IRC-Galleria

Omppuviiniä synttäreiden kunniaksiSunnuntai 28.09.2008 18:30

Siitä on 15 vuotta aikaa, kun siskoni haki mulle kaupasta omenaviiniä booliin. Se oli aivan huippuhyvää. Taisimme sekoittaa joukkoon Mehukattia(sitä vihreää) ja varmaankin limelimsaa. Se oli juuri niin hyvää, että joukko 13-vuotiaita sai pienen hiprakan. Ensi"känni". =D

Nuorempana kaikki viinat maistui paremmalle. Leijonaa pystyi juomaan eikä krapulaa ilmaantunut kuin aniharvoin. Siitä on niin kauan aikaa. Nykyään tulee juotua vain niitä vanhoja tuttuja juttuja. Lime-mansikkaa. Ompputinia. Vaniljakossukolaa.

Eilen täytin siis 28. Oloni on edelleen kuin 20-vuotiaalla. Sitä ajattelee nuorena, että tietää kaiken ja uutta ei voi oppia. Kelan Anssi taisi sanoa sen parhaiten:"Mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä tyhmemmiksi muututaan". Eikä kyse ole älykkyyden laskemisesta.=D

Jotkut asiat on välillä pakko sanoa ääneen. Nyt sanon, että olen iloinen erään ihmisen tekemästä asiasta, koska se asia edistää erästä yhteistä projektiamme, joka yhdistää meidät läheisemmiksi. Olen huippuiloinen.

Eräs ihminen sai minut myös hieman harmistuneeksi. Joskus sekin on sanottava ääneen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.