sydän järkeilyn vankina
armaana tunnen tuskan
sepitän luomiskertomuksen, kunhan ei tarvitse
tuntea pelkoa menetyksen
vaan rakkaus kaikki tunteet on,
niin eikö pelkokin rakasta, jos ei sinua, niin sitä toista?
vaikeus valita, järkeilyn tulosta
sydän huutaa, huutaa, huutaa!
suu ommeltu kiinni
voihan sen avata
myöntää totuuden vaikka veren maku suussa
ja antaa kyyneleiden valua
häpeähän yksinään hiljaisuudessa on katua