Tie on yksinäinen kuin mies
joka sitä vaeltaa
kasvoilla tyyni on ilme
ja väsyneitä silmiä
aurinko polttaa
ympärillä suuri tyhjyys
jonka vain kerran kohtaa
kädessä oma kohtalo
ja totuuden timantteina
aavikon hiekkaa
Silmien sulkeuduttua
aavikon tie kangastaa
kohden viimeistä haavetta
mun täytyy loput askeleet
ottaa uskaltaa
Vailla yhden yhtä huolta
pyörä tiellä kuljettaa
Tiellä loppumattomalla
hymyilen hiljaa tietäen
en koskaan palaa