IRC-Galleria

>__>Keskiviikko 14.12.2005 18:24

Kauhea mahavihlonta. Luulin aina, että vain hampaita voi vihloa. Minua on huijattu.

Huomenna on sosiaalipsykologian koe ja olen jopa lukenut jo parikymmentä sivua. Wh00t.

Nälkäkin on mutta en tiedä mitä söisin. Jääkaappi on (kerrankin) niin täynnä ruokaa, että tuli valinnan vaikeus -> syön siis lisää jämäpizzaa.

Onneksi ei tänään tarvitse lähteä mihinkään. Voin vaihtaa yökkärit päälle, istua kotona möllöttämässä telkkaa ja välillä lukea tai ehkä jopa kirjoittaa jos niikseen tulee. Tällaisia päiviä kaipaan aika usein kun tuntuu, että pitää aina lähteä juoksemaan jonnekin - kauppaan tai kaverille, kahville tai kirjastoon, porukoiden luo (ja tietysti kouluun sekä opistolle). Ei pienen ihmisen pää jaksa, välillä pitää saada käpertyä palloksi lämpimän peiton alle ja olla vaan. Onneksi tulee taas viikonloppu. Silloin voi vieläpä käpertyä jonkun kainaloon, ja se on aina plussaa.

Hyvä viikonloppu, kiskis.

Viikonloput ovat kyllä ihan selvästi kissoja, ne kun tekevät oman päänsä mukaan ja harvoin pysyvät suunnitellunlaisina pitkään. Normipäivät voivat sitten olla koiria. Päivästä riippuen eri rotuisia tietysti - toisinaan sitä saa jaloille kuolaavan Berhandilaisen, silloin tällöin kohdalle osuu leikkisä ja temppuja tekevä villakoira. Joskus - useimmiten - sitä saa SEROPIn, SEkaROtuisenPIskin. Niissä päivissä on se hyvä puoli, että yllätyksellisyys on joskus sentään positiivista, toisin kuin berhandilaispäivät, joiden osuessa kohdalle on kiveen kirjoitettua että ennemmin tai myöhemmin pitää siivota kuolaa jostakin.

Tai sitten ei. Päätäni alkoi särkeä ja menen nyt hakeamaan ruokaa ja tuijottamaan leffan, joka on ollut minulla hyllyssä jo kuukauden verran enkä vieläkään ole saanut katsottua sitä. Studio 54 - here I come.

Psykologian tunnit on popMaanantai 12.12.2005 17:48

<@noirre> Puhuttiin psykologian tunnilla johtajuuden eri tyypeistä
<@noirre> Sitten tuli puhetta siitä, kuinka monessa ryhmässä on "oikean" johtajan lisäksi se OIKEA johtaja
<@noirre> Joku sieltä sitten totesi, että tästä jotenkin tulee mieleen sanonta "kaiken takana on nainen"
<@noirre> Niin Juho sieltä luokan takaa sitten toteaa, että "Juu, ei se Irakiin hyökkääminenkään Bushin vika ollut - sen vaimolla vaan sattui olemaan silloin kuukautiset."

\o\ /o/ \o\

Hei Quintus, hyvin sä vedät :D

JoulusiivousSunnuntai 11.12.2005 17:09

Äitini ja mummoni tulivat tekemään asuntooni joulusiivousta. He siis vain ilmoittivat että tulevat ja täällä he nyt ovat. En kyllä oikein ymmärrä miksi tällainen kuurausoperaatio piti suorittaa, sillä en kuitenkaan ole kotona jouluna, ja kai rouvat olisivat voineet siivota oman asuntonsa mieluumin - mutta tehkööt miten tykkää. Minä tyydyn suvereenisti putsaamaan jääkaapin ja istuttamaan yrttejä sekä kantamaan kaupasta ruokaa pitääkseni naiset edes hyvällä tuulella. Minulla kun ei kuitenkaan ole sanavaltaa siinä, miten asiat tehdään, koska olen sen verran nuorempi ettei kokemusta voi olla yhtä paljon ja kokemushan asunnon siivoamisessa tietysti ratkaisee. Tänä aamuna kun heräsin, pöydät ja tuolitkin oli laitettu eri paikoille. Ja jos sanon, etten halua tuota tavaraa siihen ja tähän syystä ö, mummo vain siirtää ja toteaa, että "siirrä sitten takaisin myöhemmin, huomaat kyllä, että tässä on sen paras paikka!".

Voisin mennä evakkoon.
Hngh. Eilisen keikka kuulosti hyvälle mutta näytti jokseenkin pahalle. Tai mitäänsanomattomalle ehkä parhaiten. Suurimman osan aikaa laulajassa liikkuivat vain silmät :< Mutta oli se kyllä loistava keikka muuten. Ja valomiehelle terveisiä - hyvin vedetty.

Ostin hienon paidan keikalta <S Ja tapasin töissä olevan tuttavankin, ehdittiin vaihtamaan sentään muutama sana. Se oli maukasta.

Ainiin, unohdin eilen kertoa että sattui aika hassu juttu. Ennen kuin lähdin viemään hunajapiiraiseni ja tämän huonomman puoliskon (kukaan ei ole hunajapiiraistani parempi <S) uutta sänkyä näiden kämpille ( ajoin pakua kun on tuota kokemusta isomman auton ohjaamisesta :) ), huonomman puoliskon joku kaveri jota en muistaakseni ole koskaan ennen nähnytkään tuli tänne ja sananvaihdon seurauksena alkoi yhtäkkiä vaihtamaan vaatekomeroni lamppua. Omituista. Siis joku ihan tuikituntematon ihminen vain tulee ja vaihtaa vaatekomerosi lampun. No, mikäs siinä, itse en hökötykseen yllä tai edes uskalla koskea sillä lamppu roikkuu johdoistaan. Että kiitos vain hänelle :D

Siivoaminen on pelottavaa.Lauantai 03.12.2005 00:33

Minuun iski, harvinaista kyllä, jonkinlainen siivousinto. Olen kuurannut suihkua puhtaaksi ja järjestellyt tavaroita hiukan. Huuli pyöristyi kyllä hiukan kun löysin eteisen kaapista vaipan. Siis ihan oikean, vauvojen vaipan. Miten ja miksi helvetissä se on sinne joutunut, ei harmainta havaintoakaan. Löysin sieltä myös vaaleanpunaisen vauvojen toppapuvun. No, onneksi vaippa oli sentään käyttämätön, toppapuku sen sijaan oli aika kärsineen näköinen. Samaisesta komerosta löysin myös siivoushyllystä saippuakuplapurkin. Mitähän meinasin oikein saippuakuplia puhaltelemalla siivota? Huonoa ilmapiiriä varmaan... Siihen ne saattavat auttaakin :D

Kohta Absoluuttinen Nollapiste Lutakossa ja minulla on liput (taas). Ja ensiviikolla onkin Dio Paviljongilla <S oon ollu ihan Arja Aktiivinen ja hypännyt koko ajan konserteissa lähiaikoina, mutta nuorenahan sitä pitää olla menevä, eikös?

MÖHSunnuntai 27.11.2005 23:34

Kuolkaa kateuteen, minulla on Green Carnationin lätty jota on valmistettu vain 400 kipaletta ja myydään vain keikoilla sekä Deathlike Silencen lätty joka on hyvä ja josta suurin osa teistä ei ole edes kuullut. Ja näin molemmat Lutakossa.

Caedes on kiva <S

MÖRRRR olen hilmuinen kalhu.

CMXTorstai 24.11.2005 03:12

Ei antanut Yrjänä nimmaria.

Mut oli ihan hyvä keikka, vaikkeivat ehkä lempibiisejäni soittaneetkaan. Tai no musiikin tasoa en ala arvostelemaan kun en absoluuttista sävelkorvaa omista, mutta fiilis oli hyvä, tuli tanssittua penkillä ja hengattua tuntemattomien kanssa ja eturiviinkin puskettua. Ja sit mun tuntematon seuralainen yrittä päästä aidan ali hakemaan niitä nimmareita. Ja sit keikka loppu. Tosin nämä kaksi asiaa eivät liity toisiinsa. Onneksi.

Omillaan asumisen iloja.Keskiviikko 23.11.2005 18:06

No voi hevonhelvetti. Viemäri on tukossa, jääkaappi täynnä vanhaa ruokaa, bioroskispussit mystisesti kadonneet ja älytön määrä ties mitä papereita lojuu ympäri kämppää rutussa ja tallaantuneita ja teetahraisina ja pelastusta tai roskista vailla. Tästä varmaan pitäisi syyttää vain itseään, mutta kun nyt en millään haluaisi ottaa vastuuta siitä että elämäni arkiset asiat ovat hiukan kuralla. Tarvitsen syntipukin.

Positiivista on se, että CMX soittaa tänään lutakossa ja minulla on liput.

Kaikkea sitä kirjallisuuteen kuuluukin.Maanantai 21.11.2005 18:55

Möö. Sain Sadan vuoden yksinäisyyden luettua. 400+ sivua sekalaisuutta. No, kai se oli jotenkin ansainnut maineensa postmodernin kirjallisuuden kärkiteosten joukossa, olihan se kieltämättä sekapäinen ja jäi lukukokemuksena hyvin mieleen. Uutena kirjana aloitin Anatomin. Lupaava kirja, takakansitekstinä lukee vain "Kuka keksi klitoriksen?". On voittanut jonkun palkinnon 1996 ja herätti helkkaristi kohua kun palkintösäätiön puheenjohtaja alunperin kieltäytyi jakamasta palkintoa koska piti kirjaa pornografisena. Helei, sensuuri ja kielletyt kirjat eivät siis olekaan viime vuosituhannelle jääneitä juttuja, kuten myös Tommi Kyyrä ääni- ja kuvatallennetuottajista antoi haastettelunsa sensurointipyynnöllä ymmärtää. Onneksi aikainen nörtti alkuperäisen haastattelun nappaa. ( http://mjr.iki.fi/mirrors/tietokone-akt )

Viikonloppu yliopistolla oli pelottava. En olisi ksokaan uskonut, että minun pitäisi pyöritellä sellaisia käsitteitä kuin biografismi, venäläinen formalismi ja strukturalismi. Tämä opin määrä sattuu päähän sen lisäksi, että muutenkin aivojeni verenkierto kärsii ylikäynnistä nyt kun savuttelut loppuivat. Älyllinen toiminta aiheuttaa päänsärkyä.