IRC-Galleria

Nirnaeth

Nirnaeth

~Lady Malina Rivendare~

RoPeCon 2009Maanantai 03.08.2009 00:39


Kiire+pyhä vitutus. Ei mennyt reissu ihan nappiin, mutta suunnitelmat ensi vuodelle on jo esitetty ja aikeissa myös toteuttaa. Paremmin sitten vuonna 2010, toivon mukaan.

Tulihan sitä pari luentoa vilkaistua, mutta suurimmasta osasta ohjelmaa olin myöhässä tai tylysti nukuin ohi. -.- Ensi vuonna voisi oikeasti prepata myös sen suhteen, että oikeasti herää, kun se pirun herätyskello soi eikä vain tyydy läpsimään torkkua ja/tai siirtelemään herätysaikaa.

Ihmisten luona vierailemisessa on aina jotakin unohdettava. Teoriassa se on hyvä tekosyy siihen, että voi mennä jonkin ajan päästä uudelleen - jos ei muuten niin ainakin noutamaan unohtunutta esinettä x. Sitten on taas muutamia sellaisia esineitä, joiden takaisinsaaminen olisi tapahduttava asap. Tässä tapauksessa kyseinen unohtunut item on kännykkälaturi. Voisihan sitä toki käydä ostamassa vain uudenkin, eihän ne nyt niin kalliita ole, mutta reippaat ihmsiet jaksavat vaivautua postissa piipahtamaan ja saanen sen sitten tiistaina takaisin.

Ongelma kännykkälaturin kanssa lienee kuitenkin se, että en omista muunlaista herätyskelloa. Pitänee hankkia tietokoneeseen jokin, joka pitää sen verran kovaa mölinää, että herää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.