IRC-Galleria

Sunnuntait tuntuvat kuluvan tuskallisen hitaasti, kuten tänään Henkan kanssa totesimme. Heräät myöhään, koska olet valvonut myöhään edellisenä yönä, mutta silti aikaa tuntuisi olevan yli oman tarpeen. Tietenkään sinulla ei ole sunnuntaille varattu mitään hurjaa tekemistä, koska maanantai on perinteisesti joko työ- tai koulupäivä ja joudut todennäköisesti heräämään aikaisin.

Luojan kiitos en omista kaappikelloa, sillä tulisin varmasti hulluksi sellaisen äänestä. Juuri tällaisina päivinä sitä tulee miettineeksi kaikkea vanhaa, omistuista, kieroa ja sairasta. Loppujen lopuksi huomaat viettäneesi koko päivän syöden ja istuen töllöttämässä televisiota ja polttaneesi askin tupakkaa päivän aikana. Mitään et ole saanut aikaiseksi ja siksi olo onkin todella saamaton ja koet itsesi nahjukseksi.

Oli todella omituista saapua pitkästä aikaa taas kotopuoleen, Somerolle. Tuppukylä, tai no joo kaupunki, joka ahdistaa minua jo pelkällä olemassaolollaan. Täällä sinulla ei ole yksityisyyttä, täällä sinulla on liikaa tilaa ympärilläsi. Täällä olet velvoitettu kiertämään tapaamassa ystäviä ja tuttuja, vaikket oikeasti jaksaisi tai sinua ei kiinnostaisi. Täällä loma ei läheskään aina tunnu lomalta.

Hyvä asia kotona olemisessa on se, että suuri ego saa mielihyvää ja tyydytystä kun voi puhua erittäin paljon itsestään, tekemisistään ja saavutuksistaan. Ja kaikki kuuntelevat kiinnostuneina ja tarkkaavaisina. Hienoa on myöskin se, että voin ikkunasta ulos katsoessani nähdä joen virtaavan rauhallisena ja puiden syksynkirjavat lehdet heilumassa tuulessa.

Jostain syystä, vaikka en tänne enää kuulukaan, on vanhempieni talo minulle edelleen koti.