IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Oli todella mukava viikonloppu. Paitsi että poikaystävä joi pikkasen liikaa niin sille tuli huono olo. Kun se nukkui koko lauantai illan niin sunnuntaina sillä oli onneksi paljon parempi olo. Mua vähän huvitti kun se oli ihan humalassa. No luulen ettei poikaystävä juo taas vähään aikaan viinaa. Mä taas join perjantaina viiniä ja siideriä. Oli hyvää.
Mulle ei onneksi tullut huonoa oloa seuraavana päivänä. Ei edes päänsärkyä. Vähän vaan väsytti. Saunottiin eilen iltapäivällä. Oli hyvät löylyt. Oli mukavaa olla taas saunassa pitkästä aikaan. Piristi paljon mieltä. Uusi viikko taas lähtee käyntiin. Aamu on ainakin lähtenyt hyvin käyntiin kiitos aamukahvin. Minkä join äsken mustana. Tänään taas liikutaan. Olen menossa aamulenkille ja illalla sitten taas salille. Pääsee kunnolla liikkumaan viikonlopun jälkeen. Tekee vaan hyvää kropalle.
Sekä mielelle. Olo tuntuu tällä hetkellä rauhalliselta. Ei onneksi ahdista.
Ainakaan vielä. Sekin voi olla ettei sitä ahdistusta tule. Toivon että viikko sujuu kivasti. Mutta jos huono olo tulee niin sitten se tulee.
Jes!! Vili lähti vihdoinkin bb talosta! Hyvä että ei ole finaalissa.
Se oli niin ärsyttävä asukas. Nyt mä niin toivon että Joel voittaa koko big brotherin. Se on paras. Viikonlääkkeet pitää jakaa taas dosettiin.
Mun ei nyt tarvitse hakea onneksi mitään lääkettä. Kaikkia on.
Seuraava lääke on taas leponex mitä pitää hakea ja mulla on tämän viikon perjantaina verikokeet. Piikille pitää mennä.
Koitan pestä pyykkiä tänään jos pesukone on vaan vapaa.
Katsotaan. Jos en tänään pesen niin sitten huomenna. Huomenna on taas sählypelit iltapäivällä. Kivaa päästä pelaamaan taas. Ihan täysillä. Koitan saada tehtyä maaleja. Hyvä että on paljon liikuntaa viikolla. Ei tule tylsää.

Suunnitellaan taas laivareissua.Perjantai 20.11.2020 07:14

Vihdoinkin viikonloppu! Koko viikon olen odottanut tätä. Nyt unohdetaan huolet ja murheet ja nautitaan elämästä ja viikonlopusta. Päästään juhlimaan poikaystävän synttäreitä tänään. Juodaan ja syödään kakkua. Ostan lidistä sen kakun koska siellä ne on tarjouksessa tänä viikonloppuna. Maksaa vaan 4 euroa se kakku. Poikaystävä saa valita millaisen kakun haluaa. Mä maksan sen. Käydään alkossa taas hakemassa vähän juotavaa. Mä juon tänään illalla viiniä ja siideriä.
En ole juonut kuukauteen mitään. Nyt kyllä taas varmasti maistuu kun ei ole juonut pitkään aikaan. Pääsee humalaan taas ja se on aika kiva.
Nyt eilen mua ei onneksi masentanut yhtään. Päivä meni ihan mukavasti. Näin taas kaverit eilen. Mitkä sitten piristi mun päivää paljon. Olin parhaan kaverin luona eilen kylässä. Juotiin kahvia ja höpöteltiin niitä näitä. Oli taas hauskat jutut. Juttelimme eilen siitä että tehdään taas joskus laivareissu. Katsoo jos ensi vuonna päästään kavereiden kanssa laivalle. Se ihan riippuu myös siitä millainen on koronatilanne. Mutta katsotaan. Onneksi ei ole mikään kiire sen asian kanssa. Mennään sitten laivalle kun vaan pystyy. Meillä on koko loppuelämä aikaa. Pitää varmaan sitten alkaa säästämään siihen reissuun jo. On sitten valmiina ruoka ja juoma rahat. Mulle ihan riittää että pääsee ryyppäämään laivalle. En varmaan shoppaile siellä. Katselen vaan. Tuliaisia pitää sitten kyllä ostaa poikaystävälle.
Viinaa ja suklaata. Se on hyvä tuliainen. Sitten me valvotaan koko yö laivalla. Tanssitaan ja juodaan. Viimeksi tehtiin silleen.
Pakko sanoa että hauskaa oli. Mä join silloin aika paljon viiniä ja lonkeroa. Mutta ei mulle tullut pahaa krapulaa sillä reissulla.
Pikkasen vaan päätä särki ja väsytti. Pakko sanoa että se oli mun paras laivareissu tähän asti. Se oli niin parasta kun parhaat kaverit oli mukana. En koskaan unohda sitä reissua.

Huomista odotellen. :)Torstai 19.11.2020 07:24

Aamu on lähtenyt jotenkin käyntiin. En meinannut jaksaa nousta sängystä ylös. Aloin keittämään kahvia jos se vaikka herättäisi. Olo on ollut vaihteleva. Välillä on hyvä fiilis sitten yhtäkkiä tulee masentunut olo. En tiedä mistä johtuu. Onneksi saan muuta ajateltavaa viikonloppuna kun olen menossa poikaystävän luokse. Olen huomenna illalla vasta lähdössä. Käydään kaupassa, alkossa ja haetaan jotain ruokaa. Lupasin ostaa poikaystävälle jonkun juoman synttärilahjaksi alkosta. Itselle ostan sen viinipullon. Olin eilen salilla. En meinannut jaksaa tehdä mitään siellä. Treenit eivät menneet hyvin. No ensi viikolla uusi yritys. Jos vaikka sitten on enemmän energiaa taas salilla.
Ai niin me joudutaan laittamaan maskit tästä lähtien salille. Ohjaaja sanoi eilen meille siitä. No sitten pitää laittaa. Mun pitää varmaan apteekista ostaa lisää niitä maskeja niin on sitten niitä. Jalkani on parantunut. Ei ole enää kipeä. Kyllä mä pikkasen säikähdin kun se tuli kipeäksi. Mutta nyt kaikki on taas hyvin. Hyvin pystyy liikkumaan sillä.
Päätin että ensi viikolla mä liikun niin paljon kun vaan pystyy. Paljon lenkkeilyä. salia ja pääsee pelaamaan taas tiistaina sählyä. Aijon vaan nauttia liikunnasta. Se onneksi lievittää mulla hyvin masennusta ja ahdistusta. Ei tarvitse sitten syödä noita rauhottavia. Tänään taas siivotaan. Alan siivoilemaan kohta. Pesen samalla pyykit.
Toivon että tästä on tulossa mukava päivä. Big brotheria pitää katsoa tänään. Mulla on pari jaksoa katsomatta. Jaksoin eilen katsoa myös salkkarit. Sen jälkeen mä menin nukkumaan. Huomenna maksan loput laskut pois niin niitä ei sitten enää tarvitse miettiä. Rahaa tulee taas huomenna. Jipii. On sitten viikonlopuksi ruoka ja juoma rahat.
Voi että mä niin toivon että se Vili lähtee sieltä bb talosta.
Joel tai Kristiina saa voittaa. Jompi kumpi. Mutta toivon enemmän että se on Joel. Yli viikon päästä se sitten selviää. Sitten bb loppuu.
Mä niin toivon että ensi vuonna se tulee sitten taas.
Sitten on viihdettä. Odotan myös että ensi vuoden puolella tulee taas Putous. Se on yksi mun lempi ohjelmista. Olen katsonut kaikki kaudet. Onneksi se tulee taas. Saa nähdä millaisia hahmoja siinä on tällä kertaa. Toivon että hyviä.

Odotan innolla viikonloppua.Keskiviikko 18.11.2020 07:27

Keskiviikko. Viikon puoliväli. Kohta tulee taas viikonloppu. Ylihuomenna on jo perjantai. Olen menossa poikaystävän luokse viikonloppuna.
Vietetään poikaystävän synttäreitä. Aijon tuossa perjantaina ostaa sen lahjan. Silloin tulee taas kelalta rahaa. On rahat siihen lahjaan.
Fiilis on tällä hetkellä ihan ok. Toivon että tästä tulee hyvä päivä.
Ettei nyt pahasti ahdista tai masenna. Menen salille taas illalla mikä vaan tekee hyvää. Pääsee taas kunnolla treenaamaan. Sitten uni tulee taas hyvin illalla. Nyt on ollut todella hyvä etten ole syönyt rauhottavia tähän ahdistukseen mikä mulla on nyt ollut. Hyvin olen selvinnyt.
Maanantaina oli lähellä että olisin ottanut sen rauhottavan. Hyvä etten ottanut. Luulen että loppu viikko menee varmasti hyvin. Pääsee vaihtamaan maisemaa mikä tekee vaan hyvää. Pääsee viettämään laatuaikaa rakkaan kanssa. Ajattelin viikonloppuna vähän juoda. Viiniä ja siideriä. En ole juonut taas viiniä vähään aikaan. Nyt voisi taas juoda.
Päärynäviiniä ajattelin juoda. Se on mun lempi viini. Maksaa vaan 8 euroa pullo. Pitää katsoa jos perjantaina kävisi subwayssa. Mun tekee mieli taas subileipää. Perjantaina maistuu hyvin subway leipä.
Nyt olen kärryillä salkkareissa. Sain katsottua ne pari jaksoa eilen.
Saa nähdä mitä tänään tapahtuu salkkareissa. Mä katson taas sen bb jakson kunhan kerkiän. Viimeistään huomenna. Pitää katsoa menenkö huomenna käymään parhaan kaverin luona kylässä. laitan viestiä ja kysyn. Olisi ihan kiva nähdä paras kaveri ennen viikonloppua. Katsotaan onnistuuko. On ollut vähän ikävä parasta kaveria. Eilen me nähtiin peleissä. Oli ihan hyvät sählypelit.
Sain ainakin tehtyä pari maalia. Teki vaan niin hyvää juosta siellä kentällä. Sen 40 minuuttia. Jalka ei ollut yhtään kipeä kun juoksin.
Paljon parempi. Mutta uskon että tästä on tulossa ihan hyvä päivä.
Viikonloppua odotellen!
Eilinen päivä ei ollutkaan ihan hyvä. Mua oikeastaan vaan vitutti ja ahdisti. Oli vaan semmoinen olo että ei nyt jaksa. Mutta kun pääsi eilenä salille treenaamaan niin tuli hyvä olo sen jälkeen. Oli todella lähellä että olisin ottanut sen rauhottavan. Mutta mä selvisin ilman sitä. Hyvä minä. Tänään on taas sählypelit iltapäivällä. Olen menossa sinne pelaamaan. Kaverit ovat myös tulossa tänään pelaamaan. Meitä on taas hyvä porukka pelaamassa. Pelaan niin hyvin kun vaan pystyy. Eli ihan täysillä vaan. Koitan saada tehtyä monta maalia taas. Luulen että mä ja paras kaveri ollaan taas eri joukkueessa niin kuin aina. Ollaan kovia pelaamaan. Mutta se tekee vaan hyvää kun pääsee juoksemaan pallon perässä. Syke nousee ja tulee hiki. Sekä hyvä olo taas pelin jälkeen.
Oli aamulla vähän semmoinen olo että ei jaksa nousta ylös. Mutta pääsin ylös. Kahvit on juotu taas. On jotenkin hereillä. Menen taas aamulenkille. Niin kuin joka aamu. Lähtee päivä sillä hyvin taas käyntiin. Tänään katson taas eilisen bb jakson. Niillä alkoi uusi viikkotehtävä. Vissiin joku merirosvo juttu. Näin mä luin uutisista.
Mielenkiinnolla haluan nähdä onnistuuko niiden viikkotehtävä.
Nyt mä niin haluan Vilin tällä viikolla ulos sieltä talosta! Ei jaksa katsoa sitä enää. Mä toivon että se ei pääse finaaliin asti. Mä toivon että Joel ja Kristiina ovat finaalissa. Ne on mun voittaja suosikit.
Jompi kumpi saa voittaa. Olin eilen niin väsynyt etten jaksanut katsoa salkkareita. Katson sen eilisen jakson tänään.
Menin jo eilen vähän ennen kahdeksaa nukkumaan. Nukahdin heti.
Hyvin nukuin viime yön. Nyt jaksaa taas tämän päivän.
En ole vieläkään jaksanut pestä pyykkiä. Pesen tänään.
Mutta. Nyt otan aamulääkkeet ettei unohdu.

Voi ei Marko lähti!!Maanantai 16.11.2020 07:15

Aamu on lähtenyt hyvin taas käyntiin. Heräsin taas tuossa puoli seitsemän ja aamukahvit on juotu. Onneksi musta kahvi herättää mut joka aamu. Juon sitä aina ison kupillisen. Sitten kun olen juonut kahvin niin alan kirjoittaa blogia. Uusi viikko taas alkaa. Viikonloppu meni taas nopeasti. Mutta nyt on levännyt olo niin jaksaa taas tämän viikon.
Olen menossa salille illalla. Jalka alkaa olla terve. Tekee jalalle ihan hyvää kun menee salille. Huomenna menen pelaamaan taas sählyä.
Viime viikolla en päässyt pelaamaan jalan takia. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Ei onneksi ahdista yhtään. Luulen että tämä viikko menee todella hyvin. Kun liikkuu paljon taas niin se tekee mielelle hyvää ja kropalle hyvää. Lievittää ahdistusta. Sekä masennusta.
Marko lähti bb talosta! Mitä ihmettä?? Mä niin toivon että se olisi ollut finaalissa. Nyt tuntuu todella oudolta kun se ei ole enää talossa. Vili olisi niin saanut jo lähteä! Mä toivon että Vili ei ole finaalissa. Se saa nyt kyllä lähteä seuraavaksi. Taas tapahtuu bb:ssä. Siinä voi tapahtua ihan mitä vaan. Tänään pitää pestä pyykkiä. Sitä on taas kertynyt. Pesen tuossa aamupäivällä. Silloin on hyvin aikaa pestä. Olen kyllä innolla menossa tänään salille treenaamaan. Kun viime viikolla ei oikeen päässyt. Nyt taas vaan kunnolla liikkeelle. Pitää alkaa suunnitella poikaystävän synttärilahjaa. Sen synttärit on kohta. Varmaan vietetään niitä tänä viikonloppuna jo. Ostan jo sen lahjan tällä viikolla.
Käyn tokmannilla katsomassa jos sieltä löytää jotain. Sitten mä ajattelin alkosta ostaa jonkun juoman siihen lahjaan.
Poikaystävä tykkää viinoista. Se juo aina niitä. Onneksi rahaa tulee tällä viikolla niin on rahaa siihen lahjaan.
Oli kiva päivä eilen poikaystävän kanssa. Haettiin vähän roskaruokaa ja ostettiin leffamässyä. Katsottiin pari leffaa netflixistä. Niissä oli paljon toimintaa mutta olivat ihan hyviä leffoja. Loppu illan katselin taas big brotheria. Tänään taas selviää kuka lähtee talosta. Mä niin toivon että se on Vili. En enää jaksa katsoa sen naamaa talossa. Hyvin saisi Lähteä talosta. Mutta saa nähdä miten käy. Pari viikkoa niin bb loppuu.
Nopeasti vaan tää aika menee. No onneksi salkkarit tulee vielä mutta sekin voi olla että se jää sitten joulutauolle. Nyt pitää vaan nauttia salkkareista kun vaan pystyy. No onneksi se tauko ei ole pitkä. Jatkuu sitten taas. Olo on ollut ihan ok. Ei ole ollut huonoa oloa. Mikä on vaan hyvä. Ei ole onneksi joutunut syömään taas rauhottavia. Luulen etten syö niitä taas vähään aikaan. Mikä on vaan hyvä merkki. Syön niitä sitten kun harhat iskee tai tulee todella paha ahdistus. Nyt pitää vaan nauttia tästä hyvästä olosta. Toivon että ensi viikko menee hyvin taas.
Lääkkeitä mun ei tarvitse hakea koska mulla on nyt kaikkia eikä ne heti lopu. Jalka alkaa olla jo parempi. Ei ole enää niin kipeä. Katsoo jos huomenna pääsee salille taas. Otan sitten vaan rennosti sen jalan kanssa. Teen liikkeitä sillä. Tänää aijon taas lenkkeillä. Käyn nyt aamulla ja iltapäivällä. Siinä on mun liikunnat tänään. Varmaan on ihan kiva sää. Saa raitista ilmaa. Aijon ottaa tänään vaan rennosti. Ihanaa kun ei ole mikään kiire. Voi vaan olla. Nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Mistä tulee hyvä fiilis!

Vili saisi lähteä bb talosta.Lauantai 14.11.2020 07:34

Tänään vietetään poikaystävän kanssa mukava päivä. Haetaan vähän jotain ruokaa ja leffamässyä. Katsellaan tänään koko päivä leffoja.
Netflixistä. En ole pitkään aikaan katsonut netflixiä. Sinne on varmaan nyt tullut hyviä leffoja. Käyn vielä aamulenkillä ennen kun näemme poikaystävän kanssa. Hyvin kerkiää tehdä lenkin. Sitten lenkin jälkeen kyllä maistuu kaikki herkut mitä me ostetaan. Olo oli eilen jotenkin hermostunut. Mutta ei onneksi silleen ahdistanut. No kyllä se siitä.
Nyt mä aijon vaan nauttia tästä päivästä. En mieti mitään ikäviä juttuja.
Ajattelen vaan hyviä asioita mitä mulla on elämässä. Pitää katsoa jossain vaiheessa koska pääsee parhaan kaverin luokse yökylään.
Puhuttiin siitä eilen parhaan kaverin kanssa. Katsoo jos vaikka lähiaikoina. Olen jo innolla odottanut sitä. Sitten vaan juodaan ja valvotaan koko yö. Siinä on meidän suunnitelma. Ostetaan tietysti myös herkkuja. Mitä me syödään. Nyt on taas katsottu tempparit.
Olihan siinä taas vaikka mitä draamaa. Iltanuotiolla ainakin. Pakko nähdä mitä sitten ensi viikolla tapahtuu. Ainakin Mattu ei halua enää jatkaa temppareissa. Sen kohdan mä näin ensi viikosta. No ei tullut mitenkään yllärinä. Mä jotenkin arvasin että siinä käy niin.
Taas yksi pari luovuttaa. Saa nähdä ketkä ovat häätöäänestyksessä
Big brotherissa. Mä toivon että Vili ja Arttu. Jompi kumpi saa kyllä nyt lähteä. En jaksa katsoa enää niitä kahta. Vili on vaan niin ärsyttävä.
Alusta asti kun se tuli taloon. Julia on paljon parempi kun Vili.
Mä niin toivon että Joel voittaa big broherin. Se voi olla mahdollista että se voittaa. varmasti finaalissa. Hyvä Joel!
Ollut alusta asti mun suosikki. Sillä on välillä niin hauskat jutut että naurattaa. Toivon että ensi vuonnakin tulee taas big brother.
Niin hyvää viihdettä pakko sanoa. Mä ja paras kaveri ollaan sen faneja. Molemmat tykätään kovasti siitä ohjelmasta.

Katsellaan vaan leffoja.Perjantai 13.11.2020 06:54

Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Poikaystävä tulee huomenna käymään minun luonani pitkästä aikaan. Vietetään kiva lauantai päivä. Ollaan jo suunniteltu mitä tehdään. Eli katsellaan leffoja koko päivä netflixistä. Käydään hakemassa vähän roskaruokaa ja leffamässyä.
Ei olla pitkään aikaan vietetty semmoista päivää että katsellaan vaan leffoja. Tulee kiva lauantai päivä. Pitää katsoa ostaako sipsiä vai irtokarkkeja mässyksi. Mä lupasin tarjota roskaruoat. Eli mä maksan.
Oli mukava ilta eilen parhaan kaverin luona. Katseltiin frendit sarjaa ja höpöteltiin siinä samalla. Näemme parhaan kaverin kanssa ensi viikolla. Nyt taas soitellaan ja viestitellään. Ostin parhaalle kaverille ylläriksi suklaalevyn. Tykkäsi siitä kovasti. Tänään koitan taas käydä lenkillä että tämä mun jalka saa vähän liikuntaa. Käyn varmaan tuossa päivällä tai illalla lenkillä. Jalka on edelleen vähän kipeä mutta kyllä se siitä.
Se on hyvä merkki että pystyn kävellä sillä. Fiilis on ollut nyt tosi hyvä.
Olen ollut iloinen eikä mua stressaa oikeastaan mikään. Ihanaa kun ei ole stressiä niin on hyvä olla. Päivä ja hetki kerrallaan vaan elän tätä mun elämää. Saa nähdä sitten miten ensi viikko sujuu. Toivon että hyvin. Mutta nyt keskityn viikonloppuun ensin. Heräsin taas jo kuuden jälkeen. Mä olen nyt aina herännyt siihen aikaan. Mikä on vaan hyvä.
Tykkään näistä aamuista kun ei ole mihinkään kiire. Saa rauhassa juoda aamukahvit. En ole vieläkään kerennyt katsoa bb:tä.
Tänään mä koitan saada katsottua sitä. Hyvin aikaa tänään katsoa.
Pitää myös katsoa tempparit. Siinä on taas peitto heilunut. Ei mikään ylläri. Saa nähdä mitä iltanuotiolla tapahtuu. Paljon draamaa varmasti.

Jalka ei ole enää niin kipeä.Torstai 12.11.2020 07:00

Ihanaa huomenna alkaa viikonloppu! Olen lähdössä poikaystävän luokse. En ole pitkään aikaan ollut sen luona. Mukavaa taas mennä.
Päästään viettämään aikaa toistemme kanssa. Saunotaan ja katsellaan leffoja. Mukavaa rentoa tekemistä. Eikä ole mikään kiire. Ollaan vaan.
Jalka alkaa olla paljon parempi. Ei ole enää niin kipeä. Kyllä se siitä paranee pikkuhiljaa. Pääasia ettei kipu ole pahentunut. Mulle sanottiin lääkärissä että jos jalka tulee kauhean kipeäksi niin uudestaan lääkäriin. Mutta nyt näyttää aika hyvältä. Fiilis on muuten ollut hyvä vaikka jalka on ollut kipeä. Ei ole onneksi ahdistanut. Eikä ole tullut onneksi semmoista tunnetta että nyt pitää ottaa taas rauhottava. Luulen etten syö niitä taas pitkään aikaan. Nyt mä taas nautin tästä hyvästä olosta. Tänään pitää taas siivota. Alan heti siivoilemaan kun saan blogin kirjoitettua. Saa kämpän kuntoon taas ennen kun lähden viikonlopun viettoon. Pyykkiä pitää myös pestä. No onneksi tässä aamulla on aikaa pestä. Pesen vaatteet, lakanat ja pyyhkeet. Saa kaikki kerralla pestyä.
Tänään taas katson big brotheria. Pitää eilinen jakso katsoa. Pysyn aika hyvin kärryillä että mitä siinä tapahtuu. Joel on vaan niin paras. Toivon että se voittaa big brohterin. Aivan mahtava tyyppi!
Kohta bb loppuu ja sitten vaan miettii että mitä sitä sitten katsoo?
Pakko sanoa että tämä koko syksy on mennyt hurjaa vauhtia. Aika mennyt tosi nopeasti. Kohta on joulu. Pitää alkaa pikkuhiljaa ostella joululahjoja kavereille. Jotain ihan pientä haluan ostaa niille.
Poikaystävän synttärit lähestyy myös. Pitää sille keksiä joku lahja.
Ajattelin jos alkosta ostaisi jonkun juoman. Sekä katsoa jos löytyisi jotain tokmannilta. Pitää alkaa suunnitella.
Mutta. Huomista odotellen. Innolla.