IRC-Galleria

tyttö, joka etsii kauneutta kaikesta
voi! kunpa hän katsoisi peiliin

sehän loistaa jo hänen ympärilleen
vaan ei avaa silmiään itselleen

ehkä kuullut muiden siitä vihjailleen
nöyränä päästänyt ne ohi korvien

kaaoksen keskellä luovien, hän on värikäs sekasotku
kaunein näkemäni sellainen.

sanoilla vaipuva
teoissaan taipuva
askeleet seinillä matkaa neljän seinän sisällä

huutaa onnensa ohi, kaikkihan hyvin muka oli
kunnes avasi oven ja törmäsi peiliin

selin meihin ja ovi kiinni
maalannut omakuvia seinät täyteen, kaikissa niissä pedon näkee

rikkoo paikat taistellessaan niitä vastaan
Pyrrhoksen voitto, sotahan ei rauhaan kasta
se odottaisi oven takana

sankari muidenlainen
omistaa arvonimen kansalainen
löytyy oikealta ja vasemmalta, etsitty pakolainen
uhri haavekuvien, näkymättömänä muiden edessä
seisoo martyyrin kuvajainen

hän antoi jo kaiken
hän sanoi jo kaiken
eikä pyytänyt mitään

tarusta todeksi hänet elvytettiin
säästämällä
säätämällä
hänet jälleen kuivaksi kupattiin

Pohjalla taasen, pystyssä pitämässä
sirpaleita haavekuvien, ismien, uskontojen ja aatteiden
ryvettyy niiden sateen alla jotka kuiskuttavat vakautta kautta vaarojen

huhujen sokaisemana nielee lääkkeen katkeran
saa raikuvat aplodit ja mielenrauhan
oman kuplansa valheellisen haavemaailman

armonlahjasta maahan maatuen
väsyneenä koneiden hellimänä
vankina, jos sitäkään, muistojen

rakkautta läheisten kerää
niin kuka?
vain hengittävät jäännökset
kuvat menneiden, suru irtipäästämisen
mennythän hän jo on
vain me paikallamme peläten kuolemaa

sehän vastaa syntymää, ei elämää ja mitä siitä jäljellä on?
kertomaan sanoilla pysty
mutta menneet tiedetään

koko elämänsä ajan hän meille jätti hyvästejään

tuskasta luovuuteen
taiteelle antautuminen johtaa hulluuteen
valoon, synkkyyteen, kaiken katoamiseen

kaiken syntymiseen, alkupisteeseen
kohtuun takaisin
ja sieltäkin katoaa mieleen valtavaan

muistot maailman tuomat, värit niihin tunteilla sävytti
näin maailman näkisin pontevana päätti
antautui aisteille, levitti ne ympärille
kaikkien nähtäville kokemuksensa koetteille heitti
ja nauroi yleisölle alastomana

kaikessa kauneudessa, rumuudessa, ilossa, surussa, armahdettuna ja rangaistuna
kaiken loppuna ja alkupisteenä maalasi itsensä heidän edessään ja näkyy jokaiselle erivärisenä

syntyy taiteesta taidetta, joka jää vain itselleen elämään
hulluus parantaa elämää, eläköön taiteilijat!

kaiken paskan keskeltä, kutoutunut taikamaa silmien nähtäville
usko vastaa kasvuaan, kaiken paskan keskeltä huutaa kaipuuttaan
takaisin, takaisin minne lie hän tiensä valitsi rakastaen vapauttaan

hetki muuttui muistoksi kauniiksi
kokemuksen vaurautta, ihmisen haurautta ja haureita heitetty pitkin tienposkia

ja nauru kaikuu jo seuraavan mutkan takana, rakastaen vapauttaan
hän on jo uuden matkan alussa katumatta mitään takanaan

Nurkassa värjöttää
sinne ajettu raukkaparka
kädet haastajansa veressä
ruumis tärisee kankean edessä, ei voittajana laisinkaan

Takaa-ajettu ja itseensä turvaan hakeutunut
repi kahleensa irti, vain uudet saadakseen

Kiusaajan viimeinen räkänauru
haudan takaa ja vuosien päästä
kustaan päälle katkeroituneen kosto

Viimeinen sana, viimeinen teko
kuin hän se olisi, joka jo haudassa on

Valittavat sanat
apua pyytävät

Nauru
kutsuu mukaansa

Huudot
huomiota herättävät

Hiljaisuus
rauhoittaa mieltä

Kauniit sävelet
luokseen vetävät

Hopeadollari rauhanpiipussa paloi ja sytytti sodan liekin

valkoisen miehen ahneus ei tunne rajoja, vaikka se niitä tekee

Hopeadollari, Hopeadollari

sodan sytytti ja

rauhanpiippu paloi

Mielen syövereissä epäilyksen siemen.
Versoen siitä tiedonjuuri, joka syvään juurruttuaan, kaikki kolkat koluten ja haltuunsa ottaen kasvaa täyteen kukoistukseensa viisauden kukkaseksi.