IRC-Galleria

Vaikka toiveet eivät aina toteudukaan, ei niiden kuiskaaminen tuuleen haitaksikaan ole. Aina välillä hiirenhiljainen kuiskaus löytää juuri oikean viiman, joka kantaa sen merten taakse, vuorien yli ja pilvien luo. Kun tuo toive matkaa halki maiden ja merien, sitä ei koskaan tiedä kenen korviin se saattaa kantautua.

Siellä missä aallot jyrisivät rantakallioon ja revontulet värjäsivät yötaivaan, asui kuningas suuren suuressa linnassaan. Hän oli itse rakentanut linnan, ja se oli suurin mitä oli koskaan nähty. Linna oli niin suuri, että siellä saattoi kokea lumisateen ja lämpimän auringon samaan aikaan. Kuningas oli rakentanut sen, kun hän oli mennyt naimisiin kuningattaren kanssa, ja oli hyvin ylpeä molemmista. Ajan saatossa heille syntyi kaunis tyttölapsi, punertavat kutrit ja suloiset kasvot. Tytön kasvaessa vanhemmat valitsivat tarkkaan kenen kanssa hän sai leikkiä, koska kuningas ja kuningatar halusivat lapselleen vain parasta. Niin pääsi käymään, että prinsessalla ei ollut ystäviä, ja hän tottui leikkimään yksin. Vuodet kuluivat ja prinsessan kaunistuessa kuningas ja kuningatar vanhenivat, ja niin tuli aika löytää prinsessalle prinssi, josta aikanaan kruunattaisiin uusi kuningas. Kuningas kutsui nuoria urhoja läheltä ja kaukaa saliinsa kuultaviksi, miksi juuri he olisivat täydellinen pari prinsessalle. Sanan kiirittyä kuninkaan sali täyttyi jos jonkin näköisistä ja ikäisistä kilpakosijoista. Jokainen herra kävi kuninkaan, kuningattaren ja lopuksi myös prinsessan kuulusteltavana vuorollaan, päivän lopulla perhe kokoontui ja kävi läpi omat mielipiteet ehdokkaista. Se, kuka oli kuninkaan mielestä loistava ehdokas, menetteli kuningattaren mielestä ja oli ällöttävä tai tylsä prinsessan mielestä ja päinvastoin. Näin jatkui viikkoja, kunnes ei yhtään kosijaa ollut jäljellä, kukaan ei ollut läpäissyt kuninkaallisten seulaa. Kuningas raapi päätään, eikö täältä löydy yhtään minun kullannuppuni arvoista miestä prinssiksi. Kuningatar toppuutteli kuningasta, odotellaan nyt hetki, kaukaisimmat ovat varmasti vielä matkalla. Prinsessa kuunteli vierestä, itki pienen kyyneleen, hän tulisi vanhenemaan yksin, hän oli koko elämänsä toivonut ystävää. Kuninkaan sydän särkyi tuosta pienestä kyyneleestä, hän päätti rakennuttaa prinsessalle oman tornin. Tornissa prinsessa voisi asua ja kutsua sinne kenet halusi ystäväkseen, kunhan hän olisi onnellinen.
Viikot kuluivat prinsessan kirjoittaessa kutsuja prinssiehdokkaille, keistä hän oli pitänyt. Niinpä miehet tulivat uusintavisiitille prinsessan omaan torniin, ja viettivät päiviäkin keskustellen, ratsastaen ja juhlien. Tyttö joutui lopulta tunnustamaan, ettei halunnut leikkiä niiden miesten kanssa, jotka olivat aluksi kiehtoneet ja naurattaneet häntä. Niinpä prinsessa tyytyi asumaan tornissaan yksin ja tuijottamaan merelle laivan toivossa, joka toisi hänelle prinssinsä. Vuodet kuluivat, ja aina välillä ilmestyi uusi prinssiehdokas, joka poistui yhtä nopeasti kuin kaikki muutkin. Kunnes eräänä tuulisena iltana juuri ennen kuin prinsessa aikoi mennä nukkumaan, hän kuuli kuin miehen äänen ikkunansa alta. Prinsessa riensi katsomaan, mutta ikkunan alla oli vain pitkä pudotus suoraan mereen, mistä tuo ääni voi kantautua. Kun hän istui aivan hiljaa, hän erotti sanoja äänessä. Ne kertoivat yksinäisestä prinssistä, joka vaelsi maita ja meriä etsien sitä yhtä oikeaa prinsessaa rinnalleen. Prinsessa ihmetteli, miten ei ollut kuullut prinssistä aikaisemmin ja mietti, miten hän saisi kutsun lähetettyä tälle mysteerimiehelle. Kun tuuli laantui, katosivat sanat myös. Hetken kuluttua puhuri yltyi jälleen, ja niin prinsessa päätti koittaa onneaan ja lähetti viestin tuulen mukana. Meni hetki jos toinenkin. Prinsessa ehti leimata itsensä hölmöksi, kun oli edes ajatellut sen toimivan, mutta juuri silloin tuuli kuljetti vastauksen torniin. Niin prinsessa sai ensimmäisen ystävän, ketä hän ei ollut edes koskaan nähnyt. Se ei haitannut, koska he lähettivät toisilleen paljon viestejä ja totesivat olevansa aivan samankaltaisia. Lopulta prinsessa kysyi, saapuisiko ääni vieraaksi hänen torniinsa, ja ääni hiljeni pitkäksi aikaa. Lopulta se vastasi, en tiedä haluatko minua, vaikka olemme niin monella tavalla samanlaisia, on meissä myös eroja, sellaisia eroja mitä kaikki eivät hyväksy. Prinsessa tuhahti tuuleen, höpsö, kunhan saavut paikalle niin kaikki menee hyvin. Hyvä on, tuuli vastasi. Prinsessa riensi heti kertomaan uutiset vanhemmilleen, heti juhlat valmiiksi, tuleva prinssi olisi saapuva. Kuningas oli alkuun hieman hämmentynyt, että mistä tyttö nyt oli prinssinsä löytänyt, mutta prinsessan into vei hänetkin mukanaan. Juhlaväki ehti juuri saada pitopöydät valmiiksi, kun linnan oviin koputettiin, kaikki pidättivät hengitystään, kun palvelijat avasivat ovet. Ulkona seisoi mies yksin, tai kauempaa hän näytti mieheltä. Kävellessään saliin sisään kaikki näkivät, että hänen kultaiset hiuksensa olivat höyheniä ja kynnet olivat tummat ja teräväkärkiset. Kuningas haukkoi henkeään, minkä olet tuonut saliini. Olento kumarsi ja esitteli itsensä prinssiksi ja että oli tullut pyytämään prinsessan kättä. Ei ikinä, ehti kuningas tokaista, mutta huomattuaan tyttärensä kostuneet silmät hän joutui harkitsemaan uudestaan sanojaan. Kuningas katsoi tarkkaan tulijaa, hennot kädet ja ohuet jalat, ja vielä nuo kynnet. Kuningas lepuutteli prinsessaa, noh noh, ehkä olin liian ankara päätöksessäni, mutta kultaseni, minun pitää tietää, että hän pystyy pitämään huolta sinusta. Prinsessa nosti kyynelehtivät silmänsä isäänsä kohden, joka hymyili ylväästi keksimälleen idealle. Jos rakennat itse mahtavamman asumuksen kuin tämä linnani, niin saat viedä tyttäreni mukanasi, kuningas totesi tulijalle. Prinssi oli hetken hiljaa ja pyysi sitten koko juhlaväkeä astumaan ulos auringonvaloon. Kun ihmiset olivat asettuneet hänen ympärilleen, nosti prinssi kädet ilmaan ja sanoi kuninkaalle pystyvänsä vielä parempaan. Ensin tuon meren, ja taivaalta alkoi ilmestyä tummansinisiä pilviä, jotka liikkuivat lähes aaltojen lailla. Sitten tuon kallion, jolle linnani rakennan, ja tuuli alkoi kuljettaa paikalle harmaita pilviä edellisten lisäksi. Harmaat pilvet asettuivat möykyksi merta kuvaavien aaltopilvien ylle. Ja lopuksi linnani, ja puhtaanvalkoisia pilviä alkoi tulla tuulen mukana paikalle. Kohta pilvikallion päälle rakentui jopa kuninkaan linnaa mahtavampi rakennus, se peitti alleen lähes koko taivaan. Kuka sinä olet, et ole ainakaan sellainen prinssi minkä minä tietäisin, kuningas tuhisi ihmetyksen vallassa. Olen tuulen kuninkaan poika, ja se tekee minusta prinssin, en omaa maallista omaisuutta, mutta en halua maailmasta mitään muuta kuin tyttärenne, olento vastasi. Kuningas tuijotti hetken taivasta, kunnes tajusi, meidän sopimus ei pidä, jollei tyttäreni pysty elämään linnassasi. Miten aiot saada hänet elämään tuolla taikka saada sen pysymään kasassa, olit miten tuulen perillinen tahansa, kuningas kuulusteli. Tuolloin prinssi kääntyi prinsessan puoleen ja kysyi tältä, haluatko elää kanssani tuolla, vaati se mitä tahansa uhrauksia. Totta kai höpsö, voin jättää tämän kaiken taakseni, jos vain voin olla kanssasi, mutta pystytkö pitämään linnasi kasassa, prinsessa tiedusteli. Pidän linnan kasassa niin kauan kun elämme, lupaan sen ja pidän prinsessan tyytyväisenä, prinssi julisti suureen ääneen. Prinssi heilautti kättään, ja prinsessan tornin ylimmälle parvelle alkoi kerääntyä pilviä, joista sitten muodostui portaat, jotka johtivat pilvilinnan porteille. Mene sinä edeltä rakkaani, saavun heti kannoillasi, prinssi kehotti tyttöä. Prinsessa hyvästeli vanhempansa ja palvelusväen ja poistui uuteen asumukseensa. Kaikessa hälinässä prinssi oli kadonnut jäljettömiin eikä häntä nähty niillä main enää. Prinsessa vaelteli linnassa ja huhuili prinssiä, mutta vastausta ei kuulunut. Epätoivo iski tyttöön tämän kolutessa linnaa läpi, kunnes muurinharjalla tuuli toi hänelle viestin tutulla äänellä.
Anna anteeksi rakkaani, tein isällesi lupauksen, mitä en voi rikkoa. En voi koskaan palata rinnallesi tai linnasi sortuisi, mutta olen aina luonasi henkäyksenä. Prinsessa ymmärsi, mitä prinssi oli kysymyksellään tarkoittanut, hän vuodatti kyyneleen, mutta se ei ehtinyt kunnolla edes poskelle ennen kuin tuuli pyyhki sen mennessään.