IRC-Galleria

Oman elämäntilanteen pohdintaa...Maanantai 31.12.2007 23:24

Havahduin ajatuksiini kuluneen päivän aikana ja tajusin odottavani liian paljon elämältäni. Suunnitelmat ja kuvitellut asiat tulevaisuudessa ovat kuin kaukaisia tähtiä, joita tutkailen ihaillen ja joita kuitenkaan en voi kokea tai tuntea tässä hetkessä. Olisi hienoa ehtiä tekemään kaikki, mitä haluan, mutta kuitenkin minun on elettävä vain tätä päivää ja ainoastaan haaveilla ja kartoittaa tulevaa. Jokainen päivä on jotakin ainutlaatuista, jotakin niin kaunista, ettei sitä arkipäivänäkään välttämättä tajuaisi arvostaa. Toivottavasti jonakin päivänä löytäisin sen mitä etsin, sen mitä olen vailla, sen jota en vielä edes tiedä.

Uusi vuosi 2008 astuu pian ovesta sisään. Toisaalta se on hyvä, sillä silloin voi kaiken aloittaa uudelta pohjalta, noin periaatteessa. Mutta silti ei haluaisi kadottaa niitä hyviä hetkiä, joita vuosi 2007 kyyditsi mukanaan. Se oli niitä niin sanottuja hyviä hetkiä kun ei vielä tarvinnut huolehtia muusta kuin itsestä. Ajat muuttuvat, niin kai myös ihmiset. Ei sitä tajuaisi muuten, mutta kun katsoo muutaman vuoden takaisia valokuvia, sitä alkaa pohtia mitä juuri sinä kuvauspäivänä tapahtui ja samalla muistaa joitakin itselle tai toisille merkittäviä tapahtumia, joita ei muuten muistaisi. Kaupanpäälliseksi alkaa miettiä millainen ihminen olin silloin. Melko jännää...

Ihmiset, joihin en ole riittävän paljon kytköksissä, ovat varmasti unohtaneet minut. Se on osittain surullista, sillä haluaisin niin mielelläni kertoa heille kaikille, kuinka paljon he merkitsevät minulle. Aikojen saatossa he ovat muokanneet minua sellaiseksi kuin mikä nyt olen. Kiitos teille kaikille siitä, en olisi pystynyt siihen yksin. Muistakaa, että välitän teistä, vaikkemme olisikaan tekemisissä usein. Olette minulle rakkaita!

kitaristi.. :DDPerjantai 14.12.2007 22:11

Pianisti:
[ ] Olen viisas
[ ] ... ja tuon sitä joskus liikaakin esille
[ ] olen vikkelä sormistani
[/] minun on helppo mukautua eri ihmisten seuraan
½/4

Kitaristi:
[x] Mul on pitkä letti aina silmillä
[/] sormet on kumman kipeet
[ ] oon melko laiha
[ ] Hellacopters rocks!
1½/4

Rumpali:
[/] jalka vipattaa jatkuvasti (mikä niistä kolmesta?? xD)
[/] naputtelen rytmejä kaikkialle
[ ] en oikeen pysy muiden tahdissa
[ ] ... koska päässäni jyskyttävät rytmit häiritsevät kommunikointia
1/4

Basisti:
[/] Olen yksinkertainen
[ ] kammoan yksin esiintymistä
[/] mul on pitkä sotkunen tucca
[ ] "bom, bo bom"
1/4

Laulaja:
[ ] rakastan ääntäni
[ ] ja näytän sen myös muille
[ ] pidän muutenkin itsestäni
[/] sanon mitä ajattelen
½/4

Viulisti:
[ ] ne väittää mua luiseks
[ ] olen usein hieman itsekäs
[ ] olen näppärä sormistani
[ ] pyrin pukeutumaan tyylikkäästi
0/4

Alttoviulisti:
[ ] tykkään vähän isommasta
[ ] päällepäin olen hyvin sivistynyt
[x] ... mut oikeasti aika kova bailaamaan
[ ] tykkään olla kaiken keskellä
1/4

Sellisti:
[x] oon meleko rento
[ ] ... mut mulla on pirusti periaatteita
[ ] ai mikä vapaa-aika?
[ ] mulla on tavallista suurempi nenä
1/4

Kontrabasisti:
[ ] törmäilen ovenkarmeihin
[ ] olen kuulemma omaperäisen kaunis/komea
[/] kiroilen paljon
[/] ...muuten olenkin aika hiljainen
1/4

Harpisti:
[ ] rakastan rauhaa
[/] tarvitsen tilaa
[/] hymyilen lähes aina
[ ] "ei en tarvitse apua, kiitos"
1/4

Haitaristi:
[ ] boheemisti pukeudun
[/] tykkään tanssia
[/] tulen melkein kaikkien kanssa toimeen
[ ] olen spontaani
1/4

Kantelisti:
[/] olen hiljainen
[/] hymyilen usein
[ ] koolla ei ole niin väliä
[ ] näytän niin perussuomalaiselta
1/4

Säkkipillin soittaja:
[/] tyksin punasesta ja vihreestä
[/] näytän vähän tyhmältä
[ ] ... ja se on tarkotuskin
[ ] "ruma on usein kaunista"
1/4

Huilisti:
[ ] kimallus on ihanaa
[ ] olen kuulemma tosi söpö
[ ] en pidä showta
[ ] ... saan huomiota ilmankin
0/4

Oboisti:
[ ] *piiip* painetta päässä
[ ] olen tyylikäs
[ ] ja hyvin suorasanainen
[ /] ... mutta todella hauska loppujenlopuksi
½/4

Klarinetisti:
[ ] mulla on kehyksettömät silmälasit
[/] tiedän mitä haluan
[/] .. ja teen mitä vain sen eteen
[ ] annan aivan vääränlaisen ensivaikutelman
1/4

Saxofonisti:
[ ] I love jazz
[ ] aina show päällä
[ ] osaan vähän kaikkea
[ ] olen kai vähän fruittari
0/4

Fagotisti:
[ ] "elämä on helppoa"
[x] omaperäinen tyyli mulla kuulemma
[ ] olen vaatimaton
[ ] en saa koskaan ääntäni kuuluviin
1/4

Trumpetisti:
[ ] olen aika ylpeä
[ ] r-a-k-a-s-t-a-n huomiota
[/] sisäinen kauneus on pääasia
[/] ... mutta ulkoinen on TODELLA suuri plussa
1/4

Käyrätorvisti:
[/] ne väittää, että olen hyvä suutelija
[ ] oikea käteni on aina kumman likainen
[ ] olen hyvin sivistynyt
[/] ... mutta yllätän usein viinapäälläni
1/4

Pasunisti:
[ ] olen hyvä suutelija
[ ] "mä oon niin leija"
[ ] olen tosi tavis
[ ] pitävät mua kovaäänisenä
0/4

baritonitorvisti:
[/] olen yksinkertainen
[ ] ja paras
[ ] no en rumakaan ole
[ ] saatan haastaa riitaa
½/4

Tuubisti:
[/] olen kännissä
[ ] ja melko lihaksikas
[/] puhun vain typeriä
[ ] mulla on aina show päällä
1/4

Kapellimestari:
[ ] olen kykenevä tekemään kymmentä asiaa yhtäaikaa
[ ] olen sairaan kaunis/komea
[ ] näytän tunteeni
[/] tulen toimeen kaikkien kanssa
½/4
TÄLLÄ HETKELLÄ:
Oletko ihastunut?: jjooo... :]
Tietääkö ihastuksesi?: en usko,...? :DD

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:
Ostanut jotakin?: jotai pientä... joululahjoja ja karkkii.. :D
Ollut sairas?: en
Ollut halattavana?: jep
Tuntenut itsesi tyhmäksi?: xD
Ikävöinyt jotakuta?: joo
Saanut kokeesta nelosen?: e
Tanssinut?: "tanssinut"
Valehdellut?: joo

OLETKO KOSKAAN:
Sanonut 'rakastan sinua'?: monta kertaa lalliksella........ xDDD
Antanut rahaa hyväntekeväisyyteen?: juu
Odottanut koko päivän jotain tärkeää?: lallis :D
Livahtanut yöllä salaa ulos?: en
Katsellut yöllä tähtiä?: joo

TAVAT
Kiroiletko?: vähä
Kokkaatko omat ruokasi?: joskus
Teetkö kotitöitä?: sillo tällö
Pidätkö lihasta?: juu
Oletko tyytyväinen elämääsi?: aina on parantamise varraa, mut joo
Omistatko koiran?: e
Entä kissan?: kyllä <3
Käytätkö rahasi viisaasti?: toivottavasti.. :)
Pidätkö uimisesta?: joo kai
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle?: joskus

OLETKO KOSKAAN:
Nukkunut sängyssä saman sukupuolen kanssa?: kyllä
Juonut pullollisen alkoholia yksin?: JOO!
Varastanut rahaa ystävältäsi?: en
Nukkunut alasti?: en.. xDD
Ollut tappelussa?: en
Ollut lentokoneessa?: oo jee
Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu?: kyl..
Nukkunut koulussa?: melkein
Ollut yksinäinen?: harvemmin
Huijannut pelissä?: öö, en kai? :D
Itkenyt itsesi uneen?: juu
Laulanut suihkussa?: joo
Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi: jees
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta?: en
Käynyt ulkomailla?: londooon!!
Ollut todella iloinen?: päivittäin, yleensä enemmä vknloppusin ja lalliksella.. xD
Ollut rakastunut?: jup

jööh..Tiistai 13.11.2007 01:14

Tunnusta mitä näistä omistat:

[ ] nallen, jonka vieressä nukut
[ ] vaaleanpunaiset alushousut
[ ] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[ ] Antti Tuiskun levyn
[ ] ex- poika tai tyttöystäväsi valokuvan


Myönnä, mitä näistä oletkaan tehnyt:

[ ] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakan
[ ] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ ] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ ] haukkunut kaveriasi selän takana ilman syytä
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[ ] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[/] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee


Millaiset treffit seuraavista haluaisit:

[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[x] illallinen romanttisessa ravintolassa
[x] piknik viltillä
[x] lempibändisi keikka
[x] baari, humala
[ ] luistelu
[x] mökki, soutuvene, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[ ] kävely
[ ] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[ ] huvipuisto
[ ] hesburger


Mitä näistä teet joka päivä:

[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[x] tapaat ystäviäsi (koulus)
[x] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[/] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[x] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[x] naurat
[ ] käyttäydyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[ ] luet
[/] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet


Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:

[ ] kostonhaluinen
[/] ilkeä
[/] siisti
[/] itsekäs
[ ] kaunis/komea
[/] terve
[x] sohvaperuna
[/] kiltti
[/] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[x] onnekas
[/] ihmeellinen
[x] erilainen (nuori.. :DD)
[/] ahkera
[x] auttavainen


Mitä seuraavista haluaisit:

[ ] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] halata jotakuta
[x] matkustaa maailman ympäri
[ ] kiittää jotakuta
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita

[Ei aihetta]Tiistai 30.10.2007 00:46

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- hmm.. joo, shake that menis hyvi juu.. :DD

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- uu joo.. ;D

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- gyl

Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
- viivil

Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään ?
- siihe ny ei kovi paljoo tarvita! xDD

Mikä sinusta tulee isona ?
- rekkamies/autoasentaja.. toivottavasti.... :)

Onko kotonasi soittimia?
- jjoo

Keltä on 3. viesti kännykässäsi?
- tare

Oletko herkkä?
- olen

Mikä on tämän hetkinen tunnetilasi?
- vässy

Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
- noup

Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti?
- emt

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä?
- kyllä!

Kolme tänään ostamaasi asiaa?
- ei mitn

Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko?
- riippuu vähä

Viimeisin laulu jonka kuuntelit?
- EMINEN feat. Nate Dogg - Shake That

Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- Alasatakunta

Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- miks?? xD no jjjooo

Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- ponnarilla, puolet silmillä.. :/

Milloin viimeksi söit pitsaa?
- koeviikolla,.. eli joskus viimekuus varmaa

Onko sinulla erityisruokavaliota?
- eei

Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
- eip kauheest

Oletko pitkävihainen?
- en

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- emt

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- khyl! :)

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- molempia

Miksi itkit viimeksi?
- paska päivä

Cokis, Fanta, Sprite vai kalja ?
- Ich weiss das du weisst. :P

Oletko rauhallinen?
- sillo tällö

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- jou

Missä haluat mennä naimisiin?
- iha sama jos sinne asti joskus ees pääsee.. :D

Haluatko joskus naimisiin?
- emt

Haluatko lapsia?
- en

Luuletko olevasi aikuinen kun pääset todella vakituiseen suhteeseen?
- ich weiss nicht

Minkä ikäisenä haluat kihloihin?
- ei todellakaa viälä

Entä minkäikäisenä haluat naimisiin?
- ei pitkiin aikoihi!

Entä minkä ikäisenä haluat lapsen?
- en (välttämättä) koskaan

Juotko kahvia?
- miks kysyt ku vastaus on selvä..??

Onko jääkaapissasi Coca-colaa?
- eip

Mitä hyönteistä vihaat eniten?
- hyttysiä

Kenen kanssa menit viimeksi leffaan?
- ei muista

Kenen kanssa menit shoppailemaan?
- isä :)

osaatko paistaa lettuja?
- joo

kenelle näytit viimeksi keskisormea?
- jaa-a..?

Puhutko ruotsia kavereidesi kanssa?
- Hej, jag heter Raimo Helminen.
Jag bor i Tammerfors och har ett ganska spesialt yrke.
Jag är ishockeyspelare
^^harvemmin siis.. :D

Seuraatko BB:tä?
- enn

no ni, mites on, onk pokkaa?? Sunnuntai 28.10.2007 22:29

Katsotaan kuinka monta tuntematonta tai tuntemaani ihmistä uskaltaa sanoa ''moi'' päiväkirjaani.

Sit kopioi omaan päiväkirjaa jos oot sanonu moi. ;)

uusiks!Sunnuntai 28.10.2007 15:24

Tee näin:
1. Valitse 8 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Heitä haaste eteenpäin.

1. Sanna - Sanna, nyt myös suomeksi
2. Taru - 2487065
3. Marika - Marikaa parempaa et saa.
4. Elina - Elinat pistää miehen polvilleen...
5. Jenna - JENNA mun hoito
6. Janita - Janita on mun vakio pano.
7. Rita - 2049116
8. Juho - juho on ikuisesti teini <3


Haaste näille^^ :DD

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.10.2007 04:11

uu jee mikä lallis! <33 xD
ruttelut rappusilla jäi vähä keske mut vot evör.. jatketaa maanantaina.. :DD

hmm..?Tiistai 23.10.2007 22:04

[/] Seinäni ovat tapetoitu kyseisen bändin julisteella.
[x] Minulla on vähintään 1 bändin levy.
[x] Kuuntelen bändin kappaleita miltei jokapäivä
[x] En voi kuvitellakkaan elämää, ilman tätä bändiä!
[/] En aina keskity koulussa, kirjoittelen vain vihkoon bändin nimeä.
= 4

[x] Olen nähnyt unta bändistä
[x] ... tai ainakin yrittänyt nähdä.
[/] Vanhemmat valittaa, koska kuuntelen bändin musiikkia "liian kovalla"
[ ] Kun olen missmix;issä, luen vain bändiin liittyvät jutut, testien lisäksi.
[ ] ... ainakin melkein.
= 2½

[x] Olen ostanut bändin fanipaidan
[ ] ... tai sotkenut oman paitani kangastusseilla.
[x] Bändin kappale on kännykässäni soittoäänenä.
[/] Maksaisin melkein mitä vain, jos pääsisin bändin keikalle!
[x] Olen laittanut bändille fanipostia, tai olen laittamassa.
= 3½

[x] Minulla on bändin kuva tietokoneen taustakuvana.
[ ] Koneella on ainakin 50 kuvaa bändistä.
[ ] Vanhemmat ovat hermoromahduksen partaalla, sillä faneuteni on mennyt hulluuden puolelle.
[ ] Olen saanut ystävänikin rakastumaan bändiin.
[x] En välitä muiden mielipiteistä bändiä kohtaan.
= 2

[x] Puolustan bändiä hengellä ja verellä.
[x totkai xD] Ja olen rakastunut bändin jäseneen/jäseniin
[/] Ostelen fanituotteita, aina kun on rahaa.
[x] En osaa valita bändiltä VAIN yhtä lempikappaletta.
[x] Sekoan, jos tämä bändi tulee keikalle Suomeen
= 4½

[/] Olen tankannut itseni tietoa täyteen tästä bändistä!
[x] Innostuin heti, kun havahdutin tämän bändin biisin.
[x] Ajattelen bändiä suurinpiirtein kokoajan.
[x] Jos istun kotona ja kuuntelen bändiä, huomaan yhtäkkiä, että 3 tuntia on hurahtanut.
[x] Voisin pukeutua/pukeudun samalla tavalla, kuin bändin jäsen
= 4½

total: 21

1-10 = Bändi ei ole sinulle niin-kauhean-tärkeä.
11-20 = Pidät bändistä, vaan se ei ole sinulle elämäntapa.
21-30 = Yhtye ei ole sinulle pelkkä ihmismassa, vaan elämäntapa, ehkäpä jotai enemmän - ELÄMÄ

syrän ja nyyhKeskiviikko 17.10.2007 22:26

Tyttö ja poika ajavat moottoripyörällä 160km/h.
"Pysäytä, minua pelottaa." Sanoo tyttö.
"En, tää on hauskaa."
"Ole kiltti..." Tyttö pyytää.
"Ok," sanoo poika, "mutta sano mulle että sä rakastat mua!"
"All right.. Rakastan sua. Pysäytä!"
"Halaa mua." *tyttö halaa poikaa*
Poika: "otat tän mun kypärän pois ja laitat sen päähän!"
Seuraavana päivänä lehdessä:
"Poika kuoli moottoripyöräonnettomuudessa, tyttö on hengissä."
Poika oli tajunnut, että jarrut eivät toimi, mutta ei halunnut kertoa tytölle.
Hän halusi, että tyttö sanoisi rakastavansa häntä, ja halaisi häntä, vielä viimeisen kerran
ja pelasti tytön hengen antamalla hänelle kypäränsä<3.