IRC-Galleria

Havahduin ajatuksiini kuluneen päivän aikana ja tajusin odottavani liian paljon elämältäni. Suunnitelmat ja kuvitellut asiat tulevaisuudessa ovat kuin kaukaisia tähtiä, joita tutkailen ihaillen ja joita kuitenkaan en voi kokea tai tuntea tässä hetkessä. Olisi hienoa ehtiä tekemään kaikki, mitä haluan, mutta kuitenkin minun on elettävä vain tätä päivää ja ainoastaan haaveilla ja kartoittaa tulevaa. Jokainen päivä on jotakin ainutlaatuista, jotakin niin kaunista, ettei sitä arkipäivänäkään välttämättä tajuaisi arvostaa. Toivottavasti jonakin päivänä löytäisin sen mitä etsin, sen mitä olen vailla, sen jota en vielä edes tiedä.

Uusi vuosi 2008 astuu pian ovesta sisään. Toisaalta se on hyvä, sillä silloin voi kaiken aloittaa uudelta pohjalta, noin periaatteessa. Mutta silti ei haluaisi kadottaa niitä hyviä hetkiä, joita vuosi 2007 kyyditsi mukanaan. Se oli niitä niin sanottuja hyviä hetkiä kun ei vielä tarvinnut huolehtia muusta kuin itsestä. Ajat muuttuvat, niin kai myös ihmiset. Ei sitä tajuaisi muuten, mutta kun katsoo muutaman vuoden takaisia valokuvia, sitä alkaa pohtia mitä juuri sinä kuvauspäivänä tapahtui ja samalla muistaa joitakin itselle tai toisille merkittäviä tapahtumia, joita ei muuten muistaisi. Kaupanpäälliseksi alkaa miettiä millainen ihminen olin silloin. Melko jännää...

Ihmiset, joihin en ole riittävän paljon kytköksissä, ovat varmasti unohtaneet minut. Se on osittain surullista, sillä haluaisin niin mielelläni kertoa heille kaikille, kuinka paljon he merkitsevät minulle. Aikojen saatossa he ovat muokanneet minua sellaiseksi kuin mikä nyt olen. Kiitos teille kaikille siitä, en olisi pystynyt siihen yksin. Muistakaa, että välitän teistä, vaikkemme olisikaan tekemisissä usein. Olette minulle rakkaita!