Tie on yksinäinen kuin mies
joka sitä vaeltaa
kasvoilla tyyni on ilme
ja väsyneitä silmiä
aurinko polttaa
ympärillä suuri tyhjyys
jonka vain kerran kohtaa
kädessä oma kohtalo
ja totuuden timantteina
aavikon hiekkaa
Silmien sulkeuduttua
aavikon tie kangastaa
kohden viimeistä haavetta
mun täytyy loput askeleet
ottaa uskaltaa
Vailla yhden yhtä huolta
pyörä tiellä kuljettaa
Tiellä loppumattomalla
hymyilen hiljaa tietäen
en koskaan palaa
Uusimmat blogimerkinnät
- Sodan lapsi 05.11.
- Purppura 05.11.
- Kukkakimppu 05.11.
- [Ei aihetta] 10.06.
- kolmen metrin etäisyys 06.06.
- Maanantai 05.06.
- Australia 26.03.
- Monta on polkua joista valita ja kulkea, mut... 13.03.
- haaste 11.03.
- Kenties se risukasakin löytää päivänp... 18.02.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2006 (11)
- ▶ marraskuu 2006 (3)
- ▶ kesäkuu 2006 (3)
- ▶ maaliskuu 2006 (3)
- ▶ helmikuu 2006 (2)