Miksi toisten ihmisten kustannuksella pitää nauraa? Mitä kivaa siinä loppupeleissä on? Kuitenkin jos tää jolle nauretaan, kuulee nauramisesta ja syyn sille, siitä vain pahoittaa mielensä tosi pahasti.
Kuulin eilen varmaankin puolivahingossa erään asian ja ilmiselvästi kyse oli minusta ja asiasta oli siis naurettu selkäni takana. Ihan sama muuten, mutta ei se koskaan varmaan kenestäkään hauskaa ole jos joku nauraa sinulle sinun tietämättäsi. Eikä nauru ole hyväntahtoista.
Rakastan miestäni, mitä väliä sillä kenellekään pitäisi olla mitä ME teemme elämällämme koska me kuitenkin tiedämme mitä tahdomme?
Meillä on toisemme ja lähes-yhteinen-tytär, ei meiltä mitään puutu.
Vai kademieliko painaa?