IRC-Galleria

Viimeyönä unessani istuin puun juurella puistokadulla ystävän kanssa, mutta se puu olikin keskellä sitä katua ja meitä lähestyi suuri jänis. Se pysähtyi välillä ja nappasi jotain suuhunsa, se jänis. Se söi pähkinöitä. Ja minä pelästyin ja sanoin että tuo hullu jänishän tulee päälle ja nousin seisomaan ja niinhän se jänis tulikin. Mutta se oli aivan pieni pupu se jänis, minun kämmenelleni se olisi sopinut istumaan ja minä juoksin. Käännyin takaisinpäin ja jouduin hypätä kun se pieni pupu oli mun jaloissa. Ja sitten se taas särki pähkinän hampaillaan ja niistä pähkinöistä kuoriutui linnunpoikia, lokkeja, ja sitten se olikin pikku-veli joka särki pähkinöitä. Ja äiti kielsi sitä, kun meillä oli liikaa linnunpoikia keittiössä, särkemästä niitä. Pikkuveli kiipesi sen talon katolle jonka pihalla me oltiin, ja minä säikähdin ja pikku-sisko ja me huudettiin sitä alas sieltä ja varomaan, kun se oli jyrkkä se katto, pystyssä melkein, ja pikkuveli vain kiipesi ylös sitä, muttei se päässyt, ja se hivutti ränniä pitkin itseään sivullepäin ja sitten minä kurotin ja otin sitä kainaloista kiinni että nostaisin sen alas sieltä. Mutta kun pikkuveljen jalat olivat siellä välissä, rännissä, niin minun ensin piti saada se ottamaan ne pois.

Ja sisällä, en tiedä kenen talossa, meidän talolta se ei näyttänyt, rikkoi pikkuveli vielä yhden pähkinän, vaikka äiti oli sitä kieltänyt, ja se lensi sohvan alle ja me kilpaa mentiin hakemaan se herkku pois sieltä. Ne kuoretkin oli siellä ja pieni lokinpoikanen, joka oli kuin patsas. Eikä se yhtään liikkunut kun minä kannoin sitä ja siinä oli jotain harmaatakin, mutta kun minä näytin äidille sitä lokinpoikaa, ei siinä mitään harmaata ollut, vähän vaaleanpunaista niissä kohdissa. Ja äiti, se suuttui ihan hirveästi ja ryntäsi pois. Meidän keittiö oli ihan täynnä linnunpoikia, vaikka ei se edes ollut meidän talossa se huone, ja silti se oli meidän ja ihan täynnänsä lokinpoikasia. Pikkuveli sitten kurkki naapurin kattoa ja sitä kiinnosti kuulemma olkikatot kovasti. Siksi pikkuveli sinne katolle oli kiivennyt, tutkimaan, vaikka minusta se oli ihan varmasti peltikatto, tummanvihreä, vaikka vanha setä sanoikin että ei, kyllä meidän katto on mulperipuun lehdistä tehty, mutta minusta se oli peltiä. Sitten soi kello.