok päivä. Ai niin tänään alkaa lemmen viemää uusi kausi.
Katsotaan se tänään kaverin kanssa. Se on 14 kausi.
Monta kautta tullut siitäkin sarjasta. Mutta. Nyt alan kuunnella vähän musiikkia. Tulee hyvä fiilis päälle.

Jee. Lari palannut salkkareihin.Maanantai 24.09.2018 07:16

Nyt kun olen taas terve niin pääsee tänään töihin taas ja salille.
Mukavaa mennä töihin taas. Näkee kaikki työkaverit.
jaksoin eilen katsoa parisen tuntia animea. Aloin katsomaan uutta sarjaa mitä oli tullut 12 jaksoa. Animea kerkiä sitten seuraavan kerran katsoa taas loppu viikosta. Mulla on tää viikko kaikkea ohjelmaa taas.
Mulla on töitä, salia, kokkiryhmä on taas tämän viikon torstaina.
Viikonloppuna ja perjantaina mulla on sitten aikaa katsoa taas animea rauhassa. Odotan jo viikonloppua että pääsee lomille. Olen menossa poikaystävän luokse. No nopeasti tää viikko menee niin on taas viikonloppu. Kävin eilen taas tokmannilla pyörimässä mutta en ostanut mitään. Sinne oli nyt tullut myyntiin ihania syysvaatteita. Niitä pitää ostaa tokmannilta sitten jossain vaiheessa sykysllä kun rahatilanne sallii. Sitten kun on taas vähän shoppailu rahaa.
Mä heräsin tänään jo puoli seitsemän. En enää saanut unta niin aloin keittämään kahvia. Siitä tulikin mieleen että kahvia pitää ostaa lisää tänään kun käyn kaupassa töiden jälkeen. Ostan taas kulta katriinaa.
Paras kahvi. Mulla alkaa tuo hunajakin loppua. Sitä pitää myös kohta ostaa lisää. Mä laitan sitä hunajaa teen sekaan. Siis todella hyvää. Suosittelen kokeilemaan laittamaan sitä teehen. Mielummin laitan sitä kun taas sokeria. Hunaja on terveellistä.
Poikaystäväkin laittaa sitä aina teen sekaan. Poikaystävä juo aina teetä. Se ei ole kahvi ihmisiä. Mäkin juon mielummin aina teetä kun taas kahvia. Aamkahvi on aina se mikä pitää saada aamulla. Mä pärjään yhdellä kupilla kahvia päivässä.
En juo enempää. Joskus mulla menee parikin kuppia päivässä.
Kohta voisi laittaa laukkua valmiiksi. Pitää pakata taas kaikki kun menee töihin. Eväät, vesipullo, lompakko..
Otan taas tuon mun pokemonlaukun käyttöön. Siihen mahtuu ihan kaikki. Ai niin salikamat voisi myös laittaa valmiiksi. Pukee ne päälle ennen kun lähtee salille.
Kivaa päästä salille taas pitkästä aikaan. Olen kaivannut salia.
Kaverin kanssa mennään taas tänään. Tulee hyvä treeni.
Kestää tunnin. Salkkarit tulee taas tänään. Huomenna pitäisi alkaa uusi kausi lemmen viemää.
Lari palasi takaisin salkkareihin! Se on yksi mun lempi salkkari hahmoista. Tänään taas näkee sitä.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään. On paljon ohjelmaa ja näkee kavereita. Mukava maanantai päivä. Mulla on hyvä fiilis päällä.
Hyvin lähtenyt tää aamu käyntiin. Uskon että tästä tulee hyvä viikko.
Elää hetken ja päivän kerrallaan. Nyt ei stressata mistään. Nyt vaan nautitaan elämästä. Mulla on kaikki hyvin. Rauhottava on mukana missä ikinä olenkin. Jos se huono olo iskee niin sitten se iskee. Mutta kyllä mä selviän. Nyt puen vaatteet päälle ja laitan laukun valmiiksi.
Vähän yli tunnin päästä on lähtö töihin.